Skrollaa alas
en
fi

HUONO BLOGGAAJA

5 heinäkuun, 2017


IMG_9648

Snäpin puolella mä jo eilen tilitinkin, että mä olen ollut tänä vuonna huono bloggaaja… Mutta mä oon vielä elossa, itse asiassa enemmän elossa kuin koskaan. Me oltiin viime viikolla Valtterin ja Luckyn kanssa Kemijärvellä mun isän luona, mun lapsuuden kodissa. Siellä pienessä kaupungissa aika tuntuu pysähtyneen ja siksi se onkin ainut paikka, missä mä voin täysin rentoutua ja unohtaa stressaavat deadlinet. Siellä ei ole sitä tunnetta, mikä mulla yleensä on eli, että mä olen koko ajan myöhässä. Kemijärvellä mä pystyn elämään hetkessä ja keskittymään souturetkellä vain siihen ääneen, mikä kuuluu kun aallot osuvat isoisäni vanhan soutuveneen kylkeen.

Tuolla Lapin reissulla mä mietin, että mitä mä todella haluan tehdä. Videot on tulevaisuus ja tottahan se on että ne on mullakin eniten seurattua sisältöä, joten pitäisikö mun vain kuopata ja haudata blogini. Käyttämällä sen blogiin kuluvan ajan videon tekemiseen voisin julkaista videoita päivittäin ja näin palvella videoillani useampaa seuraajaa. Näin mä olen tavallaan vahingossa tehnytkin, sillä sen jälkeen kun aloin julkaisemaan viisi videota viikossa mulla ei ole ollutkaan aikaa blogille. Jos ajatellaan pelkästään työn näkökulmasta niin tulevaisuutta ajatellen varmaan olisikin fiksumpaa satsata videoiden tekemiseen, mutta se ei ole sitä mitä MÄ haluan.

Mä rakastan videoiden kuvaamista ja mä teen niitä rakkaudesta siihen tekemiseen, mutta tässä vaiheessa oleva tubettaja ei voi sanoa tekevänsä niitä enää vain itselleen. Tottakai mä mietin sitä katsojaa siellä ruudun toisella puolella, mitä sä haluat nähdä ja kuinka usein, koska mä haluan tehdä mahdollisimman hyvää sisältöä, kuten varmasti kuka tahansa muukin tubettaja. Kun mä päätin alkaa kuvaamaan viisi videota viikossa niin siinä kohtaa mä kuitenkin mietin liikaa sua siellä ruudun toisella puolella, enkä tarpeeeksi itseäni niinkuin ehkä olisi pitänyt. Vaikka mä olen tehnyt jokaisen videoni intohimosta tubettamiseen niin viime aikoina se on tuntunut kuitenkin syövän mua.

Sillä hetkellä kun mä alotin julkaisemaan viisi videota viikossa niin en osannut ajatella, että kuinka paljon se todellisuudessa tulisi viemään aikaa. Jotkut tubettajathan julkaisevat videon joka ikinen päivä, joten ajattelin, että eihän se ihan mahdottomuus voi olla. Kuitenkin tämmöiselle perfektionistille, joka herää aamulla hinkkaamaan asunnon seiniä puhtaaksi ihan vain jotta ne olisi videolla hyvän näköiset ja teidän ois kiva kattella niitä videon taustalla, se kuitenkin on likaa. Ainakin se on likaa tällä hetkellä. Siksi olenkin päättänyt, että aion julkaista jatkossa viikottain noin kolme videota ja jos jossain välissä tuntuu olevan enemmän aikaa niin sitten tulee taas enemmän videoita. Vaikka mä rakastan videoiden tekemistä niin mä rakastan myös bloggaamista ja mä haluan antaa aikaa myös sille.

Mä lupaankin nyt ryhdistäyty bloggaamisen suhteen, koska mulla on kyllä ollut kokoa ajan intohimoa bloggaamiseen, mutta ei aikaa. Nyt tän päätöksen myötä on jotenkin todella helpottunut oloa ja oon ihan super täpinöissäni, että pääsen taas kirjoittamaan teille useammin tänne. Mulla on  ihan nyt samanlainen fiilis kuin 2009, kun kirjoitin blogini ensimmäistä postausta. Toivottavasti te ootte yhtä innoissani kuin meikäläinen ja pysytte aktiivisina myös täällä blogin puolella, koska se kun joku jättää kommenttia on aina super motivoivaa, kun tietää että joku lukee mun höpinöitä.

Kansikuva IMG_0413 IMG_0378 IMG_9650 IMG_0367 IMG_0335 IMG_0397 IMG_9639

35 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *