en
fi

SAIN HUONOJA UUTISIA

joulukuu 31, 2017
IMG_5245

Nyt eletään vuoden viimeisiä tunteja, joten on hyvä hetki katsahtaa kuluneeseen vuoteen. Jo vuosia mulla, kuten monella muullakin bloggaajalla, on ollut perinteenä listata näihin aikoihin teille vuoden hienommat hetket kuvakollaasien kera. Tällä kertaa sellaista ei ole tulossa, sillä totta puhuakseni en tahdo palata mielessäni viime talveen tai kevääseen.

Viime vuoden lopussa sain huonoja uutisia, jotka ovat painaneet mieltäni. Uutiset tulivat täytenä yllätyksenä, en osannut varautua niihin millään tasolla. Talven ja kevään aikana mua ei huvittanut poistua kotoa, ellei ollut pakko. Jätin väliin lähes kaikki bloggaajien tapahtumat ja juhlat, sekä kavereiden järkkäämät kemut kuluneen vuoden aikana. Useamman kerran Valtteri joutui menemään tilaisuuksiin yksin, sillä peruin lähtöni viime hetkellä. Joskus kyse saattoi olla vain leffaan menemisestä kavereiden kanssa. Olin uutisten vuoksi koko ajan jonkinlaisessa stressitilassa, joten mulla ei ollut voimia olla sosiaalinen. Jäin mielummin kotiin Luckyn kanssa, laitoin Netflixin pyörimään ja tilasin safkaa.

Jätin tilaisuuksia väliin myös siksi, että inhosin omaa kroppaani. Olen pienestä asti hukuttanut pahan oloni ja stressin ruokaan, minkä myötä painoni on heitelly viime vuosienkin aikana 60-83kg välillä. Huono ruokavalio näkyy mulla etenkin turvotuksena kasvoissa, minkä huomaakin keväällä kuvatuista videoista. Näytän niissä huonosti voivalta ja sitä myös olin. Vaikka huonot uutiset veivät multa voimat, yritin parhaani mukaan saada toteutettua teille lupaamani sisällön, kuten viisi videota viikossa. Olin sen seurauksena todella uupunut, joten paha olo näkyi myös tuottamassani sisällössä. Siihen aikaan en sitä tajnnut, mutta näin jälkikäteen katsottuna eroa sisällössä ei voi olla huomaamatta. Muistikuvani keväältä ovat heikompiaa, enkä edes muista kunnolla kaikkien videoiden kuvaushetkiä, mikä on toisaalta ihan hyvä. En nimittäin ole kaikista videoistani ylpeä. Ihan kuin olisi kuvannut ne sumun keskellä.

IMG_5244

Loppu kesästä näiden uutisten suhteen kaikki kääntyi parhain päin. Se tuntui helpottavalta, kuin sumu olisi kadonnut ympäriltäni ja näkisin taas eteenpäin. Näihin aikoihin aloitin kahden viikon vegaanihaasteen, mikä venyikin kahden kuukauden mittaiseksi. Haasteen ajankohta oli täydellinen, sillä sen myötä pääsin myös terveelliseen tasapainoseen ruokavalioon. Ruokavalion myötä painoni laski, mutta ennen kaikkea oloni oli puhtaampi ja energisempi kuin aikoihin. Syksyn ja tämän talven ajan mulla on ollut erityisen hyvä olo itsestäni sisäisesti ja ulkoisesti, mikä on saamani palautteen perusteella välittynyt myös teille. Tässä kohtaa tahdonkin kiittää teitä, jotka olette pysyneet tukenani myös niinä huonoina hetkinä.

Mulla on todella hyvä fiilis tulevasta vuodesta. Totta puhuakseni, en ole koskaan aiemmin lähtenyt näin innoissani uuteen vuoteen! Joitain muutamia kivoja juttuja mulla on jo tiedossa ensi vuodelle, mutta muuten koko vuosi on auki upeille mahdollisuuksille. Ensi vuonna mä lupaan antaa itselleni enemmän aikaa. Tämän myötä mulla tulee yksi video aina sununtaisin, sekä toisinaan joitain ekstra videoita. Tämä myös mahdollistaa mulle enemmän aikaa panostaa oman hyvin vointini lisäksi tähän blogiini. Mikäli te aiotte tehdä lupauksia ensi vuodelle, tehkää lupauksia, missä annatte itsellenne jotain. Onnistuessanne ne tuottavat positiivisempia kokemuksia, kuin lupaukset, missä kiellätte itseltänne esimermiksi herkut ja karkit. Jälkimmäisen kaltaiset lupaukset on yleensä myös tuhoon tuomittuja jo ennen niiden alkamista.

P.S. En kirjoittanut tätä postausta siksi, että joku kiinnostuisi spekuloimaan mistä uutisesta on kyse. Halusin jakaa teille, tukiverkostolle ja toiselle perheelleni, nämä ajatukseni, mitkä ovat todella henkilökohtaisia. Sitä suuremmalla syyllä toivon teidän ymmärtävän, että vaikka paljon kerronkin teille elämästäni, tämän uutisen, mistä postauksessa puhun tahdon pitää itselläni.

Upeaa ja loistokasta uutta vuotta!

IMG_5246

106 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *