Skrollaa alas
en
fi

KATSAUS MUN VIIKKOON

17 heinäkuun, 2017
Ruisrock 2017 (1)

Super ihanaa alkanutta viikkoa kamut! Oon todella innoissani tästä viikosta, sillä harvoin näen näin montaa mulle todella läheistä ihmistä saman viikon aikana.

Tänään meillä on koira treffit koirapuistossa ystäväni Idan kanssa. Joku saattaa hänet muistaa blogini alkuajoilta, sillä hän ja Anni olivat silloin lähes 70 prosenttia blogistani. Meillä oli myös itse asiassa aikoinaan myös yhteinen blogi, mikä kantoi nimeä Kolmen Kontolla. Se on kuitenkin ikäväkseni kadonnut bittiavaruuteen, kuten tämän blogin 2009-2014 vuosien postaukset. Niissä ei varmaan mitään kovinkaan hyödyllistä olisi, mutta oishan niille hauska nauraa näin jälkikäteen, haha!

Illalla tänne meille saapuu äitini, siskoni, siskoni koira Onni, sekä pikkuveljeni. Sen vuoksi seuraavaksi vuorossa on vaatehuoneen siivous, sillä ajattelin majoittaa heidät sinne, mutta nyt siellä vallitsee aivan ennen näkemätön kaaos… Perjantaina suunnataan koko porukka täältä meiltä Poriin isoveljeni, hänen lapsensa ja vaimonsa, sekä kisun luokse. Sieltä jatketaan vielä alkuviikosta vähän mökkeilemään. Kotimaan matkailua siis luvassa, mutta se on näin kesällä erittäin jees! 🙂

PS. Tässä ohessa kuvia meikäläisen kolmennesta ruissilookista ja joo mä lupaan, tämä on viimeinen millään tapaa Ruissiin liittyvä postaus! ;D

Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!

|PÄIVÄNASU|

|AURINKOLASIT| Ray-Ban
|TAKKI| Acne
|T-PAITA| Topman
|SHORTSIT| Junkyard xx-xy
|KENGÄT| Dr. Martens

Kuvat: Valtteri Sandberg

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Ruisrock 2017 (2) Ruisrock 2017 (3) Ruisrock 2017 (4) Ruisrock 2017 (5) Ruisrock 2017 (6)

10 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *