Skrollaa alas
en
fi

PARISUHDE SOMESSA / OLOHUONE -PODCAST

11 toukokuun, 2018
Olohuone-coverkuva02

Nyt se on julki, nimittäin mun ja Valtterin yhteisen Olohuone -podcastin ensimmäinen jakso! Teille kaikille lukijoilleni Janne ja Valtteri ovat varmasti tuttuja, mutta tässä jaksossa tutustutetaan teidät meihin. Jaksossa paljastetaan miten me tavattiin, millaisia vaiheita suhteessamme on ollut ja miltä tuntuu, kun parisuhde on ollut alusta saakka satojen tuhansien silmäparien tarkkailtavana. Vain lähipiirimme tietää, että olemme tehneet aikoinaan päätöksen, että emme näytä parisuhdettamme enää samalla tavalla sosiaalisessa mediassa kuin alussa. Tuntui oudolta ja väärältä, että lehtihaastattelujen kuvauksissa meitä pyydettiin suutelemaan tai lukijat toivoivat meiltä pusukuvia blogeihimme. Ihan kuin parisuhteemme olisi jokin esitys ja suutelumme show, josta voi toivoa uusintaesityksiä ja jolla voi kasvattaa lehtien myyntiä. Suutelemisen pitäisi olla osoitus rakkaudesta toista ihmistä kohtaan, joten olemme näistä toiveista kieltäytyneet aina. Ensimmäistä kertaa puhutaan julkisesti myös erostamme; siitä mikä ajoi meidät eroon ja kuinka selvisimme siitä.

Olohuone -podcastia voit kuunnella nyt jo acastin kautta, sekä kahden päivän kuluttua iTunesin, iPhonen oman Podcast -sovelluksen ja monien muiden palveluiden kautta. Muista myös seurata Facebook -sivujamme, jossa mieluusti jatketaan keskustelua! ♥

50 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *