Tietoa mainostajalle ›
en
fi

OSTIN ENSIMMÄISEN HUULIPUNAN!

huhtikuu 21, 2017
Sokos Hotel Helsinki naaG (2)

Hellou! Huh huh, tänään on ollut vauhdikas päivä. Varmasti kellekkään blogeja seuraavalle ei ole jäänyt epäselväksi, että huomenna on taas aika Inspiration Blog Awardsien ja Bloggers’ Inspiration Dayn. Näistä jälkimmäinen on siis ammattitapahtuma bloggaajille, missä sadat sinne kutsutut bloggaajat pääsevät tutustumaan toisiinsa, sekä mukana oleviin brändeihin ja heidän edustajiin. Ohjelmassa on muunmuassa workshoppeja, luentoja ja haastatteluja. Mä en ole pariin vuoteen kerennyt kyseiseen tapahtumaan, joten kiva päästä tsekkaamaan millainen meininki siellä nykyään on. Tänä vuonna olen myös itse ohjelmassa mukana, sillä olen paneelissa puhumassa verkostoitumisesta. En malta pysyä housuissani, kun tiedän että pääsen puhumaan noin mielenkiintoisesta aiheesta ja tutustumaan paikalla oleviin uusiin bloggaajiin, sekä tapaamaan vanhoja tuttuja.

Illalla suunta puolestaan käy Inspiration Blog Awardseihin, missä palkitaan somevaikuttajia. Olen itse ehdolla Vuoden Viihdyttävimmäksi, mutta en usko että sieltä palkintoa tulee, sillä ne menee luonnollisesti itseään eniten mainostaneille. Mulle tuo palkintojenjako on muutenkin toissijainen juttu, sillä meikkikselle nuo Awardsit on rentoa yhdessä oloa ja hauskan pitämistä muiden bloggaajien kanssa. 🙂

Kuten arvata saattaa niin meikäläisellä jäi asujen ostaminen taas vähän viimetippaan. Tai no itse asiassa olin poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä, nimittäin kävin tänään ostamassa itselleni asut molempiin tapahtumiin, kun yleensä teen sen itse tapahtumapäivänä. Nää on kuitenkin sen verran rennompia tilaisuuksia, että en jaksa ottaa stressiä pukeutumisesta. Tosin, niinkuin ottaisin muutenkaan… On tässäkin Ellen Vuoden Miespukeutuja, haha 😀 Samalla kun oltiin asuja metsästämässä niin hoidin kaikkia muita rästiin jääneitä ostoksia, kuten joitain yksittäisiä kosmetiikkatuotteita joita ei ikinä muista ostaa. Lisäksi ostin elämäni ensimmäisen huulipunan… Kyllä, luit oikein… HUULIPUNAN! Tosin sillä on tarkoitus vain korjata ja peittää meikäläisen tämän hetkistä huuliepisodia. Ne nimittäin näyttävät siltä, kun olisin jäänyt auton alle… Tai oikeastaan siltä kuin olisin jäänyt ensin perheauton alle ja sen jälkeen vielä rekan alle. Eli huomenna tuskin kukaan edes huomaa mulla olevan huulipunaa, ainakaan toivottavasti!

P.S. Kiitos Stokkan MAC:n pisteen aivan ihanalle myyjälle, joka auttoi etsimään ratkaisua räjähtäneiden huulieni avuksi.

P.S. Kuvat on eräältä viikonlopulta, kun päätettiin pakata laukkumme ja lähteä rentoutumaan Solo Sokos Hotel Torniin. Saatiin huone ylimmästä kerroksesta, mistä oli ihan mielettömät näkymät Helsingin ylle. Kivat näkymät oli myös hotellihuoneessa, sillä kylpyhuoneen seinät oli lasia… 😉

Ja hei jos siellä ruudun takana on tyyppejä, jotka on tulossa huomenna kyseisiin tapahtumiin niin ilmiannahan itsesi kommentteihin ja tottakai mielellään myös paikanpäällä! 🙂

Sokos Hotel Helsinki naaG (6) Sokos Hotel Helsinki naaG (11) Sokos Hotel Helsinki naaG (9) Sokos Hotel Helsinki naaG (13) Sokos Hotel Helsinki naaG (8) Sokos Hotel Helsinki naaG (12) Sokos Hotel Helsinki naaG (7) Sokos Hotel Helsinki naaG (10) Sokos Hotel Helsinki naaG (3) Sokos Hotel Helsinki naaG (5)

5 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *