Skrollaa alas
en
fi

HARVINAINEN NÄKY

helmikuu 15, 2017
IMG_5396

Hellou! Toivottavasti teillä oli eilen ihana päivä ystävienne kanssa. Mulla on ollut ihan sairaan kiva minireissu täällä Tallinnassa Valtterin kanssa. Vaikka Valtteri etukäteen vahingossa lipsautti minne ollaan matkalla niin hän ei kuitenkaan paljastanut mulle missä hotellissa yövytään. Kuten instastoorista ehkä eilen näitte niin hotelli oli ihan super positiivinen ylläri, viisi tähteä ja kaikki. Täältä 20. kerroksesta avautuu mielettömät maisemat merelle päin.

Vielä tää päivä nautitaan tästä tämän kaupungin ihanasta tunnelmasta ja illalla suunnataan takaisin kotiin. Vaikka ystävänpäivä meni niin meillä riittää juhlan aihetta, sillä tänään tulee täyteen neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta yhteiseloa ja se on paljon! Etenkin kun ollaan alettu seurustelemaan 17 -vuotiaina eli tosi nuorina, jolloin suhteet tahtovat myös kariutua useammin. Siinä täysikäistymisen myötä ihminen yleensä kasvaa ja muuttuu, jos muuttuu ja silloin saattaa helposti käydä niin että kasvaa kumppaninsa kanssa erilleen. Meillä Valtsun kanssa on käyny päinvastoin, ollaan kasvettu pikemminkin yhteen. Tänään siis juhlistetaan sitä täällä Tallinnassa!

Tässä kuvituksena harvinaisluontoiset lintubongaajan nappaavat kuvat naakasta. Naakka on tavalliseen tapaan väritykseltään musta, mutta huomaatteko mitä hänellä on päässä? LIPPIS!!! Sitä harvoin näkee, sillä yleensä naakan tunnistaa harmaasta päälaesta. Mutta mitäs mieltä olette, sopiiko lippis vai ei?

Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!

|PÄIVÄNASU|

|AURINKOLASIT| Ray-Ban
|HUPPARI| Adidas
|TAKKI| Acne
|LIPPIS| New Era
|FARKUT| Dr. Denim
|KENGÄT| Dr. Martens

Kuvat: Valtteri Sandberg

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

IMG_5398 IMG_5399 IMG_5395 IMG_8177 IMG_5397

14 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *