Skrollaa alas
en
fi

NÄIN SAI ALKUNSA RAKKAUSTARINAMME

13 joulukuun, 2017


Janne ja Valtteri 01 (3)

*Kaupallisessa yhteistyössä BOSSin kanssa*

Mulle tuoksut ovat tärkeitä, sillä ne tuovat mieleeni mulle tärkeitä paikkoja, tilanteita ja ihmisiä. Äidilläni on tarkka nenä ja luulenkin, että olen perinyt isältä vain massiivisen nenän koon ja äidiltä puolestaan tarkan hajuaistin, hyvässä ja pahassa. Varmaankin juuri tarkan hajuaistini myötä tuoksut ovat mulle tärkeitä ja käytänkin paljon erilaisia tuoksuja. Kotimme lähes jokaisessa huoneessa on huonetuoksu ja tuoksukynttilöitä, useissa kosmetiikkatuotteissani on vahva tuoksu, paheeni on lotrata huuhteluaineen kanssa, kun pesen lakanoita ja käytän hajuvettä, vaikka olisin koko päivän verkkareissa kotona.

BOSSilta on tullut kaksi uutuustuoksua, miesten The Scent Intense ja naisten The Scent for her Intense. Itselleni tuo miestentuoksu on tuttu, vaikka en sitä ollut aiemmin käyttänytkään. Tämä viettelevä tuoksu on ollut Valtterilla käytössä nimittäin jo koko syksyn. Tästä tuoksusta inspiroituneena päätin jakaa teille vihdoin nämä mun ja Valtterin kuvat, mitkä on otettu huhtikuussa 2016, mutta joita ei ole koskaan aiemmin julkaistu missään ja palata noin viisi ja puoli vuotta ajassa taaksepäin.

Editoitu-9943

Elettiin vuotta 2012 loppu kevättä, jolloin olin jo hyvän aikaa kirjoittanut blogiani. Asuin tuolloin vielä Äidin luona Oulussa, olin juuri tullut koulusta kotiin ja istuin tietokoneen ääreen hoitamaan blogijuttuja. Selasin blogini Facebook -sivun tykkääjiä, sillä halusin nähdä ketkä blogiani seuraavat. Suuri osa oli etenkin tuohon aikaan tyttöjä, joten profiilikuva, missä oli komea nappisilmäinen poika, jonka leveä hymy ei meinannut mahtua kuvaan, kiinnitti huomioni. Hän oli Valtteri. Klikkasin itseni Ulla Taalasmaan elkein Valtterin profiiliin nähdäkseni, kuka tämä komistus oikein on. Selasi muutamat uusimmat profiilikuvat läpi ja katsoin hänen kotipaikkakuntansa, mikä oli Espoo. Olin puoli vuotta aiemmin aiemman suhteen päätyttyä päättänyt, että en enää ikinä lähde kaukosuhteseen, joten kikkasin vikkelään ruksista kiinni koko sivun.

Janne ja Valtteri 01 (5)

Myöhemmin samana päivänä olin viettämässä aikaa ystävieni kanssa ja tuo salaperäinen nappisilmä vaivasi minua, mietin häntä koko ajan. Illalla kotiin tullessa etsin tuon pojan, jonka nimen olin jo unohtanut uudelleen Facebook -sivuni tykkääjistä ja tein perusteellisen stalkkauksen hänen profiiliinsa. Katsoin myös mitä sanottavaa Googlella on Valtteri Sandbergistä. Tuolloin löysin hänen bloginsa, minkä hän oli juuri laittanyt ystävänsä kanssa pystyyn ja jota kirjoittaa yhä, mutta nykyään yksin. Siellä oli vasta kaksi postausta, joista toiseen kommentoin. Jälkeenpäin olen kuullut, että Valtterilla ja hänen ystävänsä olivat huudahtaneet innosta, kun olivat nähneet kommenttini ja sainkin kommenttiini pian iloisen vastauksen.

Ennen Valtteria olin seurustellut melko useasti, mutta vasta myöhemmin olen tajunnut, että en koskaan aimmin ollut ihastunut saati rakastunut keneenkään. Olin tuohon aikaan todella epävarma itsestäni, joten olin aiempien seurustelukumppaneiden kohdalla ihastunut vain siihen tunteeseen, että joku voi tykätä minusta, vaikka olin niin ”ruma ja hirveä”, kuten mulla oli oli tapana sanoa pääni sisällä itselleni, kun katsoin peiliin. Tämän vuoksi en koskaan ollut tehnyt aloitetta aiemmissa suhteissa. Kun olin löytänyt Valtterin Facebook profiilin, mulla kului pari päivää miettien häntä ja selaten hänen kuviaan. Mun oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Päätin, että nyt mun on tehtävä tälle asialle jotain, joten mä laitoin Valtterille sellaisen viesin Facebookissa, että en ole mitään hävennyt eläissäni yhtä paljon. Se mmúunmuassa alkoi pitkillä pahoitteluilla, että olen rando stalkkeri. Jos nyt saisin kirjoittaa tuon viestin uusiksi, se olisi hyvin eri näköinen. Jotain kuitenkin viestissä oli oikein, sillä sain siihen pian vastauksen, mistä seurasi parin kuukauden tiivis viesittely ja pitkät yö myöhään kestävät puhelut.

Janne ja Valtteri 01 (4)Editoitu-9954

Tavatessamme Valtterin kanssa ensimmäistä kertaa asuin vielä äitini luona Oulussa ja Valtteri puolestaan vanhempiensa luona Espoossa. Sovittiin että Valtteri tulisi meidän luokse Ouluun muutamaksi yöksi. Muistan ensitapaamisen edelleen, kuin se olisi tapahtunut eilen. Ystäväni Ida ja Anni ajoi minut Oulun lentokentälle Valtteria vastaan. Mulla oli yllä viininpunaiset shortsit ja raidallinen t-paita, mitkä olin käynyt edellisenä päivänä ostamassa Ruotsin rajalta, Haaparannasta. Saavuttiin etuajassa lentokentälle, joten jäimme autoon istumaan. Tuijotin kellosta minuutteja milloin lennon pitäisi laskeutua. Mua jännitti, joten en halunnut mennä etuajassa sisälle. Vaadin ystäviäni olemaan tukenani ja rauhoittelemaan minua viiimeiseen minuuttiin saakka.

Janne ja Valtteri 01

Lopulta ystäväni pakottivat minut ulos autosta hieman etuajassa. Hyvä niin, sillä samalla sekunnilla kun astuin yksin sisälle lentokentälle, näen todella pitkän pojan lähestyvän minua kaukaa käytävän päästä. Vasta kun hän on muutaman askeleen päässä tajuan, että en ollut ajatellut kuuluuko minun halata vai kätellä kun tapaamme ensimmäistä kertaa. Päädyttiin molemmat Valtterin kanssa fiiliksen pohjalta halaamaan toisiamme, joten vältyttiin onneksi kiusalliselta kohtaukselta, missä toinen yrittää halata ja toinen kätellä. Halaus oli lämmin, kuin olisimme tunteneet vuosia ja se kesti pitkään. Muistan edelleen kuinka lentokentän kliininen tuoksu vaihtui lämpimään mausteiseen tuoksuun halatessamme.

Tuo 18 -vuotiaan Valtterin käyttämä tuoksu, ei enää sopisi hänelle, mutta sitä on ihana tuoksutella kauppojen hajuvesiosastoilla ohi mennessä. Se tuo vahvemmin mieleen tuon elämäni merkittävimmän halauksen ja hetken. Hetken, mistä on seurannut jo viisi ja puoli vuotta kestänyttä rakkautta ja lujaa ystävyyttä. Tuolloin sai alkunsa paras luku elämästi. Vain elämä näyttää, millaisia muistoja ja tunteita rakentuu nykyään meidän molempien käyttämän viettelevän BOSS:n The Scent Intense -hajuveden ympärille. Se on varma, että tulossa on hyviä ja huonoja muistoja, mutta tärkeintä on, että ne on koettu yhdessä.

Editoitu-9946

Sain mahdollisuuden arpoa teille lukijoilleni kolme BOSS -tuoksusettiä. Jos haluaisit päästä testaamaan näitä postauksen kuvissa näkyviä tuoksuja, joiden tarkemmat tuoksukuvaukset löytyvät alta, jätä kommenttia tähän postaukseen. Jos et usko voittomahdollisuuksiisi, hajuvesiä myydään Sokoksella.

|OSALLISTUMISOHJEET|

1. Millainen on sun merkittävin hetki läheisesi kanssa tai mieleenpainuvin treffikokemus? Kerro se tämän postauksen kommentteihin niin olet mukana arvonnassa, missä arvotaan kolme BOSS -tuoksusettiä.

2. Muista täyttää kommentoidessa sähköpostikenttä.

3. Arvonnan viralliset tiedot löydät täältä.

The Scent for her Intense 50 ml on intensiivinen versio The Scent for her -tuoksusta. Se on viettelevä itämaisen kukkainen tuoksu, jossa eleganttia naisellisuutta tuodaan esille hunajalla kuorrutetulla persikalla ja osmanthus kukalla. Tuoksussa on vahvistettu paahdetun kaakaopavun ja vaniljan pohjatuoksua. Öljyjen konsentraatiota nostamalla tuoksusta on saatu pitkäkestoisempi.

The Scent Intense 50 ml on hyvin viettelevä ja intensiivisempi versio The Scent- klassikkotuoksusta. Itämaisen puinen ja hieman nahkaisessa tuoksussa on vahvistettu maninka-hedelmää, joka on tuoksun viettelevyyden salaisuus. Tuoksuun on lisätty mausteisuutta kardemumman ja vaniljan avulla. Öljyjen konsentraatiota nostamalla tuoksusta on saatu pitkäkestoisempi.

79 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *