Skrollaa alas
en
fi

KEVÄÄSSÄ PARASTA

huhtikuu 8, 2019

 

Kaupallinen yhteistyö: Sokos

Koko talven ajan kääriydyin kahteen vaatteeseen, joko mustaan isoon huppariin tai rentoon harmaaseen neuleeseen. Välillä mietin, että onko kiinnostukseni muotiin ja pukeutumiseen kadonnut täysin, sillä yhtähyvin olisin voinut pukeutua mustaan jätesäkkiin, jos se olisi ollut tarpeeksi lämmin pakkaseen. Onneksi näin ei ole käynyt, sillä nyt keväisten säiden myötä olen kaivanut vaatehuoneen kaapeista esille vanhoja suosikkeja, sekä tehnyt uusia hankintoja. Ihanaa, kun ei tarvitse enää miettiä, mitkä on vaatekaappien lämpimimmät vaatteet vaan voi pukeutua siihen, mikä näyttää ja tuntuu kivalta. Oma naamakin on miellyttänyt enemmän, kun päällä on jotain muuta kuin harmaa villapaita, joka vie viimeisenkin värin pilkahduksen kasvoilta.

Inspiroituneena kevään muodista ja trendeistä kävin Sokoksella valitsemassa kolme asua, ensimmäisen arkeen, toisen muodollisempiin menoihin ja kolmannen juhliin. Sokoksella on todella laaja kirjo lempibrändejäni, kuten Puma, Tiger of Sweden, Diesel ja Levi’s. Mulla käväisi sormi suussa, kun mietin miten voin valita vaatteet vain kolmeen asuun, sillä olisin halunnut ostaa kaikki Puman upeat collarit. En kuitenkaan mennyt tällä kertaa ostamaan collareita vaan mulla oli tarkka visio siitä mitä haluan, joten onneksi sain apua aivan ihanalta myyjältä. Suomalaisena mua ennen pelotti pyytää apua myyjiltä, koska ajattelin etten halua vaivata heitä, mutta myyjänä oltuani olen ymmärtänyt, että myyjän päivä menee paljon nopeammin, kun saa auttaa asiakasta. Se oli ainakin mulle aina pelastus kun joku kysyi apua, kun näin pääsi pakenemaan arkisia työtehtäviä, kuten vaatteiden viikkaamista. Mä olen muutenkin shoppailija, jolla yleensä kauppaan mennessä on jo mielessä tarkka visio siitä mitä haluan, joten on paljon helpompi kysyä myyjältä mistä löydän etsimäni, kuin yrittää itse löytää sitä. Etenkin puvun ostamisessa ammattitaitoisesta myyjästä oli iso apu.

ARJEN MUKAVA JA NÄYTTÄVÄ ASU

naaGsokos8 naaGsokos9 naaGsokos1

Ysäri oli in viime vuonna ja trendi jatkuu myös tänä vuonna, mikä tekee tämän 90 -luvun lapsen iloiseksi. Viimeisten vuosien aikana mulla on ollut keskijakaus, kaapista löytyy useampikin vyölaukku ja kenkähyllyille on astellut useampi pari faijalenkkareita. Viime keväänä ja kesänä rokkasin asua, jossa oli farkut ja farkkutakki, koska se oli näyttävä yhdistelmä, mutta myös mukava yllä. Viileämmällä säällä asu oli tarpeeksi peittävä, mutta helteisempinä päivinä farkku hengittää hyvin, joten se ei tuntunut lainkaan hiostavalta vaan jopa viileältä. Asu oli täydellinen festareille, joissa päivällä usein on todella kuuma, mutta illalla puolestaan liian kylmä. Viime vuonna käyttämäni farkkuasun rinnalle halusin vaaleampaa, joten päädyin Leviksen farkkuihin ja Dieselin farkkutakkiin. Asun kruunaa nämä upeat Tommy Hilfigerin lenkkarit, joille voidaan antaa hetki aikaa ja pysähtyä ihastelemaan niitä. Nää on mielettömät!

LOOKKI SYNTTÄREILLE JA AFTERWORKEILLE

naaGsokos6 naaGsokos7 naaGsokos11

Mustat tyylikkäät kangashousut tekee jokaisesta asusta ryhdikkäämmän. Muodollisemman asun saa, kun yhdistää housuihin kauluspaidan, mutta rennompiin juhliin, kuten synttäreille tai afterworkeille housujen kanssa menee myös tyylikäs collari. Mun mielestä jokaiselta tulisi löytyä kaapista yhdet hyvin istuvat mustat kangashousut. Meikkiksen pökät ovat Tiger of Swedeniltä, koska heillä on paljon kapealahkeisia housuja, mitkä sopii hyvin tällaiselle lyhyemmälle tyypille. Mut saa iloiseksi se, että kauluspaidat ovat palanneet osaksi nuorten miesten arkipukeutumista, koska muutamaan vuoteen niitä ei juurikaan näkynyt ja miehet näyttävät niin hyvältä niissä. Kauluspaidoissa näkyy paljon lyhyttä hihaa, mistä kiitän tulevina hellepäivinä (niitähän saa luvan tulla) ja trendikkäimpänä kuviona ovat leveät pystyraidat, joissa on voimakkaat sävyt. Mä päätin valita Sokokselta, jotain sellaista mitä mulla ei vielä ole ja valitsin tämän villin kapearaitaisen pastellisen paidan. Sokoksella on todella hyvä kirjo erilaisia kauluspaitoja ja 8.-14.4. paidat, neuleet ja bleiserit ovatkin -20%, joten kannattaa käydä nappaamassa sieltä nyt kevään ja kesän paidat.

PUKU JOLLA EROTUT

naaGsokos2 naaGsokos3 naaGsokos4

Kevään ja kesän juhliin sopii täydellisesti sininen puku ja moni valitseekin sen mustan puvun tilalta, koska kuvittelee repaisevansa ja valitsevansa jotain erikoisempaa. Jos todella haulaa repaista niin silloin valitaan harmaa puku, sillä etenkin keväällä todella moni päätyy siniseen. Mikäli haluan mustan puvun menen aina Tiger of Sewedin osastolle, jos haluan jotain muuta kävelen suoraan Turon osastolle, kuten myös tällä kertaa. Näillä molemmilla brändeillä on todella nuorekkaat mallit ja mitotukset, mitkä olen kokenut itselleni parhaiten istuviksi. Turolta mulla on yksi aivan ihana sininen liituraitapuku, mikä on täydellinen esimerkiksi kesähäihin ja olikin mulla eräissä häissä muutama vuosi takaperin. Tälle keväälle ja kesälle halusin kuitenkin jotain erikoisempaa, joten päädyin tähän elämäni ensimmäiseen harmaaseen pukuun. Ruskeilla nahkakengillä ja vyöllä asuun saa tuotua maltillisesti hieman väriä, jotta asu ei ole liian harmaa kevään värikkäisiin juhliin.

Kevään muotiviikot ovat startanneet, joten jännittävää nähdä mitä uusia trendejä sieltä nousee. Sokos-tavarataloissa on muotiviikkojen myötä lukuisia tapahtumia ja ne huipentuvat lauantaina 13.4. Oulussa järjestettävään muotinäytökseen, jossa Saimi Hoyerin kouluttamat tavalliset ihmiset esittelevät kevään pukeutumisen ja kauneuden trendikkäitä uutuuksia. Tiedän siellä ruudun toisella puolella olevan monen monta oululaista, joten kannattaa käydä tsekkaamassa näytös. Itse en ole tuolloin Oulussa, joten ajattelin seurata striimiä Helsingin Sokoksella shoppailujen yhteydessä, sillä näytös striimataan kaikkiin muihin tavarataloihin. Muuhun muotiviikkojen ohjelmaan voi tutustua täältä.

Onko siellä muita jotka ovat innostuneet taas pukeutumisesta, kun ei tarvitse enää kääriytyä toppatakkien alle?

 

3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *