en
fi

VISUAALISUUDESTA JA RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

lokakuu 29, 2017
IMG_3968

Toissapäivänä juhlittiin The Blog Awards Finland 2017 -gaalan merkeissä, missä palkittiin bloggaajia, muita somettajia, sekä markkinointialan ammattilaisia. Itse olin ehdolla Vuoden Visuaalisin -kategoriassa ja kuten ennen gaalaa sanoin, jokainen meistä kolmesta finalistista ansaitsi voiton. Teemme kaikki viusuaalista sisältöä, mutta siitä huolimatta ihan eri näköistä ja eri tavalla visuaalista. Tuomariston päätös ei osunut minuun, mutta se ei meikäläistä haittaa lainkaan, sillä voitto meni oikeaan osoitteeseen. Ehdolla olo oli minulle suuri kunnia, sillä ehdokkaat olivat teidän äänestämiänne.

IMG_3965

Visuaalisuus on ollut minulle tärkeää aina ja se on asia mihin olen erityisesti panostanut blogini alusta saakka, vuodesta 2009. Itse asiassa jo kauan ennen sitä, sillä olen ollut kiinnostunut taiteesta pienestä asti. Kävin peruskoulun kuvaamataitoluokalla ja vapaa-aikana piirsin paljon, pukeuduin silloin lähes päivittäin Umbro-vaatemerkin tuulihousuihin, minkä myötä äitini kutsui minua omaksi taitelija Umbrakseen (kuten se taiteilija Muumeissa :D). Valokuvaamisesta kuitenkin kiinnostuin, kun isäni toi 2009 Kiinasta työmatkaltaan kameran ja kiinnostuin testaamaan sitä. Blogini saikin alkunsa, kun tarvitsin kanavan, johon laittaa näytille näitä kameralla nappaamiani otoksia (tässä yksi 2009 vuoden blogikuvistani, josta olin super ylpeä).

IMG_3963

Linkkaamani kuva ei yleisellä mittapuulla aiheuta ”vau” -reaktiota kenessäkään, mutta se oli paras lopputulos mihin mä tuohon aikaan pystyin. Vuosien aikana olen aina pyrkinut juurikin tähän parhaaseen lopputulokseen, kuitenkin niissä rajoissa mihin luovuuteni, taitoni ja kuvauskalustoni riittävät. Välillä olen tosin halunnut rikkoa myös nuo rajat ja yltää samalle tasolle kuin moni blogikolleegani ja myöhemmin videoiden tullessa kehiin, myös vlogikolleegoideni tasolle, joista joillain on koulutus kuvaamiseen. Olenkin vuosien aikana kokenut paljon riittämättömyyden tunnetta verratessani sisältöni visuaalista laatua näiden ammattilaisten tuotoksiin. Viimeisen vuoden aikana musta on vihdoin tuntunut, että tuotan viusaalisesti sellaista sisältöä, johon olen tyytyväinen.

IMG_3966

Joistain teistä voi tuntua hassulta kuinka tärkeänä pidän blogini tai YouTube -kanavani visuaalista ilmettä ja ymmärrän sen täysin. Välillä se on mulle liian tärkeää. Ihmiset joiden kanssa työskentelen, jotka ovat nähneet sen kuinka paljon käytän aikaa, vaivaa ja rahaa (blogini ulkoasuun mulla on uponnut jo yli 12 000e) yksityiskohtien hiomiseen ovat sanoneet, että mun pitäisi miettiä vähemmän – toisinaan he ovat olleet oikeassa. Vaikka tykkään panostaa visuaalisuuteen ja se on mulle tärkeää, kuitenkin sisällöntuottajan päätehtävä on tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Tämä on asia minkä kanssa olen paininut paljon, sillä Suomessa ei arvosteta samalla tapaa kivan näköistä sisältöä verrattuna vaikka naapurimaahamme Ruotsiin. Suomessa tykätään kuluttaa humoristista ja todella maanläheistä sisältöä, oli sitten kyse blogeista, vlogeista, TV:stä tai musiikista. Liian mietitty ja harkittu sisältö saatetaan puolestaan kokea jopa luotaantyöntäväksi.

IMG_3962IMG_3967

Alkuviikosta kerroin Ajatuksia YouTubesta Ja Blogeista -postauksessa, että olen miettinyt paljon omaa sisältöäni ja sitä millaista sen haluaisin olevan jatkossa. Postauksessa mainitsemieni seikkojen lisäksi ongelmana on ollut löytää kultainen keskitie videoiden visuaalisuuden ja mielenkiintoisen sisällön välille.  Toisinaan on tuntunut, että tanssisin huojuvalla nuoralla. Tykkään ideoida ja tehdä hauskoja haasteita, sillä niitä on kiva kuvata ja tiedän teidän niistä myös tykkäävän. Toisaalta taas on mielenkiintoista kuvata My Day -videoita ja etsiä niihin erilaisia mielenkiintoisia kuvakulmia. Olen ollut aiemmin ehdolla monessa eri kategorioissa, mutta viime aikoina mua on useampaankin otteeseen pyydetty ehdolle eri awardseissa Viihdyttävin -kategoriaan tai vastaavaan. Olen siitä toki ollut todella otettu joka kerta, mutta useammankin bloggaajan mielessä viihdyttävin assosioituu ei vakavissaan otettavaksi ”pelleksi”. Tämän vuoksi olen ehdokkuudesta monesti kieltytynyt, sillä jo pelkät haastevideot leimaa monen seuraajan ja tubettajan mielestä tubettajan ala-arvoiseksi ja geneeristä sisältöä tuottavaksi. Se on se mitä leimaa vähiten ylleni haluan vaan haluan tuoda esiin, että hauska sisältökin voi olla visuaalisesti ja harkitusti toteutettua.

IMG_3969

Viime aikoina olen löytänyt itselleni mieluisan tavan tehdä sisältöä, missä pystyn tuomaan esiin persoonani, mielipiteeni ja surkeat vitstini, mutta tekemään sen myös visuaalisesti. Jos olet jaksanut lukea postaukseni tänne saakka olet varmaankin saattanut huomata, että visuaalisuus todellakin on asia, mikä merkitsee mulle todella paljon. Tuntui siis upealta saada siitä ensimmäistä kertaa tunnustusta olemalla ehdolla Visuaalisin -kategoriassa. Tuli olo, että jes – nyt ainakin osa teistä siellä ruudun takana olette huomanneet sen, minkä eteen olen tehnyt kovasti töitä ja mihin käytän paljon ”ylimääräistä aikaa”. Ehdolla olo oli todella palkitsevaa, joten äärettömän suuri KIITOS kaikille rakkaille lukijoilleni ja seuraajille. Ehdokkuus merkitsi mulle todella paljon. ♥

Editoitu-1118-2

18 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *