Skrollaa alas
en
fi

JUURI ENNEN LENTOA

toukokuu 4, 2018
blogiglass igloo lapland (6)

Tämä aamu on ollut kaikkea muuta kuin näissä kuvissa esiintyvä rahauhallinen hetki lasi-iglussa Lapin luonnon keskellä pitkien yöunien jälkeen. Heräsin tänään jo kolmelta yöllä laittautumaan ja pakkaamaan, sillä en osaa hoittaa mitään asiaa etukäteen vaan teen kaiken viime tingassa. Näin kävi edellä lueteltujen asioiden lisäki myös uuden passin hankinnan kohdalla, mikä olikin varsinainen jännitysnäytelmä. Vielä eilen iltapäivällä istuin kotona tuijottaen puhelinta ja odottaen hikikarpalot otsalla viestiä matkahuollosta, minne passini piti saapua ja voi sitä helpotuksen määrää, kun viesti ilmestyi näytölle! Onneksi nykyään passin hankinta onnistuu yhdessä päivässä, sillä muuten olisin joutunut skippaamaan pian starttaavan viikonloppureissun.

Kylppäristä kuului juuri Valtterin setting sprayn suihkuttelua, joten todennäköisesti ihan kohta on aika lähteä lentokentälle. Tänään lennetään Ranskaan pikkasen suuremmalla bloggaajaporukalla, mutta sen enempää en voi teille näin etukäteen kertoa, sillä en itsekkään tiedä tulevasta 24h -matkasta juuri mitään. Siitä olen varma, että hauskaa tulee olemaan ja puitteet ovat upeat, joten siksi pakkasin mukaan myös kameran. Palataan siispä viimeistään ensi viikolla asiaan kuvien kera!

blogiglass igloo lapland (3)blogiglass igloo lapland (4) blogiglass igloo lapland (1) blogiglass igloo lapland (5)

5 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *