Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Skrollaa alas
en
fi

MITÄ MULLE KUULUU JUST NYT

tammikuu 13, 2019
epson9

Hei ja ihanaa alkanutta vuotta 2019 teille blogin lukijoillekkin. Tarkoituksenani oli aloittaa tämä vuosi kertomalla kuulumisiani, mutta mun oli pakko jo tiistaina jakaa ajatuksiani liittyen rehtorin koulukiusaamis kommentteihin. Kiitos kaikista todella hyvistä kommenteista, joita sain kyseiseen postaukseen. Nyt kuitenkin niihin kuulumisiin…

Tuntuuko teistäkin, että vuoden vaihtuminen tapahtui poikkeuksellisen nopeasti? Järkytyin kun tajusin, että mehän eletään nyt jo melkein tammikuun puoliväliä. Toisin sanoen melkein 1/24 osaa vuodesta on kulunut, enkä ole laittanut tikkuakaan ristiin minkään projektin suhteen, mikä piti tänä vuonna aloittaa. 2016 aloittamani autokoulu on edelleen samassa vaiheessa kuin vuosi sittenkin ja vuoden alusta aloittamani säännöllinen vitamiinien napsiminen kesti 2.1. saakka. Mä en todellakaan tiedä miksi vitamiinien ottaminen on niin vaivalloista mulle! 😀 Okei, en mä aivan toivoton ihminen ole. Lähdin vuoden vaihduttua mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen ja edelleen vegaanisella tiellä jatketaan.

Epson3

Toisaalta tänään vietetään vasta nuutinpäivää, mikä tarkoittaa joulurauhan päättymistä ja kuusen nakkaamista mäkeen. Joten nyt viimeistään kuuluu läpsiä itseään kasvoille ja alkaa paiskimaan töitä tavoitteidensa eteen. Näin joulua rakastavana ihmisenä surettaa viedä joulukoristeet varastoon, mutta onneksi koristevalot saa jättää vielä paikalleen siihen asti, että pimeä kausi on ohitse. Eikö vain?

Epson1

Varastoon ei myöskään lähde meidän uusi EB-U42 projektori, mikä saatiin Epsonilta. Saatiin se jo ennen muuttoa, mutta vasta täällä uudessa asunnossa ollaan voitu ottaa se käyttöön ja käytössä se on ollut nyt reilun kuukauden. Mä olin pitkään harkinnut projektorin ostoa, mutta epäröinyt telkkarista projektoriin siirtymistä. Ajatus projektorista kattoon asennettuna, ei lämmitä tämän miekkosen visuaalista silmää saati sitten valkokankankaat. Epätoivoisesti olin Pinterestistä katsonut erilaisia kiinnitystapoja niille, mutta mikään ei napannut. Sitten Epsonilta mä kuulin, että projektorin voi asettaa vaikka olkkarin sohvapöydälle ja heijastustaustaksi riittää hyvin valkoinen seinä. Niinpä meidän asunnosta löytyy nyt telkkari ja projektori.

Eniten meillä on käytössä telkkari, mutta pidetään usein leffailtoja kavereiden kanssa ja Valtterin kanssa kahdestaan, jolloin otetaan projektori kaapista esiin. Se on nopea nostaa sohvapöydälle, laittaa virtajohto seinään ja HDMI-tulon kautta saa vaivattomasti läppäriltä leffan pyörimään. Projektorin Full HD kuva takaa hyvän leffakokemuksen ja siinä on myös suuri valoteho, minkä myötä kuva on selkeä päivänvalossakin. Lisäksi projektorissa on sisäinen Wi-Fi, mutta sitä en ole päässyt valitettavasti testaamaan kiitos asuntomme nettiongelmien… Meidän asuntomme on nimittäin liian leveä, minkä vuoksi Wi-Fi verkko ei yllä asunnon toiseen päähän, mutta meillä saattaa viimein olla ratkaisu tähän. Epsonin EB-U42 kannettavaan projektoriin voitte tutustua paremmin täällä.

Epson4

Joulunaika mulla meni pitkälti siispä näissä kuvien tunnelmissa, sillä kiireisen joulukuun jälkeen kaipasin kotona rauhassa olemista, kirjaimellisesti joulurauhaa. Nyt on kalenteri alkanut taas täyttyä kaiken näköisestä menosta ja vitsit miten jännittäviä juttuja onkaan luvassa jo heti ensi viikolla! Sanotaan nyt näin vihjailevasti, että tulette näkemään ”ne” jo torstaina, kun pitkäaikainen haaveeni toteutuu.

Epson2

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *