Skrollaa alas
en
fi

KESÄLOMA

27 kesäkuun, 2018
Ratsastus Helsinki (4) Ratsastus Helsinki (5)

Toivottavasti teillä oli mielettömän ihana juhannus! Valtteri on nyt Briteissä, joten me vietimme Luckyn kanssa juhannusta kahdestaan kotona. Istuin parvekkeellamme kynttilän valossa, katsoin ulkona riehuavaa sadetta (rakastan kunnon sadekuuroja, niissä on oma tunnelmansa), Lucky makoili kainalossa, join viiniä ja editoin podcast-jaksoa. Saattaa kuulostaa hieman surulliselta, mutta nautin täysin tästä hieman erilaisesta juhannuksesta. Oli ihanaa olla yksin, koska kuten olen aiemmin kertonutkin tarvitsen välillä hetkiä olla itsekseni. Etenkin nyt otin yksin olosta kaiken irti, sillä ensi viikon Ruisrockista starttaa mun kesäloma, jolloin puolestaan annan kaiken ajan lähimmäisilleni. Vaikka tarvitsen aikaa olla yksin, niin yhtälailla tarvitsen myös aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.

Ratsastus Helsinki (7) Ratsastus Helsinki (6)

Heinäkuussa vietän lähes kuukauden mittaisen loman, joka alkaa ensi torstaina. Lähdetään jo silloin Valtterin kanssa viettämään Ruisrockin kanssa päivää Turkuun ja nauttimaan tuosta ihanan kesäisestä kaupungista. Nimittäin Suomen kesässä on kaksi varmaa asiaa, juhannuksena sataa ja Ruisrockissa paistaa aina aurinko. Ruissi viikonlopun jälkeen äiti ja osa sisaruksistani tulee tänne Helsinkiin, jolloin haluaisin ainakin käydä tsekkaamassa pari uutta terdeä. Stockmann Roof -kattoterassi on saanut paljon kehuja tutuiltani, joten se ainakin on tsekattava. Myös Hernesaarenrannan Birgittaan on kerettävä, sillä sieltä saa maailman parasta mangomehua.

Ratsastus Helsinki (3)Ratsastus Helsinki (8)

Sunnitelmissa on myös mökkiviikonloppu oman perheeni kanssa, sekä heti perään muutaman päivän reissu Valtterin porukoiden mökille. Olen päättänyt, että tänä vuonna mökillä myös Lucky pääsee ensimmäistä kertaa heittämään talviturkkinsa. Siitä tulee varmasti melkoinen show, sillä hän osaa olla dramaattinen. Tuolta mökkeily jatkuu isäni mökille Lappin ja samalla käydään isäni luona Kemijärvellä. Kemijärvellä kesällä käydessäni mun on aina päästävä soutamaan ja mieluiten aamuyöstä, kun vesi on peilityyni. Käydään myös siskoni luona Rovaniemellä ja Oulussa, jossa puolestaan asuu äitini, sekä moni Oulu -aikojen ystävä. Mulla, Valtterilla ja Luckylla on siispä hyvin maakuntamatkailun täyteinen kesä luvassa.

Ratsastus Helsinki (1)

Reissaamisen lomassa yksi asia, jota odotan kesässä eniten on se, että pääsen uudestaan hyppäämään hevosen selkään. Tänä kesänä olen haastanut itseni kokeilemaan uusia juttua, joten kävin kokeilemassa ratsastusta. Olin ennen tätä kertaa kerran istunut hevosen selässä, kun sitä talutettiin, mutta muuten mulla ei ollut minkäänlaista kosketusta hevosiin. Se tuntui epätodelliselta ja jopa satumaiselta, istua sen mielettömän olennon selässä ja saada yhteys siihen. Siinä oli jotain todella koukuttavaa. Samaan aikaan se oli pelottavaa, mutta toisaalta pieni pelko on hyvästä, koska ikinä ei voi tietää miten hevonen käyttäytyy. Siksi aina ratsastaessa on pidettävä kypärä päässä. Mullakin todellisuudessa oli kypärä päässä, minkä uskalsin ottaa sen pois kuvien ajaksi, koska valitsimme erikseen kaverikseni rauhallisen yksilön. Naurattaa miten samanlainen tukkapehko meillä on Freyrin kanssa. 😀 Tämän elämyksen tarjosi mulle Elämyslahjat, joilla on valikoimissaan yli 1000 erilaista elämystä, kuten muunmuassa tämä maastoratsastustunti islanninhevosella. Tänä kesänä ratsastusaikeissa aion suunnata uudestaan Jau Jau! -tallille, koska siellä oli aivan mielettömän hyvä opetus ja ihanien issikoiden lisäksi myös ihanat ihmiset. Helsingistä Järvenpäähän tallille pääsi nopeasti ja suht edullisesti juna + taksi yhdistelmällä ja käsittääkseni myös bussi kulkee hyvin Järvenpään juna-asemalta tuonne suunnille.

Lomani aikana läppäri kulkee mukana halki Suomen, sillä en aio pysyä täysin pois somesta. Tulen julkaisemaan joka viikkoisen videon ja podcast-jakson, sillä olen saanut kuvattua ja editoitua ne etukäteen. Päädyn myös varmasti rustaamaan kuulumisia mökkilaiturin nokasta tänne bloginkin puolelle, kun sellainen fiilis tulee.

Ratsastus Helsinki (2)

16 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *