Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Skrollaa alas
en
fi

MITÄ MULLE OIKEASTI KUULUU?

lokakuu 29, 2019
naaGKurpitsakauppakurpitsapelto9

Ihanaa alkanutta viikkoa! Tykkään yleensä kirjottaa jostain tietystä aiheesta, mutta tänään otsikon mukaisesti ajattelin kertoa mitä mulle OIKEASTI kuuluu. 😀 Mä en tiedä onko jollain muulla sama, mutta itse en pysty kyseistä otsikkoa ottamaan enää tosissani, kun olen nähnyt sen liian monen postauksen ja videon otsikkona. Se saa myös kuulostamaan siltä, kuin kaikki muu somettajan sisältö olisi feikkiä ja nyt yhdessä postauksessa tai videossa kerrotaan totuus kuulumisista. Toisaalta onhan otsikko kaikessa dramaattisuudessaan todella toimiva, koska sai se sinutkin lukemaan tätä postausta, joten miksi en myös itse käyttäisi sitä. Kyllä se myös ihan oikeasti jollain tasolla kuvaa postaukseni sisältöäkin, sillä ajattelin avata tämän hetken fiiliksiä.

naaGKurpitsakauppakurpitsapelto3 naaGKurpitsakauppakurpitsapelto1

Tänä vuonna mä olen huomannut sen, että mä todellakin olen syys- ja talvi-ihminen, sillä puolestaan kesä ja erityisesti kevät saa mut epävarmaksi. Kuvitelkaa jääkarhu Ibizan hiekkarannoilla ottamassa aurinkoa – jep, se on yhtä vaikea kuvitella kuin minä nauttimassa kesästä tai keväästä. Mä en niinkään mene shokkiin lämpenevistä säistä vaan siitä, että en yksinkertaisesti inspiroidu noista vuodenajoista. Olen keväisin todella tylsistynyt ja alankin kyseenalaistamaan itseäni tai oikeastaan koko elämääni, mikä on outoa sillä tavallaan elämäni on ihan samanlaista kaikkina vuoden aikoina. Toisaalta olen sellainen tyyppi, joka tarvitsee aina oman pienen (ja joskus suuremmankin) projektin ja välillä useammankin samaan aikaan. Keväällä sellaisia ei ole mulla samalla tavalla kuin sykysyisin. Jotta ensi keväänä mulla olisi projekti jonka parissa touhuta kellon ympäri ja mihin hukuttaa ajatukseni olen yrittänyt puhua Valtteria ympäri, että hankittaisiin Luckylle veli, mutta toistaiseksi en ole siinä onnistunut.

naaGKurpitsakauppakurpitsapelto8 naaGKurpitsakauppakurpitsapelto5

Tähän aikaan vuodesta mulla on taas todella itsevarma olo. Tiedän kuka olen ja tiedän mitä teen, minkä myötä arkielämä on helpompaa, mutta myös töiden teko sujuu mutkattomasti. Tiedättekö kun on sellainen olo, että on elementissään jossain jutussa. Se on mahtava tunne ja mulla on sellainen tunne koko elämästä. Nautin aurinkoisista pakkasaamuista, mutta myös sumuisista ja sateisista aamulenkeistä Luckyn kanssa. Ruokakaupassa ilahdun hyllyille ilmestyneistä jouluisista serveteistä ja kynttilöistä. Arkiaskareita tehdessä on parasta kuunnella uusia joulubiisejä tai jopa levyjä, kuten Lea Michelen tuoretta Christmas in The City albumia. Töissä pääsen vihdoin käytännössä tekemään sitä, mitä koko vuosi on suunniteltu eli kuvaamaan YouTube Joulukalenteria.  Joulukalenterin tekemiseen liittyy tottakai painetta, koska sitä odotetaan koko vuosi ja jollain tasolla odotetaan sen myös olevan vuosi vuodelta parempi, mutta siitä huolimatta koen töissä olevani parhaimmillani sitä tehdessä.

naaGKurpitsakauppakurpitsapelto7 naaGKurpitsakauppakurpitsapelto6

Mun ja Valtterin yhteinen Olohuone-podcast on myös tuonut positiivista energiaa tähän syksyyn, sillä siitä saamamme palaute tuntuu erityisen hyvältä. Ehkä syynä on se, että varsinkin tänä syksynä uuden aloituksen myötä olemme pystyneet panostamaan siihen entistä enemmän, joten on mukavaa että se myös näkyy (tai tässä tapauksessa kuuluu) teille. Ennen jaksojen suunnittelu, nauhoittaminen, editointi ja julkaiseminen oli kaikki meidän vastuulla, minkä myötä meidän oli vaikea sovittaa sitä aikatauluihimme ja todella usein paniikissa suunniteltiin sekä nauhoitettiin jaksoja, julkaisua edeltävänä iltana tai yönä. Nyt kun ollaan saatu tuotanto puoli ulkoistettua pystytään itse käyttämään enemmän aikaa suunnitteluun ja tuotannosta puolestaan vastaa ammattilaiset. Vaikka tästä syntyy kuluja meille, on tää ehdottomasti ollut podcastin laadun kannalta paras ratkaisu. Olohuone-podcastin tekeminen on myös todella voimaannuttavaa, kun siellä on ihana yhteisö, jonka kanssa on helppo käsitellä arempiakin aiheita ja tuollaista yhteisöä olen kaivannut.

naaGKurpitsakauppakurpitsapelto4 naaGKurpitsakauppakurpitsapelto2

Nämä postauksen kuvat on otettu aurinkoiselta syyspäivältä, jolloin käytiin Valtterin kanssa ensimmäistä kertaa kurpitsatilalla. Vantaalla sijaitsevalle pellolle oli matkaa Espoosta, mutta se oli ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Tuolloin oli Kurpitsakaupan Sadonkorjuu -tapahtuma, jolloin kurpitsoja oli mahdollista ostaa ja meilläkin lähti pieni kurpitsapiirakkaan sopiva kaveri mukaan. Tilalla oli myös vanhassa navetassa toimiva kahvila, mistä sai tuoreita itsetehtyjä korvapuusteja, joten mekin päädyttiin Valtterin kanssa nauttimaan siellä lounaskahvit. Paikalle oli saapunut paljon muitakin, joista osalla oli mukana lapsia tai koiria. Käynti kurpitsapellolla on varmasti kiva uusi perinne monelle suomalaiselle lapsiperheelle, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa se on monelle perheelle syyskauden kohokohta. Tilalla oli aivan todella ihana tunnelma ja ensi vuonna ehdottomasti aion käydä uudestaan.

16 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *