Skrollaa alas
en
fi

ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT ASUKUVAT

6 tammikuun, 2017
janne-naakka-asu-1

Hellou! Otsikon mukaisesti tällä kertaa vuorossa tosiaan on ennennäkemättömät asukuvat. Huomaatko miksi? Taisit huomata, sillä mun päässäni ei pipoa pahemmin nähdä, ei etenkään asukuvissa. Mä en tiedä mikä juttu siinä on, että pipo nuorentaa meikäläistä pärstää kymmenellä vuodella. Näytän yleensä sellaiselta 12-vuotiaalta perunanaamalta, joka yrittää pullojen palautuksesta saamat kolikot hikisessä kourassa etsiä Lidlin pihasta hakijaa, siis ES:n hakijaa…

Tilatessani Thrasherin huppareita ajattelin tilata testiksi myös heidän piponsa, vaikka olin varma, että tämäkään pipo ei tule olemaan poikkeus. Testasin pipoa kotona likaisen tukan päälle niin, että tukka jäi edestä näkyviin ja se näytti itse asiassa ihan ookoolta näin. Oon tämän jälkeen käyttänyt tätä pipoa ja se oli myös Lontoossa mukana, koska siellä ei ollut paljon Suomen säitä lämpimämpää.

Oli muutes hauska kun moni kommentoi jo Valtterin blogista löytyvän Lontoo vlogin toiseen osaan, että miten mulla voi olla pipo päässä. Olette siis tainneet huomata sen, että en ole aiemmin ollut pipojen ystävä, haha. Mutta mitä mieltä te ootte piposta? Hot or Not?

Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!

|PÄIVÄNASU|

|PIPO| Thrasher
|HUPPARI| Thrasher
|TAKKI| H&M
|HUIVI| Acne
|FARKUT| Dr. Denim
|KENGÄT| Timberland

Kuvat: Valtteri Sandberg

janne-naakka-asu-2 janne-naakka-asu-3 janne-naakka-asu-4 janne-naakka-asu-5 janne-naakka-asu-6 janne-naakka-asu-7 janne-naakka-asu-8 janne-naakka-asu-9

 

24 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *