Skrollaa alas
en
fi

KUINKA TIENASIN 90K

7 marraskuun, 2017
IMG_3996

Viime viikolla julkaistiin verotiedot ja tuloni oli niin Iltalehdessä, kuin Seiskassakin. Tuloni eivät siispä ole salaisuus, tienasin 2016 vuoden aikana 89 034e. Joka vuosi mua ärsyttää tapa, millä tuloista uutisoidaan. Sen sijaan, että uutisoitaisiin ”Vau, tää tyyppi tienasi yrittäjänä lähes 90 000e ja maksoi siitä mahtavat 34 000e ansiotuloveroa” niin uutisointi on luokkaa ”Bloggaamalla ja videoita kuvaamalla voi tienata yhtä paljon kuin lääkäri”. Jo media saa kuulostamaan tulot siltä, että kyseinen henkilö ei niitä olisi ansainnut ja tottakai tuo kadehtiva sävy tarttuu helposti myös lukijaan.

Keskiviikkona kun verotiedot julkaistiin näin useammankin keskustelun, missä harkittiin bloggaajaksi tai tubettajaksi ryhtymistä, kun sillä tienaa hyvin ja helposti. Monella unohtuu, että lehtien julkaisemilla listoilla on vain ne noin 15 eniten tienaavaa bloggaajaa tai tubettajaa ja jo niistä vähiten tienanneen tulot liikkuvat 11 000 eurossa. Parhaiten tienaavista puolestaan moni tekee jotain muuta työtä somen ohella, jolloin heidän tulot tulee todellisuudessa suurilta osin jostain muusta työstä. Meitä somella itsensä elättäviä vaikuttajia on loppujen lopuksi vain kourallinen Suomessa. Tästä syystä viime viikkoisessa lehtihaastattelussa, kun kysyttiin vinkkejä tubettamisesta kiinnostuneille, sanoin ensimmäisenä jälleen sen, että tubettaminen kannattaa aloittaa kiinnotuksesta sisällön tuottamiseen, ei rahan takia. Siinä on nimittäin pieni todennäköisyys, että tubettamisella voi itsensä elättää ja yleensä sekin vaatii monien vuosien pohjatyön.

IMG_3999

2016 vuosi oli mun ensimmäinen vuosi yrittäjänä, joten voin todeta olevani todella tyytyväinen tuloihini ja ahkeruuteni. Olin kuulemani mukaan eniten tienannut tubettaja ja Jodelissa olikin todettu, että ei ihme. Minulla kun on kuulemma suht paljon yhteistyössä toteutettuja postauksia ja videoita. Tottahan se on, minulla on paljon yhteistöitä verrattuna moneen muuhun tubettajaan ja bloggaajaan. Moni ajattelee, että mä olen se laiska ja rahan ahne, joka ottaa jokaisen yhteistyön vastaan, mitä ehdotetaan. Olisinkin! Olisi ihanaa, kun mun tarvisisi vain katsoa Netflixiä ja juuri niiltä mua kiinnostavilta brändeiltä satelisi yhteistyöehdotuksia sähköpostiini. Näin ei kuitenkaan ole.

Moni sisällöntuottaja on verkoston alla ja antaa kaiken vastuun myynnistä verkostolle, joillain tämä on jopa sopimuksessa kirjattu. Tähän jokaisella on varmasti syynsä, monella se saattaa olla sitä, että ei osata tai edes tiedetä kuinka sisältöyhteistöitä myydän. Tällöin he voivat vain odottaa, että verkosto saa myytyä heille kampanjan. Monilla verkostoilla on useita sisällöntuottajia allaan, jolloin he eivät saa välttämättä myytyä yksittäiselle vaikuttajalle kuin muutaman kampanjan vuodessa. Tällöin on myös suurempi todennäköisyys, että mainostajat eli brändit saattaa poiketa paljonkin vaikuttajan sisällöstä, sillä moni brändin edustaja saattaa katsoa vain lukuja, eikä sitä kuinka hyvin heidän brändinsä sopii yhteen vaikuttajan henkilöbrändin kanssa. En kuitenkaan sano, etteikö verkostojen kautta toteutetut yhteistyöt voisi olla bloggaajan tai tubettajan näköisiä, sillä teenhän itsekin niitä. Verkostojen kautta tulleissa yhteistöissä kuitenkin vaarana on se, että vaikuttaja menee mistä aita on matalin ja suorastaan kopioi verkostolta saadun projektikuvauksen, missä esitellään kampanjan sisältö. Näissä tapauksissa olisi erityisen tärkeää, että vaikuttaja itse ideoi, kuinka saa yhteistyön toimimaan luontevana osana omaa sisältöään.

IMG_3998

Olen kirjoittanut blogia opiskelujen ohessa jo vuodesta 2009. Vuosien aikana olen kehittänyt itseäni sisällöntuottajana, opiskellut omatoimisesti kuvien ja videoiden editointia, kokemuksen kautta oppinut markkinoinnista (ja Valtterilta, joka opiskelee alaa) ja hankkinut omien varojeni mukaan pikku hiljaa parempaa ja hintavampaa välineistöä. Tärkeimpänä kuitenkin luonut suhteita ja tehnyt itseni tutuksi brändien ja heidän edustajien keskuudessa. Näin ollen, vaikka teenkin yhteistyötä eri verkostojen kanssa, suurimman osan yhteistöistäni sovin itse suoraan brändin kanssa, ilman välikäsiä. Työssäni kaikesta eniten aikaa mulla menee juurikin kampanjoiden myymiseen, palavereihin ja yhteistöiden toteutuksen suunnitteluun. Vaikka mulla olisi mahdollisuus sysätä nuo hommat kokonaan verkoston käsiin, en sitä tee, sillä haluan lähestyä itse juuri niitä brändejä joiden tuotteista todella pidän ja joita suosittelisin muutenkin. Näin ollen minun ei tarvitse taloudellisista syistä suostua niihin muutamiin sähköpostiin tipahtaneisiin yhteistöihin ja mainostaa tuotteita tai brändejä, joiden takana en voi seistä.

IMG_4001

2015 vuoden lopulla, kun sain opiskeluni päätökseen hartkitsin pitkään uskallanko lähteä yrittäjäksi. Tätä ennen olin kirjoittanut blogia ja kuvannut videoita lähinnä sivutyönä opiskelujen ohella. Olin ollut turvallisesti verkoston palkkalistoilla, välillä jopa kuukausipalkalla, joten aiemmin bloggaaminen ja tubettaminen oli ollut minulle lähes riskitöntä työtä. Olen onnellinen, että lähdin kokeilemaan siipiä yrittäjänä, sillä en voisi olla tyytyväisempi ensimmäisen vuoden tuloksiin. Se ei kuitenkaan ole tullut helposti. Suurimpana tekijänä tulokselliseen vuoteen ovat kuuden vuoden pohjatyö, mitä tein ennen yrityksen perustamista. Oli sitten kyseessä uusi tuote ja sen ympärille perustettu yritys tai mikä tahansa, niin hyvin tehty pohjatyö on yksi tärkeimmistä asioista. Viime vuosi oli myös elämäni kiireisin vuosi ja jouduin luopumaan paljosta, kuten ajasta läheisten kanssa. Olen kiitollinen teille siitä, että voin elättää itseni tällä työllä. Kiitollisuuden mä pyrin näyttämään teille laadukkaalla sisällöllä, minkä tuottamiseen käytän paljon aikaa ja hankkimalla koko ajan parempaa välineistöä. Voisin käyttää ylimääräisen rahan matkustamiseen, mutta olen mielummin hankkinut 10 000 eurolla kameravälineistöä ja käyttänyt  yli 12 000e blogin ulkoasun toimivuuteen, jotta pystyn tarjoamaan teille mahdollisimman hyvän lukukokemuksen ja videot on teille miellyttävä katsoa.

IMG_3997

Palatakseni vielä bloggaajan ja lääkärin yhtä suurien tulojen vertaamiseen niin myönnän, että työni ei ole yhtä merkityksellistä yhteiskunnalle. Sehän on selvää. Työlläni ei pelasteta henkiä, mutta se ei tee siitä turhaa. Voin silti tehdä sillä jotain hyvää ja parhaani mukaan yritänkin. Haluan saada jutuillani hymyn just sun kasvoille siellä ruudun toisella puolella, inspiroida ja saada sut tuntemaan itsesi arvokkaaksi, vaikka et menisikään mihinkään muottiin. Sillä sitä sä olet, arvokas.

Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!

|PÄIVÄN ASU|

|TAKKI| H&M
|HUPPARI| Stüssy
|HIHATON| Urban Classics
|FARKUT| Dr. Denim
|KENGÄT| Palladium

Kuvat: Valtteri Sandberg

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

IMG_4002

43 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *