Skrollaa alas
en
fi

KERJÄSIN TULLA KIUSATUKSI

8 tammikuun, 2019

Kaksi viikkoa ennen kuin aloitin peruskoulun muutimme Kemijärveltä Ouluun. Koulun aloittaminen on jo tavallisesti 1. luokkalaiselle jännittävää ja stressaavaa, mutta juuri uudelle paikkakunnalle muuttaneelle lapselle se oli todella pelottavaa. En aina ymmärtänyt erilaisen murteen vuoksi mistä luokkaiseni puhuivat, enkä koskaan ollu kuullutkaan Kärpistä, joista luokkani pojat puhuivat välitunneilla. Näin aikuisiällä nuo asiat kuulostavat mitättömiltä, mutta tuolloin ne saivat minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi ja teki minusta vetäytyneemmän.

2. luokalla pussailin ensimmäistä kertaa pojan kanssa – hän oli minua vuoden vanhempi. Kun salainen pussailutuokiomme paljastui, saimme vanhemmiltamme puhuttelut, koska no, aika oli hyvin erilainen vuonna 2002. He kielsivät, että mitään vastaavaa ei enää koskaan saisi tapahtua. Tuo oli hetki jolloin ymmärsin tykkääväni pojista, mutta silloin ymmärsin myös, että kaikki eivät hyväksy kahden pojan keskenäistä pussailua. Lähes koko peruskoulun ajan pidin salaisuutta sisälläni. Se sai tuntemaan oloni ahdistuneeksi poikien keskuudessa ja siksi vietinkin välitunnit luokkalaisteni tyttöjen kanssa. Sillä varmasti oli vaikutusta siihen, että en ollut kiinnostunut jääkiekosta luokkalaisteni poikien tavoin vaan kiinnostuin piirtämisestä ja mieltymykseni olivat muutoinkin erilaiset kuin muilla pojilla. Kun ystäväni koostui tytöistä, oli sillä vaikutusta tyyliinikin. Uskalsin värjätä hiuksiani ja pukeutua värikkäämmin, kuten ystäväni.

Peruskoulun ajan kuulin käytävillä ”läski” ja ”homo” huuteluita. 4. luokalla rinnakkaisluokan poika nosti minut seinää vasten rinnuksista. Yläkoulussa eräs poika tönäisi minua olkapäällään aina kulkiessaan ohitseni ja kuiskasi ”vitun homo”. Vaikka en ollut huonoin pelaaja, olin se joka valittiin liikuntatunnilla viimeisenä joukkueeseen. Koin paljon ulkopuolelle jättämistä, mikä satutti jopa eniten.

Janne2

Kun terveystiedon kirjassa luki, että kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika, ihmettelin sitä. Se ei voinut pitää paikkaansa. Mietin; ”Ei voi olla sattumaa, että juuri minua ja toisen luokan ylipainoista tyttöä kiusataan. Meitä, jotka erotumme muista. Olemme itse aiheuttaneet sen, eikä kukaan muu, sillä muuten myös luokan suosittuja kiusattaisiin.” Monena iltana mietin sängyssä, että miksi juuri minusta piti tulla tällainen – erilainen. Toivoin, että olisin syntynyt veljekseni. Toivoin, että heräisin jonain aamuna ihmisenä, josta joku tykkäisi. Välillä purskahdin itkuun, kun tiesin, että en pysty muuttumaan. Tulen heräämään joka aamu itsenäni ja minua tullaan aina pilkkaamaan siitä millainen olen, ajattelin.

Vasta aikuisiällä tajusin todella mitä sillä tarkoitetaan kun sanotaan, että ”kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika”. Uskon monen kiusatun tajuavan tuon lauseen muita myöhemmin, sillä kun itsetuntoa on poljettu monia vuosia, ei lopulta osaa syyttää kuin iteään. Kaiken kokemansa kohtelun jälkeen alkaa ajattelemaan olevansa niin surkea ihminen, että ansaitsee tulla kiusatuksi. Jouduin ensin kulkemaan pitkän polun ja kokoamaan sirpaleista itsetuntoni taas ehjäksi, jotta pystyin näkemään selvästi ja näin, että minussa ei ole mitään vikaa.

Janne3

Yle MOT julkaisi tänään uutisen (Lue täältä: Peruskoulun rehtori selittää koulukiusaamista oppilaiden tarpeella korostaa seksuaalista suuntautumistaan: ”Eihän me heterotkaan”) koskien Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 kouluterveyskyselyn tuloksia. Jutun perusteella kyselystä oli selvinnyt, että joissain kouluissa joka kolmas oli kokenut kiusaamista vähintään kerran viikossa ja joissain kouluissa kiusaaminen oli jatkunut tai pahentunut kertomisen jälkeen 50 prosentissa tapauksista. Luvut ovat todella surulliset. Juttuun oltiin haastateltu erästä rehtoria, jonka koulussa tulokset olivat todella huolestuttavat. Kyseessä on Tuula Vuorinen, Sysmän yhtenäiskoulun rehtori.

Ote uutisesta:

”MOT kysyi haastattelussa siitä, onko koulukiusaamisessa joitakin uusia trendejä tai ilmiöitä. Vuorinen sanoo kummastelevansa joidenkin oppilaiden tarvetta korostaa omaa erilaisuuttaan, esimerkiksi seksuaalista suuntautumista ja huomion hakemista sitä kautta.

– Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.

Minkälaista pukeutuminen tällaisissa tapauksissa on?

– Se voi olla tosi hutsahtavaa. Näin ainakin aikuisen silmin liian näyttävää ja paljastavaa. Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa.

Kerjäävätkö jotkut oppilaat tulla kiusatuiksi?

– Siltähän se niin kuin näyttää. Eihän näin saisi olla, jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa. Mutta se, millä tavalla opettaa ja kasvattaa muita oppilaita, että siitä ei saa sanoa mitään.

– Meidän aikuisten pitäisi käsitellä asiaa niin, että hän, joka kokee olevansa erilainen, saa erilaisuuttaan esittää ja olla oma itsensä. Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.”

Janne1

Nämä Vuorisen kommentit saavat minut järkyttymään. Kiusattu ei millään tapaa itse aja itseään siihen rooliin ja kerjää tulla kiusatuksi vaan kiusaaminen lähtee aina kiusaajasta. Syitä kiusaamiselle on monia, mutta ne lähtee aina kiusaajan omista ongelmista, joita hän purkaa toiseen ihmiseen. Kiusaaja löytää kohteeksi aina jonkun. Yleensä se kohdistuu johonkin jota on helppo kiusata eli johonkin josta kiusaaja ajattelee, että hän ei uskalla pistää vastaan.  Se, että mä olisin aikoinaan piirtämisen sijaan harrastanut jääkiekkoa, ollut hetero tai normaalipainoinen ei olisi pystäyttänyt kiusaamista. Se olisi saattanut vaikuttaa siihen, että kiusaaja olisi valinnut tunteidensa purkamisen kohteeksi jonkun toisen viattoman – vaikka pojan, jolla on kiusaajan mielestä hassut korvat. Joku olisi kuitenkin tullut kiusatuksi.

Meidän ei todellakaan pidä opettaa ihmisiä ilmaisemaan itseään rajoittuneesti, peläten että tulee kiusatuksi, kuten Vuorinen ohjeistaa. Meidän pitää opettaa ihmisiä, etenkin nuoria ilmaisemaan negatiivisia tunteita oikein, satuttamatta muita. Ilmaisemaan itseään puhumalla, eikä henkisellä tai fyysisellä väkivallalla. Se on ainoa tapa miten voimme taistella kiusaamista vastaan.

Kouluaikoina koin, että rehtori on se joka edustaa koko koulun ilmapiiriä. Hän on se, jonka puoleen voi viime kädessä kääntyä, jos ei koe oloaan turvalliseksi. Tuula Vuorinen ei täytä tätä tehtävää ja toivon todella, että hän pääsee työskentelemään sopiviin tehtäviin, mikä ei ole lasten ja nuorten kasvatuksen parissa.

Janne4

57 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *