Skrollaa alas
en
fi

PÄIVÄ KUVINA #2 – LONTOO

7 tammikuun, 2017
london-1

Hellou! Toisena päivänä Lontoossa suunnattiin nälissämme heti ensimmäisenä aamupala mestaan, minkä eräs teistä ihanista lukijoista oli vinkannut. Kyseinen paikka on Duck & Waffle nimeltään ja se sijaitsee erään pilvenpiirtäjän 38. kerroksessa eli veikkaisin näkymien sieltä olevan huikeat. Me ei nimittäin niitä päästy ihastelemaan, koska sisään yrittäessä saimme tietää, että ravintolaan olisi täytynyt tehdä varaus etukäteen. Sillon vasta selkis kuinka suositusta mestasta on kyse, sillä heillä ei ollut tyhjiä pöytiä koko lomamme aikana. Ylipäätään loman aikana tuli yllätyksenä, että lähes kaikkiin ravintoloihin täytyi / kannatti tehdä varaus, halusi sitten mennä ihan vain aamupalalle tai illalliselle. En tiedä onko näin aina joka paikassa, käytiinkö me syömässä vain niissä suosituimmissa paikoissa vai olikohan joululla tekemistä asian kanssa…  Onneksi löydettiiin kuitenkin monta muuta ihanaa ravintolaa ja jää jotain nähtävää sitten ensikerrallekkin 😉 Tuo paikka nimittän täytyy kokea ihan jo näköalansa, mutta myös herkullisen näköisten annoskuvien perusteella.

Muuten päivän aikana keskityttiin aikalailla vain shoppailemaan ja seuraamme liittyi myös nykyisin Lontoossa asusteleva ystävämme Heidi. Kierrettiin tuollaiset rennommat ja halvemmat katumuotikaupat, kuten Topman, Urban Outfitters, American Apparel, Dr. Martens, Puma, Adidas, jne. Muunmuassa nuo ja monet muut saman tyyliset liikkeet löytyi Oxford Streetiltä, sekä viereiseltä Sohon Carnaby Streetiltä.

Valtteri kuvasi tältä päivältä videon, joten jos se kiinnostaa niin löydät sen Valtterin blogista. Muut Lontoo aiheiset postaukset löydät täältä.

london-2 london-3 london-4 london-5 london-6 london-7 london-8 london-9 london-10 london-11 london-12 london-13 london-14 london-15 london-16 london-17 london-18 london-19 london-20 london-21

98 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *