Skrollaa alas
en
fi

PÄIVÄ KUVINA #3 – LONTOO

9 tammikuun, 2017
london-1

Hellou! Kolmas päivä Lontoossa alkoi brunssilla ihanassa ravintolassa, josta postailinkin teille sunnuntaina. Herkullisesta ruoasta turvonneilla masuillamme siirryttiin kohti viereisiä katuja nappaamaan asukuvia ja sitten muutamille nähtävyyksille. Käytiin muunmuassa tsekkaamassa Tower Bridge, mistä otettiin kävellen suunta kohti Tate Modernia. Aikomuksena ei kuitenkaan ollut käydä sisällä tällä kertaa vaan sen edustalla olevalla joulutorilla, mikä oli aivan ihana kojuineen, valoineen ja karuselleineen. Pistäydyttiin myös Valtterin kanssa eräällä kojulla, mistä sai super herkullisia vohveleita. Otettiin vohveli, mikä täytettiin jäätelöllä, kermavaahdolla, marjoilla ja tottakai NUTELLALLA, AH!

Illalla hotellille päin suunnatessa päätettiin mennä vielä kiertelemään super isoon Westfield ostoskeskukseen, koska se sattui olemaan hotellimme suunnilla. Perille saavuttua nälkä iski yllättäen ja päädyttiin Five Guyssiin (ehdottomasti parhaat vegeburgerit, nam!) syömään. Istuttiin siellä pitkään, koska ilmaista limua on pakko ahtaa ittensä korvia myöten täyteen, etenkin kun valikoimissa on niin mieletön määrä makuja, mitä Suomesta ei saa… Kun oltiin valmisteltu itseämme kunnon shoppailumoodiin ja astuttiin ravintolasta ulos, tulee kuulutus ”Ostoskeskus suljetaan”. Monta kertaa syödessä mietittiin, että pitäisiköhän tarkistaa moneen ne kaupat oikein on auki sunnuntaisin. Mietittiin kuitenkin, että pakkohan niiden on olla pidempään kuin kuuteen asti, koska Nykissäkin on monet liikkeet yhteentoista saakka auki. No eipä ollut, vaan liikkeiden ovet napsahti samalla sekunnilla lukkoon kun kuulut kajahti ostoskeskuksen käytäville. Eihän siinä auttanut kun hillitä shoppailuhimo ja lähteä hotellille venaamaan seuraavaa päivää ja uusia kauppoja, haha.

london-2 london-3 london-4 london-5 london-6 london-7 london-8 london-9 london-10 london-11 london-12 london-13 london-14 london-15 london-16 london-17 london-18 london-19 london-20 london-21 london-22 london-23 london-24 london-25

45 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *