Skrollaa alas
en
fi

15 ASIAA, JOITA EN OLE KOSKAAN TEHNYT

25 syyskuun, 2017
Puma (4)

En ole koskaan… -postauksia on näkynyt jo muutaman vuoden ajan blogeissa ja se on pyörinyt vuoden verran myös ”Postaus Ideat” -listallani, mihin olen koonnut postauksia mitkä haluan toteuttaa. En tiedä kenen idea tämä on alunperin, mutta pisteet sille, sillä musta näitä postauksia on super mielenkiintoista lukea. Toivottavasti tekin tykkäätte! 🙂

En ole koskaan…

Puma (6)Puma (2)

….lähettänyt alastonkuvaa kellekkään.

…käynyt hierojalla. Ajatus siitä että joku tuntematon ihminen vaivais mua kuin pullataikinaa ei tunnu houkuttelevalta, enemmänkin oudolta ja ahdistavalta. Siksi olen tyytynyt Valtterin hierontapalveluihin. 😉

…osannut heittää leipäkiviä. Pienenä istuin tunteja rannalla opetelemassa tätä, mutta en vain ymmärrä miten se voi olla fyysisesti mahdollista.

Puma (7)

…hypännyt uimahallin hyppytornin miltään pompulta, en edes siltä matalimmalta. Yläasteella uintitunneilla sairastelin aina näillä kerroilla, kun olisi pitänyt hypätä, sillä pelkään niitä kuollakseni.

…hypännyt uimaan pääedellä. Ajatuskin kammottaa.

…laulanut karaokea, sillä ajattelen läheisteni korvia ja henkistä hyvinvointia. Lauluni kuulostaa naakan rääkymiseltä.

…ostanut kaljaa. HYI!

Puma (3)

…kokannut mitään keittoruokia. Yleisesti ottaen en tykkää keitoista, mutta sosekeitot on jees.

…tykänny tikkareista. En tajua, mikä niiden pointti on. Paperinen tikku vain ällöttävästi pehmenee ja siitä lähtee palasia suuhun samalla kun imeskelet kuolaista mautonta palleroa sen tikun nokassa.

…ymmärtänyt mikä hyöty silmänympärysvoiteesta on. Käytän joka ilta silmänympärysvoidetta, mutta niin kuin se todellisuudessa auttaisi. Yhtä isot auton turvatyynyn kokiset pallerot mun silmien alta löytyy joka aamu käytinpä voidetta tai en.

…ottanut lävistystä, edes korvakoruja.

Puma (1)

…oppinut puhaltamaan purkkapalloa. Pienempänä mun sisarukset kiusas mua tästä ja aina puhaltelivat palloja naamani edessä.

…puhunut ruotsia koulun ulkopuolella.

…ollut yksin metsässä pimeällä. Pelkään ihan järkyttävän paljon ollan pimeällä ulkona. Luckyn kanssa iltalenkeillä säpsähdän vähän väliä, vaikka katuja valaisee katulamput, eikä kävellä missään synkässä umpimetsässä.

…en ole ikinä ollut kuntosalin ryhmäliikuntatunnilla. Tiedän, että ne on aivan eri asia kuin traumaattisen peruskoulun liikuntatunnit, mutta silti alitajunnaisesti välttelen niitä.

Puma (5)

13 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *