Skrollaa alas
en
fi

VIIKONLOPPU PARIISISSA – PARHAAT VINKIT

syyskuu 19, 2019
naaGParis 2019 naaG 16

Olen koko vuoden yrittänyt suostutella Valtteria syksyiseen Pariisiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Valtteri ei nimittäin edeltävällä kerralla syttynyt Pariisille. Pariisi on hyvien kahviloiden (ei ravintoloiden) kaupunki, jossa ei kiirehditä vaan ihmiset tallustavat katuja pitkin kaikessa rauhassa. Nämä ovat kaksi asiaa joita Valtteri vihaa ja näiden lisäksi viimeksi sattui kohdallemme kaikista kuumimmat helteet, mikä ei ole kaupunkiloman ihanne sää, joten en yhtään ihmettele Valtterin vastahakoisuutta. Valtteri sai kuitenkin hyvän syyn lähteä kanssani Pariisiin kaksi viikkoa takaperin, sillä Universal Music kutsui meidät sinne Taylor Swiftin pienelle yksityiskeikalle. Keikka oli maanantaina, joten päätimme lentää jo viikonlopuksi nauttimaan kyseisestä kaupungista kahdestaan.

naaGParis 2019 naaG 10 naaGParis 2019 naaG 23 naaGParis 2019 naaG 19 naaGParis 2019 naaG 15

Täytyy myöntää, että mulla on myös jollain tasolla viha-rakkaussuhde Pariisiin. Se on ehkä kaikista kaupungeista romantisoiduin, sillä elokuvien ja kirjallisuuden perusteella se on arkkitehtuuria myöten romanttinen kaupunki, jossa ihmiset ovat tyylikkäitä ja hyväkäytöksisiä. Edellä mainittu pitääkin paikkaansa, sillä Pariisi on todella kaunis kaupunki. Tykkään arkkitehtuurista, pikkuruisista kahviloista, kauniista terasseista, joilla voi siemailla viiniä ja tyylikkäistä vaateliikkeistä. En kuitenkaan tykkää yhtään paikallisista ihmisistä, sillä saatiin lähes poikkeuksetta töykeää asiakaspalvelua ja epäkohteliasta käytöstä myös tuntemattomilta kaduilla. Toki poikkeuksiakin oli, mutta pääosin käytös oli ylimielistä. Pääkaupungeissa ihmiset tosin ovatkin yleisesti ottaen töykeämäpiä, kuten meillä Suomessa, mutta Ranskassa ero on miljoona kertaa suurempi. Olen itse asiassa kuullut, että pääkaupungin ulkopuolella asuvat ranskalaiset jopa häpeäisivät pariisilaisten ylimielisyyttä. Jos suunnittelet matkaa Pariisiin niin ei reissua kannata kuitenkaan perua pariisilaisten mulkkujen takia, sillä viiniä on sallittua juoda melkein kellon ympäri ja muutaman viinilasin jälkeen et enää edes huomaa heitä.

naaGParis 2019 naaG 26 naaGParis 2019 naaG 14 naaGParis 2019 naaG 12 naaGParis 2019 naaG 13 naaGParis 2019 naaG 22

Viime kerralla Pariisissa koluttiin läpi kaikki nähtävyydet ja muut turistikohteet, joten oli ihana, kun ei ollut mitään mitä olisi ollut pakko päästä näkemään vaan voitiin mennä fiiliksen mukaan. Vaikka uuteen kohteeseen matkustaminen on aina jännittävää niin silloin ainakin mulla tulee stressi siitä, että tahdon käydä koko kaupungin läpi just sen reissun aikana. Tän takia tykkään matkustaa uudestaan sellasiin paikkoihin, jotka on jo tuttuja. Nyt mun listalla oli vain lasi samppanjaa kattoterassilla, useampi lasi viiniä teraseilla, macaron-leivosten syönti ja tottakai Taylor Swiftin upea keikka, johon reissumme huipentui. Alla mun muutamia vinkkejä Pariisiin.

naaGParis 2019 naaG 9 naaGParis 2019 naaG 20 naaGParis 2019 naaG 27 naaGParis 2019 naaG 8 naaGParis 2019 naaG 7

HOTELLIT & NÄHTÄVYYDET

Starhotels Castille

Viime kerralla yövyttiin tässä hotellissa Duplex Suites -huoneessa, mikä on kaksi kerroksinen huone, kahdella marmorisella kylppärillä varustettuna. Hotellihuone ja hotellin muut tilat ovat upeat, kuten sisäpiha, jolla pystyy nauttimaan monipuolisen aamupalan. Hotelli sijaitsee täydellisellä sijainnilla ja jos tarkoitus on shoppailla niin alakerrasta löytyy Chanel ja kulman takaa paljon muita liikkeitä.

Hotel & Spa Royal Madeleine

Täällä yövyttiin Universal Musicin vieraana yksi yö. Huone, aamupala ja sijainti oli hyvä. Ravintolan puolella viihtyi drinkeillä ja spaan puoli näytti niin upealta, että vähän harmittaa, kun ei keretty pulahtamaan kylpyyn, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Arc de triomphe

Tuttavallisemmin Riemukaari on upea ilmestys ja vähän ihmettelen, että miten ollaan aiemmin onnistuttu missaamaan se.

Trocadéro‎

Tasanne ja sen portaikko on ikoninen paikka Eiffelin ikuistamiseen, mikä tosin tarkoittaa sitä, että siellä riittää turisteja kamerat ojossa ja hääpareja isoissa mekoissa.

228 Rue de l’Université

Tämä on ehkä vähän tuntemattomampi kadunkulma Eiffel-tornin kuvaamiseen ja meillä kävikin niin hyvä tuuri, että saapuessamme paikalle siellä ei ollut ketään muuta. Postauksen ensimmäinen kuva on napattu täältä.

Palais-Royal

Palatsi ja sen alue on todella kuvauksellinen. Alueelta löytyy muun muassa mustavalkoiset raidalliset tolpat joiden päällä turistit poseeraa kuvia varten, sekä todella ihana puisto, jossa hyvällä säällä viihtyy pidempäänkin.

Galeries Lafayette Laussmann

Tämän luksustavaratalon päältä löytyy kattoterassi, josta aukeaa upea maisema Pariisin ylle. Tavaratalon kiertämisen jälkeen sinne voi vaikkapa istua lasilliselle tai myös syömään.

Sacré-Cœurin basilika

Tämä katolinen kirkko on kaupungin tunnetuimpia turistikohteita. Itse kirkko on upea ilmestys, mutta myös sen edustalta on upeat näköalat, sillä se sijaitsee Pariisin korkeimmalla kukkulalla.

naaGParis 2019 naaG 28 naaGParis 2019 naaG 18 naaGParis 2019 naaG 17 naaGParis 2019 naaG 25 naaGParis 2019 naaG 11

RUOKA & JUOMA

PNY

Päädyttiin tänne, koska suosittu Pink Mamma ravintola oli täynnä, eikä oltu muistettu tehdä pöytävarausta sinne. Onneksi eksyttiin samassa kulmauksessa olevaan PNY nimiseen burgermestaan, koska burgerit ja erityisesti ranskalaiset (Loaded Fries) oli todella hyvät. Joko PNY tai Pink Mamma on hyviä ravintoloita samalle kerralle kun käy ihastelemassa Sacré-Cœurin basilikaa.

Le Café Marly

Tämä on kahvila, jonka terassilta on upeat näkymät Louvren pyramidille ja sitä ympäröivälle aukiolle. Kahvila on usean instaajan ja bloggaajan hehkuttama ja sijaintinta ja kuvauksellisuuden puolesta sen ymmärrän. En kuitenkaan itse menisi tähän kahvilaan enää uudestaan, sillä leivokset ja kahvi olivat samaa surkeaa laatua kuin muissakin turistinähtävyyksien viereisissä kahviloissa.

Ladurée

Pariisissa käynti ilman Laduréen macaron-leivoksien maistamista on rikos. Leivokset voi syödä nätissä kahvilassa tai mikäli ei jaksa jonottaa kahvilan puolelle saa ne napattua kätevästi mukaan.

9 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *