UNELMA ELÄMÄ 2022
8 helmikuun, 2022
24
0
AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ
15 heinäkuun, 2017
Mä en tiedä varmaksi, koska en ole ikinä psykiatrilla käynyt, että onko mulla ahdistuneisuushäiriö, mutta koko elämäni olen kantanut mukanani sen oireita.
Kuten varmaan on jo käynyt selväksi niin olen kotoisin Lapista, Kemijärveltä. Tuosta pienestä 8 000 asukkaan kaupungista, josta myöhemmin ollessani seitsemän muutettiin Ouluun. Olin tottunut Kemijärvellä viettämään aikani suurimmaksi osaksi neljän sisaruksen kanssa, joten oli iso muutos pienelle Jannelle muuttaa suureen kaupunkiin, käsitellä vanhempien ero ja aloittaa samaan aikaan koulu. Suurin osa luokallani tunsi jo toisensa ja heillä oli yhteiset harrastukset ja omat vitsit, mutta myös oma murre, jota mulla oli aluksi todella vaikea ymmärtää. Jäin jo silloin ulkopuolelle ja tuon jälkeen olen lähes aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi oli porukka mikä tahansa.
Uskon, että noilla lapsuuden tapahtumilla on ollut iso vaikutus siihen, miksi kärsin yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä ja sosiaalisentilanteiden pelosta, sekä olen käynyt läpi myös paniikkikohtauksen. Toki onhan tutkittu, että tällaiset ovat periintyviä seikkoja ja sen huoma jo kun katsoo omaa perhettäni. Yksi sisarukseni kärsii paniikkikohtauksista, toinen on introvertti ja muu perhe on muuten vain esiintymiskammoisia. Mua sanotaankin meidän perheen mustaksi lampaaksi, koska olen aina tehnyt omat polkuni, peloista huolimatta. Mennyt kuvaamataitoluokalle, käynyt amiksen kun muut meni lukioon, harrastanut viisi vuotta teatteria ja kirjottanut tätä blogia jo vuodesta 2009.
Teatteria harrastaessa esitysten aikana niinä aikoina kun en ollut lavalla istuin vessan lattialla ja mietin miten päin olisin, koska mulla jännitys, ahdistus ja pelko ilmenee muunmuassa todella voimakkaana vatsakipuna. Mun sydän tykytti ja rinnassa tuntui voimakas paine, itse asiassa niin kova, että mulla on pysyvä verenpurkauma jälki rinnassa, koska monesti hinkkaan tätä kohtaa, kun siihen sattuu. Voin pahoin, mulla on kylmähiki ja tuntuu että happi loppuu. Aina lavalla ollessani nuo kaikki oireet kuitenkin katosi ja nautin näyttelemisestä 110% ja ne hetket lavalla oli noiden kaikkien oireiden arvoisia.
Vaikka jo pitkän tovin oon tehnyt tätä meikäläisen juttua niin nuo oireet ovat yhä läsnä mun elämässä. Ne tulee vastaan meet & greeteissä, yritystapaamisissa ja viimeisimpänä Ruisrockissa. Bongasin Jodelista keskustelun siitä, että näytin Ruississa siltä, että mulla ei olisi ollut siellä ollenkaan hauskaa, kun en hyppinyt ja nauranut, kuten muut meidän porukassa. Se ei vain ole mulle luontaista ja helppoa. Mä ylipäätän isommassa ystäväporukassa olessani mietin pitkään ennen kuin sanon mitään, joskus niin kauan että tilanne kerkeää mennä ohi kokonaan. Etenkin jos porukassa on joitain uusia tuttavuuksia niin joskus jopa katsekontaktin ottaminen on mulle vaikeaa. Tämän vuoksi moni ystäväni on esimerkiksi luullut, että ensi tapaamisella olen vihannut häntä, vaikka todellisuudessa saatan olla vain ahdistunut. Ruississa varmasti tätä samaa mietti moni muu somettajakin, kun saavuin yksin Influencer alueelle, kävelin moikkaamatte ketään tilan perimmäiseen nurkkaan ja istuin sinne yksin, koska mua ahdisti ja mulla oli siellä yksin ollessa todella turvaton olo.
Ennen mä kadehdin ja toivoin, että olisin samanlainen ”esteetön” tyyppi, kuten moni mun lähipiirissä. Nykyään osaan hyväksyä sen, että mä en ole, enkä voi olla vaikka kuinka tahtoisin. Mä voin kuitenkin olla antamatta ahdistuneisuushäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon rajoitttaa mun elämää ja nauttia konserteista, meet & greeteistä tai ihan vain kaupungilla hengaamisesta omalla tavallani. Valtteria mä saan toki myös kiittää siitä, että välillä kun mua pelottaa niin hän kannustaa mua lähtemään esimerkiksi blogigaaloihin, mitkä monesti olen meinannut jättää välistä.
Mutta tähän loppuun haluan vielä sanoa, että jos sä koet että sulla on jotain rajoitteita, mitkä estää sua saavuttamasta sun unelmaa niin älä anna niiden olla sun unelmien edessä.
