Skrollaa alas
en
fi

OLOHUONE -PODCAST: PALOIN LOPPUUN

marraskuu 15, 2018
Podcast (1)

Viime vuonna vaadin itseltäni paljon, enemmän kuin mun oli mahdollista antaa. Niinpä koin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, viikko toisensa jälkeen koin epäonnistuneeni. Lopulta eräässä työpalaverissa nukahdin kesken kaiken istualleen. Paloin täysin loppuun. Silloin tajusin omat rajani, pidin lomaa ja hiljensin tahtia.

Syksy on mulle aina kaikista kiireisintä ja stressaavinta aikaa, joten yöunet ovat jääneet taas lyhyiksi, eikä mulla ole juuri ollut aikaa hengähtää. Viime viikolla erään työkeikan jälkeen ajettiin ystäväni kanssa takaisin Helsinkiin. Olo oli pitkän päivän jälkeen uupunut ja kun pysähdyttiin bensa-asemalle tankkaamaan ja täytyi laittaa pankkikortti masiinaan niin mulla ei tullut mieleen yhtäkään PIN-koodini numeroa. En edes ollut täysin varma montako numeroa siinä on. Siinä kohtaa tajusin, että nyt leikin taas omalla terveydelläni. Olen kantapään kautta oppinut, kun polttaa itsensä loppuun ei siitä palautuminen ole helppoa, joten tällä kertaa osaan pysähtyä ajoissa.

Tällä kertaa puhutaan Valtterin kanssa podcastissä muunmuassa näistä mun kokemuksista, mutta myös Valtteri avautuu häntä uuvuttavista asioista.

Olohuone -podcastin aiemmat jaksot löydät täältä. Podcastia voit kuunnella Acastin, iTunesin, sekä iPhonen oman Podcast -sovelluksen ja monien muiden palveluiden kautta. Muista myös seurata Facebook -sivujamme ja Instagram tiliä, joissa mieluusti jatketaan keskustelua! ♥

12 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *