en
fi

SOMETTAJIEN TUPARIT

heinäkuu 31, 2017
Tuparit (1)

Snäpin puolella näytin eilettäin joitain ”upeita” otoksia, mitä kameraani oli kertynyt viime lauantaina meidän tupareista ja mietin saankohan kuvista postausta aikaseksi. Onneksi sieltä kuitenkin löytyi nämä muutamat suht onnistuneet kuvat meidän hullusta porukasta.

Vietettiin tosiaan mun ja Valtterin ensimmäisen yhteisen kodin tupereita viime lauantaina ja olihan se jo aikakin, sillä ollaan asuttu tässä yli yksi ja puoli vuotta…  Vaikka aika myöhään laitettiin Facebook -kutsut liikkeelle ja vieläpä heinäkuussa niin lähes kaikki ystävämme pääsi paikalle. Osa jopa kauempaakin kuten ihana mingomaloni-inuiittini! 😀 Oltiin alkuilta luonnollisesti täällä meillä, missä tarjolla oli meikäläisen leipomuksia, sekä karkkibuffet, mikä oli nappi veto. Juomana tarjoiltiin Licor 43 -likööristä valmistettuja drinkkejä, mihin tuli itse liköörin lisäksi sitruunaa, korkea hiilihappoista kivennäisvettä, sekä jääpaloja. Vaikka drinkki itsessään on helppo ja nopea valmistaan niin päästiin vielä helpommalla, kun tehtiin tuota kerralla iso määrä lasipurkkiin, jossa on hana (nää lasipurkit on muuten super käteviä juhlissa, suosittelen!). Juomasta saatiin paljon kehuja ja sitä menikin kaksi tuollaista isoa lasipurkkia illan aikana. Liköörien lisäksi saatiin ilmaiseksi tupareihimme Jägermaister mini-pulloja ja ne olivat hitti etenkin ennen baariin lähtöä! 🙂

Tosiaan meiltä siirryttiin viettämään iltaa VIP Roomiin, minne meille oli järkätty kaksi pöytää. Ja hyvä niin sillä välillä jo mietittiin Valtterin kanssa, että onkohan nää tuparit myös meidän läksärit tästä kämpästä, sillä kuten varmasti olette huomanneet niin ystävämme ovat hieman taipuvaisia kirkumiseen… VIP Roomissa ilta meni hyvässä porukassa istuskellen, sillä itse kun olen ehkä niitä rauhallisimpia tyyppejä baarissa. Kaiken kaikkiaan ilta oli super ihana, mutta mitä muuta voi olettaa kun saman katon alla on ne kaikista ihanimmat tyypit!

Ja asiasta kukkapurkkiin, olettekos huomanneet, että Tubeconiin on enää kaksi viikkoa!?!? Sain Canonilta 10 kahden päivä lippua Tubeconiin, joten nyt on viimeistään aika laittaa ne jakoon. Päätin siispä, että jaan ne tällä viikolla täällä mun blogissa ja homma menee niin, että tällä viikolla ma-pe julkaistujen postauksien yhteydessä arvotaan aina kahden lipun lippupaketti yhdelle onnekkaalle. Nyt on siispä aika laittaa ensimmäinen paketti arvontaan!

|OSALLISTUMISOHJEET|

Tällä viikolla ma-pe julkaistujen postauksien yhteydessä arvotaan aina kahden Tubecon -lipun lippupaketti yhdelle onnekkaalle. Yhteensä siispä viisi lippupakettia.

Kommentoimalla tähän postaukseen mitä tahansa osallistut arvontaan. Voit siis viisin kertaistaa mahdollisuutesi voittaa kommentoimalla jokaiseen ma-pe julkaistuun postaukseeni.

 Muista täyttää sähköpostikenttä, jotta saan voittajaan yhteyden. Sähköpostia ei julkaista.

Osallistumisaika on 31.7.-.4.8.2017.

Mun Tubecon meet&greet ajat löydät klikkaamalla tästä!

Tuparit (2) Tuparit (3) Tuparit (4) Tuparit (5) Tuparit (6) Tuparit (7) Tuparit (8) Tuparit (9) Tuparit (10) Tuparit (11) Tuparit (12) Tuparit (13) Tuparit (14) Tuparit (15) Tuparit (16)

194 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *