en
fi

23 OPITTUA ASIAA 23 VUODESSA

elokuu 9, 2017
IMG_0105

Jep, nyt tuli se luku täyteen, mitä jo hetken olen kauhistellut, 23. Täytyy myöntää, että tänään se ei ole tuntunut mitenkään poikkeuksellisen erikoiselta tai kauhealta. Meikkis on nimittän etukäteen jauhanut tästä iästä jo niin pitkään kavereille ja kauhistellut sitä, että tuossa tovi sitten luulin jo täyttäneeni 23 vuotta, haha. Mutta tässäpä olisi 23 oppia, mitä mulla on jäänyt takaraivoon viimeisen 23 vuoden aikana.

1. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä pidäkkään. Siinä kohtaa jos miellyttäisin KAIKKIA se kertoisi siitä, että teen jotain väärin. En voisi olla silloin 100% minä vaan eläisin silloin miellyttääkseni muita.

2. Älä välitä lyttäävistä ihmisistä ympärilläsi. Tärkeintä on, että uskot itse itseesi ja unelmiisi. Vain silloin voit saavuttaa ne.

3. Vaikka kuinka pitäisin syödessäni päätä lautasen yläpuolella ja laittaisin lusikan varovasti suuhun niin onnistun kuitenkin jollain ihmeen tavalla sotkemaan vaatteeni ruokaan joka kerta. Sitä luulis, että 23-vuotias mies osais syödä siististi, mutta ei. Silloin kun olen luullut suorittaneeni syömisen onnistuneesti niin illalla huomaan paidan hihassa kastikeroiskeet…

4. Sammuta virta laitteesta ennen kun alat vaihtamaan lamppua. Tämä tuli pienempänä opittua kantapään kautta kun vahingossa onnistuin tunkemaan sormeni vitriinissä olevaan reikään, jonne lamppu pyöritetään. Se ei ollut mikään pikku sähkäri vaan mä kirjaimellisesti tärisin sähkön vaikutuksesta niin että hampaat kolisi yhteen…

5. Ihmisiä on kahdenlaisia. On sellaisia jotka läsnäolollaan ottaa energiaa ja niitä jotka puolestaan antaa. Näistä jälkimmäiset kannattaa pitää erityisen lähellä itseään, vaikka toki niilläkin ystävillä on huonoja päiviä ja silloin sä voit puolestasi olla tukena.

IMG_9958

6. Nykyään kuka tahansa pystyy helposti luomaan itsestään kiiltokuvan somessa, mutta ihmisen todellinen luonne paljastuu aina lopulta. Ole siis aito niin somessa, kuin kasvotusten.

7. Tärkeää päivää edellisenä iltana yleensä tutkii peilin edessä omaa pärstää ja tekee kaiken maailman naamioita, joista ei todellisuudessa monestakaan ole hyötyä enää siinä vaiheessa. Se on ihan okei, mutta ÄLÄ HITTO PURISTELE NIITÄ MUSTAPÄITÄ, FINNEJÄ TAI MUITA NÄPPYLÖITÄ. Seuraavana päivänä naama näyttää vaan kahta kauheammalta, kuin olisit hakannut naamaasi nokkospensaaseen.

8. Vaikka fysiikan laki, Entropian laki, toteaa, että kaikki pyrkii kohti epäjärjestystä niin olen eri mieltä. Kaikilla asioilla on tapana järjestyä. Oli kyse ihmissuhteista, töistä tai vaikkapa rahahuolista.

9. Leikkaa kynnet aina suihkun jälkeen. Sillon ne ovat pehmenneet ja leikkaantuu nätisti.

10. Kotisi sisustus ei koskaan tule olemaan TÄYSIN VALMIS, ei koskaan.

IMG_9954

11. Älä Ikinä värjää kkulmakasvojasi kotiväreillä juuri ennen tärkeää iltaa tai päivää. Se väri ei lähde ihostasi ainakaan kahteen päivään ja näytät paksuilla ja tummilla kulmakarvoilla enemmän röllolliltä kuin illan kaunottarelta.

12. Vuosi vuodelta homofobia vähenee eli hyvään suuntaan ollaan menossa, vaikka tie on vielä pitkä. Vihaan muuten tuota sanaa, homofobia, sillä sehän ei ole fobia vaan enemmänkin verrattavissa rasismiin.

13. Sateesta on turha valittaa, se kuuluu Suomen kesään. Sehän ois monen asian kannalta huono juttu, jos koko kesänä ei sataisi. En siis yleisesti ottaen jaksa valittaa siitä, vaikka toki välillä huonosta säätä saattaa tulla mainittua Snäpin puolella.

14. Dietit ja kaloreiden laskeminen on turhaa. Syömällä säännöllisesti ja monipuolisesti pysyy paino kohdillaan. Terveelliseksi ruokasi riittää ihan se tavallinen kotiruoka, eikä tarvi suinkaan imeskellä pelkkiä jääpaloja.

15. Älä kieltäydy avusta kun sitä tarvitset. Edelleen tulee tilanteita, joilloin sitä haluaa näyttää pärjäävänsä yksin, vaikka apuakin olisi tarjolla. Se ei kuitenkaan ole heikkoutta vaan vahvuutta, että ottaa avun vastaan. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

IMG_9956

16. Älä kadu virheitäsi vaan yritä miettiä mitä voisit niistä oppia. Katumalla niitä, menetät mahdollisuuden oppia.

17. Juomatölkkiä avatessa moni naputtelee tölkin kantta ennen avaamista, jotta juoma ei kuohuaisi yli. Mun isoveli joskus opetti, että oikeasti tölkkiä tulisi naputella sormilla tölkin sivuilta. Tähän oli joku todella järkevä selityskin insinööri-veljelläni, mutta luonnollisesti se meni multa ihan ohi.

18. Ne on ärsyttäviä asioita, kun lasi tippuu lattialle tai mattoon tulee tahra, mutta murehtimalla tuollaisia pieniä asioita kulutat vain itseäsi ja luot myös ympärillesi huono ilmapiiriin. Mun ympärillä on aika paljon ihmisiä jotka hermostuu tällaista pienistä asioista, joten hoen tätä heille aika usein.

19. Tää oppi mulla itse asiassa jäi käteen kun työskentelin myyjänä, käytä mahdollisimman vähän kieltosanoja. Esimerkiksi asiakkaalle ei kannata ikinä sanoa ”Et sitten tästä mekosta tykkäisi?”. Se luo jo asiakkaalle valmiiksi mielikuvan, että hän ei tykkää mekosta. Kun taas verrataan lauseeseen ”Tää on musta ihana mekko, tää näyttää juhissa täydelliseltä sun päällä”, missä oletetaan asiakkaan jo ostavan kyseisen mekon eli periaatteessa teen ostopäätöksen asiakkaan puolesta. Tätä ajattelua olen pyrkinyt käyttämään myös muuten elämässä ja oon jättänyt kieltosanat vähemmälle.

20. Älä kadehdi. Oikeastaan en ikinä ole ollut sellainen ihminen joka kadehtii muita, koska en ikinä ole ymmärtänyt sitä. Jos jollain on jotain mitä mä haluan myös niin se ei herätä mussa kateutta vaan alan miettimään miten myös mä voisin saada tuon, mitä mun pitää tehdä sen eteen.

21. Älä pidä mitään itsestäänsevyytenä. Älä perhettä, ystäviä, työtä tai teitä lukijoita joista osa ollut matkassa jo 2009 lähtien.

22. Nauti arjesta. Arjen ei tarvi olla kurjaa vaan siitä voi tehdä sellaista että siitä nauttii ja siitä kannattaakin nauttia, eikä elää odottaen seuraavia lomapäiviä tai viikonloppua. Suurin osa elämästämme kuitenkin on sitä itse arkea.

23. Älä aloita kirjoittamaan postausta keskiyöllä tai käy näin, että olet tässä kello kolme yöllä rustaamassa tätä postausta. Okei, tätä mä en tuu oppimaan koskaan, haha. 😀

IMG_9960

27 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *