Skrollaa alas
en
fi

KORONAVIRUS = KURJUUSKILPAILU

2 huhtikuun, 2020

Koronavirus ja sen seuraukset on varmasti itse kullakin pyörinyt mielessä, joten julkaisin toissa viikolla postauksen, johon purin kaikki silloiset ajatukseni. Käsittelin median ja vaikuttajien vastuuta, omia toimia tartuntariskin pienentämiseksi ja sen leviämisen hidastamiseksi, sekä yrittäjien taloudellista tilannetta. Pääosin sain todella positiivista palautetta postauksesta, mutta yksi kohta herätti ärsytystä joissain lukijoissa. Se missä kirjoitin, että aletaan olla Valtterin kanssa ahdistuneita siitä, että kalenterimme ovat tyhjiä peruuntuneiden yhteistöiden myötä, eikä kohta tiedetä millä maksetaan meidän asunto. Olen huomannut, että oli kyse vaikuttajasta tai yksityishenkilöstä, mutta jos joku uskaltaa mun tavoin edes varovasti viitata epävakaaseen taloudelliseen tilanteeseen on joku aina sanomassa, että hänellä tai jollain muulla on asiat huonommin.KoronaKorona1korona2

Ennen kuin pureudutaan näihin kommentteihin sen tarkemmin haluan korostaa, että aiemmassa postauksessa toin esiin vain esimerkkitapauksena oman tilanteeni yrittäjänä, koska siitä luonnollisesti parhaiten osaan kertoa ja kirjoittaa. Minun on mahdotonta kertoa koronaviruksen vaikutuksista yhtä kattavasti muihin aloihin kun en niillä aloilla työskentele. Jos sen tulkitsee itkemiseksi ja uhriutumiseksi, kertoo se medialukutaidon puutteesta. Lukihäiriöisenä minun tuskin kannata alkaa opettamaan lukutaitoa tai medialukutaitoa, mutta koen että näin yrittäjänä voin opettaa jotain yrittäjyydestä tai ainakin tuoda monelle palkansaajalle uuden näkökulman ja sen aion seuraavaksi tehdä. Viime postauksessa jätin melko pieneen rooliin yrittäjän näkökulman, jotta kukaan ei ottaisi uhriutumisena sitä, että kerron vain omista kokemuksista ja ajatuksista. Siitä huolimatta sain yllä olevia kommentteja, joten sama kai se on sitten avata yrittäjien ja vaikuttajien tilannetta enemmänkin. Jos puolestaan yhtään epäilyttää omat medialukutaidot tai luetun ymmärtäminen niin suosittelen ottamaan jonkun kurssin jostain muulta ennen kuin luet tätä postausta pidemmälle tai etenkin ennen kuin siirryt kommenttiosioon.

Yrittäjät saa rahaa tosta noin vaan

Suomessa vihataan (lue: kadehditaan) yrittäjiä. Ei todellakaan kaikki, mutta kuten yllä olevien kommenttien sävystä voi tulkita niin moni. Mä olen omasta kokemuksesta huomannut, että kateus johtuu pitkälti yrittäjyyteen liitetyistä harhakuvista ja pilvilinnoista. Wilmat kuvittelevat, että rahaa tulee ”tuosta noin vaan”. Joidenkin yrittäjien kohdalla tuo saattaa pitää paikkansa, mutta sen todennäköisyys on luultavasti samoissa luvuissa lottovoiton kanssa. Tällöinkin pohjalla on paljon palkattomia päiviä ja yleensä myös vuosia, joten he ovat tehneet työtä rahojensa eteen aiemmin ja kantavat nyt hedelmää. Mä olen tehnyt somessa jo yli kymmenen vuoden uran, mutta edelleen tänäkin päivänä jokaisen asiakkaan ja sentin eteen saan tehdä suoraan sanottuna aivan saatanasti töitä, joten mä en kuulu noihin muutamiin onnekkaisiin. Toisaalta nyt taidan elää sitä yrittäjän unelmaa kun saan työstäni ”jopa” ansaitsemani palkan, sillä urani ensimmäiset vuodet bloggasin täysin palkatta ja vasta viiden vuoden jälkeen sain työstäni sellaisen korvauksen, että pystyin juuri elättämään sillä itseni. 15-vuotiaana, kun monet muut veti viikonloppuisin röökiä posket lommolla ystäviensä kotibileissä avasin mä Windows Vistan ja rakensin omaa henkilöbrändiä naputellen kuulumisiani Bloggeriin. Jos tuloni ovat nyt korkemmat kuin heillä, on se ainakin mun mielestä enemmän kuin oikeutettua, sillä olen tehnyt myös tulojeni eteen pidempään töitä. Töistähän sitä rahaa yleensä saa.

Yrittäjien hinnastot on asia, jota harva päivätyössä käyvä pystyy täysin ymmärtämään ja ne saattaa luoda monelle palkkatyössä olevalle illuusion isommista tuloista. Wilma on käynyt juuri kampaajalla ja pitkien hiusten leikkauksesta ja värjäyksestä kampaaja perii 200€, ”koska hän on hinnoitellut ittensä pikkusen yli”. Kampaajakäynnin jälkeen Wilma miettii, että olisikohan sittenkin pitänyt opiskella kampaajaksi, eikä myyjäksi. Wilma laskee, että jos hän saisi tässä hankalassa koronavirustilanteessa edes yhden samanlaisen parin tunnin asiakkaan itselleen niin ”sehän ois jo 30 x 200€ eli 6000€ KUUKAUDESSA PALKKAA, OMG”. Wilma ei kuitenkaan ymmärrä, että tuo 6000€ ei ole kuukausipalkka vaan kuukauden liikevaihto, josta vähennetään kaikki kulut, kuten vuokrapenkki, materiaalit, arvolisävero ja ansiotulovero. Pitkälti niitä samoja kuluja, mitkä Wilman työnantaja pidättää hänen palkasta tai maksaa hänen puolestaan. Harva palkansaaja ymmärtää mitä hän todella kustantaa työnantajalleen – se on enemmän kuin se mitä palkkakuitissa lukee.

Somevaikuttajien järjetön hinnasto

Kampaajan hinnaston ymmärtäminen useimmille on vielä helppoa, mutta vaikuttajien hintapyynnöt kuulostaa ihan järjettömiltä. Miten ihmeessä voidaan laskuttaa yhdestä podcast-jaksosta useampia tuhansia, kun jakson nauhottamiseen menee tunti. Kampaajalle maksetaan nuo aiemmin mainitut kulut, kuten materiaalit, mutta myös ammattitaidosta. Meille maksetaan samalla tavalla korvaus kuluista joita meidän työssä syntyy, sekä ammattitaidosta, mutta näiden lisäksi vielä tavoittavuudesta. Me ollaan ulkoistettu meidän podcastin tuotanto yritykselle, jolta saadaan tukea suunnittelutyöhön, saadaa käyttöön myös studio ja sen huippuvälineistö, sekä he editoivat ja julkaisevat jaksot. Yhden jakson tuottamisesta maksetaan heille 400€. Suunnitellaan meidän podcastiä aina kymmenen jakson kausissa eli yhden kauden kulut ovat tällöin 4000€. Vaikka podcastimme on kuunneltu ja toteutetut yhteistyöt ovat olleet menestyksekkäitä, ei mainostajat ole vielä kovin uskaliaita tekemään yhteistyötä podcastissa. Viimeisenä kahtena kautena meillä on ollut molemmissa kausissa yksi yhteistyökumppani, mikä tarkoittaa nykyisellä hinnastollamme 4000€ palkkiota yhdestä jaksosta ja toisin sanoen koko kaudesta. Viivan alle ei ole viimeisenä kahtena kautena jäänyt siispä yhtään mitään vaan ollaan saatu juuri ja juuri kulut katetuksi. Mihin katosi se edellä mainittu korvaus ammattitaidosta ja tavoittavuudesta tai edes siitä ajasta, joka käytetään joka viikko podcastin suunnitteluun ja nauhoittamiseen? Yksi työpäivä viikosta työskennellään tällä hetkellä puhtaasti intohimosta työtä kohtaan ja toivosta, että ehkä joskus aletaan ansaitsemaan siitä myös itselle jotain, kuten aikoinaan kävi blogin ja YouTube kanavan kanssa. Kuitenkaan koskaan ei tiedä miten käy, mutta sellaista yrittäminen on – epävarmaa.

Vaikka podcastistista en tällä hetkellä tienaa on varmaan sanomattakin selvää, että blogista, Youtubesta ja muista kanavista jään nykyään voitolle. Täällä blogin puolella yhteistyön hinnat lähtee 2500 eurosta, mutta laajemmista yhteistyökokonaisuuksista saatan laskuttaa kymmeniä tuhansia. Nämä summat voivat kuulostaa isoilta, mutta podcastin tavoin myös näissä kanavissa on kulunsa. Myönnän etten edes itse aina tule ajatelleeksi kulujen määrää mitä näistäkin kanavista syntyy, sillä kuukausi sitten kun sain viime vuoden tilinpäätöksen säikähdin. Mulla on ollut yrityksen kuluja viime vuonna keskimäärin 3500-5000€ kuukaudessa. Säännöllisiä menoja ovat muun muassa erilaiset sovellukset ja ohjelmat kuvien ja videoiden editointiin, tämän blogin palvelin ja domain, sekä työntekijän / työntekijöiden palkka. Näiden lisäksi on poikkeuksellisia kulujua, kuten uusi tietokone, kuvauskalusto, työmatkat (kyllä myös Wilman kommentissa mainitsema matka olisi kuulunut näihin ihan itse maksettuihin matkoihin) ja blogin ulkoasun muutokset. Itse asiassa juuri eilen sain reilun 2000€ laskun mainostoimistolta, kun heidän koodaaja teki korjauksia blogini ulkoasuun. Kuukaudessa kuluni yrittäjänä muodostuvat siispä yrityksen kuluista, jotka ovat noin 3500-5000€ kuukaudessa + ennakkoveroista (sama kuin ansiotulovero), joita maksan ennakkoon noin 2500€ kuukaudessa. Ja ei, tarkoituksenani ei ole tässä kehuskella ahkeruudellani tai tuloillani vaan päinvastoin todistaa Wilmalle ja muille samoin ajatteleville, että aivan yhtä vihreetä se ruoho on aidan tälläkin puolella. Harva täällä maailmassa pääsee sen helpommalla kuin muutkaan ja sen tiedän ilman, että minun tarvitsee käydä pohjalla, vaikka Von John muuta väittääkin. Mä nimittäin olen rakentanut kaiken itse sieltä pohjalta aloittaen.

Näin koronavirus vaikuttaa vaikuttajien tuloihin

Marian tavoin moni muukin on kommentoinut minulle edellisen postauksen jälkeen, että saisin olla onnellinen siitä, että vaikuttajana voin työskennellä kotoa käsin. Olenkin siitä erittäin kiitollinen kuten jo edellisessä postauksessa kerroin ja arvostan suuresti jokaista joka asettaa oman terveytensä vaaraan työskentelemällä esimerkiksi ruokakaupassa tai terveydenhuollon parissa. Näistä kommenteista kuitenkin huomaa sen, että moni ei täysin ymmärrä miten koronavirus vaikuttaa joidenkin yrittäjien, kuten meidän vaikuttajien tuloihin.

Viime postauksessa jo kerroinkin, että helmikuun lopussa alkoi tulla ilmotuksia yhteistyökumppaneilta, että he siirtävät sovitut yhteistyöt ”jonnekkin tulevaisuuteen”, mutta suurin osa peruuntui kokonaan. Tähän on monia syitä. Osa yrityksistä pelkää, että heidän tuotteita myyvät liikkeet eivät ole auki, joillekkin koronavirus on aiheuttanut jo niin suurta tappiota, että markkinointibudjetti on käytetty muuhun. Osa yhteistöistä oli sovittuna tapahtumien yhteyteen, mutta tapahtumat on peruttu ja yhteistyöt sen mukana. Yleensä tiedän jo seuraavalle kahdelle kuukaudelle sovitut yhteistyöt, mutta nyt kalenteri on peruuntuneiden yhteistöiden myötä täysin tyhjä. Toki onhan yrityksiä, joilla menee nyt paremmin kuin koskaan kuten joillain verkkokaupoilla tai suoratoistopalveluilla, minkä myötä jotkut ihmettelivät ”miksi et vain tee heidän kanssa yhteistyötä”. Oliskin se näin helppoa. Jo normaalisti myyntityö on aikaa vievää, sillä vain pieni prosentti yrityksille ehdotetuista yhteistöistä toteutuu. Joillan markkinointibudjetti on jo käytetty tässä vaiheessa vuotta, toisilla taas koko vuoden yhteistyöt on jo lyöty lukkoon muiden tahojen kanssa tai yritykset eivät halua mainostaa syystä tai toisesta kanavieni kautta. Nyt oman haasteensa tuo vielä se, että kilpailu yhteistöistä on kovempaa, kun lehtitalot, vaikuttajat ja muut mainostajat ovat erityisesti näiden tilanteesta hyötyvien yritysten kimpussa.

Pääosin tienaan kanavissani toteutetuista yhteistöistä, mutta näiden lisäksi tuloja tulee YouTube -videoiden yhteydessä näytettävistä mainoksista. Youtube -videoista saadut tulot pohjautuu mainosnäyttöihin – ei näyttökertoihin, kuten moni luulee. Tämä johtuu siitä, että yhteen videoon voi lisätä useamman mainoskatkon, jolloin yksi näyttökerta vastaa useampaa mainosnäyttöä, mutta puolestaan kaikilla näyttökerroilla ei välttämättä näy mainoksia ollenkaan, saati sitten kaikilla mainospaikoilla, jos Googlen myynti on ollut huonoa. Samalla tavalla, kun yritykset jättävät ostamatta kaupallisia yhteistöitä vaikuttajilta, ne eivät osta myöskään mainostilaa Googlelta. Sen lisäksi, että tämä tilanne vähentää mainosnäyttöjen määrää ja sen myötä meidän tubettajien tuloja, vaikuttaa tämä tilanne myös siihen paljon meille tubettajille maksetaan mainosnäytöistä. Google ei maksa videoiden tekijöille kiinteää hintaa mainosnäytöistä vaan hinta vaihtelee. Puhutaan CPM:sta eli tuhannen näyttökerran hinnasta. Tähän hintaan vaikuttaa muun muassa kysyntä, ja kun kysyntä laskee, laskee myös tuhannen näyttökerran hinta. Sitä paljonko se laskee koronaviruksen vaikutuksesta en osaa ennustaa, mutta jo nyt maaliskuun hinta on pienempi verrattuna tammi- ja helmikuuhun. Jotkut tubettajat tekevät hyvää tulosta pelkästään YouTuben mainosnäytöillä, jos he esimerkiksi julkaisevat tiheällä tahdilla helposti tuotettavaa sisältöä, mutta se ei ole oma tapani tuottaa sisältöä. Siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää, vaikka itse en niin toimi vaan päinvastoin tässä tilanteessa se on taloudellisesti nerokasta. Pitkällä tähtäimellä se ei kuitenkaan olisi minun kannalta fiksua, sillä tiedän teidän huomaavaan aika nopeasti, jos alkaisin tekemäään sisältöä normaalia tiheämmällä tahdilla, jolloin myös laatu kärsisi. Itse pyrin julkaisemaan tavallisesti yhden videon viikossa (tosin eräistä syistä videoita on tullut alkuvuodesta harvemmin), sillä visuaalinen puoli, sekä muut kanavat kuten podcast ja blogi syövät oman aikansa. Videoiden mainostuloista saamani summat eivät ole siis normaalistikaan sellaisia, joilla pystyisin pyörittämään liiketoimintaani saati nyt.

Tuloja saan myös mainoksista, joita mahdollisesti näette tämän postauksen ylä- tai alapuolella. Painosanalla mahdollisesti, sillä näiden display-mainosten tarina on sama kuin YouTube mainosten. Blogini mainospaikkojen myynnistä ei vastaa Google, mutta samalla tavalla kyseisen tahon myynti on ollut nyt heikompaa. Tosin display-mainonnan arvo on ollut rajussa laskussa jo vuosia, joten sillä ei kukaan bloggaaja tavallisestikaan elä, mutta nyt pienet taskurahat saattavat muuttua hiluiksi.

Omien tuotteiden myynti on joillekin vaikuttajille yksi tapa tienata. Blogini ohessa on verkkokauppa, jossa myin joulun tienoilla joulutuotteita. Suomessa on todella kallista tuottaa tuotteita, joten täällä ei ole juurikaan tehtaita, jotka valmistaisi mun brändiin tai muiden vaikuttajien henkilöbrändiin sopivia tuotteita. Edullisin ratkaisu vaikuttajille on teettää tuotteet suoraan tehtaalla ilman välikäsiä, mutta kontaktien saaminen ulkomailla toimiviin tehtaisiin on todella haastavaa. Tämän vuoksi huomattavasti helpommaksi tulee toimia välikäsien kautta, joilla on kontaktit tehtaisiin jo valmiiksi. Välikäsien kautta asiat sujuvat todella paljon nopeammin, jolloin tuotteisiin käytetty aika ei ole pois sisällön tuotantoon käytettävästä ajasta, mikä kuitenkin on vaikuttajalle se tärkein prioriteetti tai ainakin pitäisi olla. Tällöin vaikuttajan ei usein tarvitse itse myöskään varastoida tai postittaa tuotteita. Välikäsien kautta tuotteiden myyntihinnasta ei kuitenkaan jää vaikuttajille juuri mitään käteen. Jos olisimme Jenkeissä tämä ei haittaisi, koska siellä on paljon suurempi ostovoima ja moni jenkkitubettaja tekeekin myymillään tuotteilla järjettömiä summia välikäsistä huolimatta. Suomessa sen sijaan voidaan tuotebisneksen sijaan puhua enemmänkin mukavasta puuhastelusta itsensä ja seuraajien iloksi. Preseteillä olen kuitenkin saanut jonkin verran tuottoa, koska niiden tekemisessä ei ole muuta kulua kuin oma aikani, mutta paras tuote rahan tahkomiseen Suomessa on ehdottomasti verkkovalmennukset. Ne kuitenkin valitettavasti sopivat vain harvan vaikuttajan brändiin.

Tiivistettynä tilanne on siis se, että tällä hetkellä tienaan muutamia satasia YouTube-videoiden ja blogipostauksien yhteydessä näytettävistä mainoksista, sekä presettien myynnistä. Ne eivät kuitenkaan riitä kattamaan edes näiden sisältöjen tuottamisesta syntyviä kuluja, joten joka päivä, viikko ja kuukausi teen miinusta. Olen kiitollinen siitä, että saan työskennellä turvasta, mutta tällä hetkellä en saa siitä palkkaa vaan päinvastoin maksan siitä. Tiedän monilla kolleegoillani olevan sama tilanne, joten en yhtään ihmettele miksi monilla ei ole fiilistä sisällöntuottamiseen, vaikka saakin olla kotona. Etenkin kun joidenkin arvioiden mukaan koronaviruks saadaan parempaan kuriin 2-6 kuukauden kuluttua, mutta markkinointialalla koronaviruksen vaikutukset tulevat näkymään todennäköisesti vielä seuraavanakin vuonna ellei pidempäänkin. Harva on varautunut elämään näin pitkään säästöistään.

Jossittelun olympiamitali Suomelle!

Von John ja moni muu tietää tuloni ja on totta että olen tienannut viime vuosina enemmän kuin suomalaiset keskimäärin. Wilman tavoin jotkut ovatkin ihmetelleet, että miten minun tuloillani minulla ei ole varaa maksaa vuokraa ja miksi olen tuhlannut kaikki rahani. Tämä ihmettely on sinällään hassua, koska olen kyllä ilmaissut aiemmassa postauksessa, että minulla ei ole kohta varaa maksaa meidän asuntoa, mutta en ole sanonut ettei minulla ei ole nyt varaa maksaa vuokraa tai että minulla ei ole minkäänlaisia säästöjä. Erityisesti jokainen yrittäjä tietää, mutta varmasti myös moni palkkatyössä käyvä ajattelee, että on hyvä olla säästössä 2-3 kuukauden palkka, jos sellainen summa on mahdollista säästää – minulla on. Palkkatyötä tekevälle kuitenkin riittää, että säästössä on vain sellainen summa, joka menee omiin henkilökohtaisiin kuluihin kuten ruokaan ja vuokraan. Yrittäjällä näiden edellä mainittujen lisäksi säästössä täytyy olla rahaa yrityksen juokseviin kuluihin ja ennakkoveron kuukausieriin. Henkilökohtaisten kulujen lisäksi säästössä täytyisi siis olla minun tapauksessa vähintään 11 000€ ja enimmillään 22 500€, jotta voin maksaa siitä edes yrityksen kulut ja verot seuraavalta kolmelta kuukaudelta. Kolmen kuukauden säästöjä enempää ei tilillä kannata pantata, etenkään mun tapauksessa, vaan jokainen fiksu sijoittaa ne.

Jos jossittelu olisi oma lajinsa olympialaisissa, oltaisiin me suomalaiset maailmanmestareita. Wilmasta saataisiin hyvä edustaja Suomelle, koska hän ei kaihda jossittelua edes koronaviruksen aikana. Wilman tavoin voisin miettiä, että oliko fiksua muuttaa viisiöön vai olisiko pitänyt laittaa kaikki se raha säästöön. Ennen muuttoamme tähän asuntoon mietimme vuokraammeko toimistotilat vai vuokraammeko kodin, josta riittää kaksi huonetta työkäyttöön eli meillä olisi kolmio + kaksi työhuonetta. Näistä jälkimmäinen tuli huomattavasti halvemmaksi, joten päädyimme siihen. Oli tämä siis ainakin näistä kahdesta fiksumpi ratkaisu. Jos kaikki yritykset toimisi Wilman neuvojen mukaan ja jättäisi liiketilat hankkimatta korkeiden kulujen vuoksi niin eihän meillä ois täällä Suomessa muita kuin yksinyrittäjiä, kun jossittelevat yrittäjät eivät uskaltaisi laajentaa yritystään. Vaikka aikamoinen jossittelia olen itsekin, en usko tästä olevan apua etenkään koronaviruksen suhteen, sillä tuskin kukaan osasi ennakoida tätä tilannetta jossa me ollaan. Edes Suomen valtio ei monien muiden maiden tapaan osannut varautua pandemiaan lähes laisinkaan.

Vain yhteiskunnan pyörimisen kannalta tärkeillä yrityksillä ja duunareilla on väliä

Wilmalla on hyvä pointti siinä, että jokaisen yrittäjän kannattaa miettiä omia kulujaan ja niiden pienentämistä, jos haluaa selvitä näiden vaikeiden aikojen yli. Wilma ei kuitenkaan nää kokonaiskuvaa. Kun karsin kulujani oli se sitten äänikirjaston kuukausitilaus, uuden objektiivin osto tai podcastin tuotanto niin se on rahaa pois joltain toiselta yrittäjältä. Se taas ajaa nämä tukemani yrittäjät tilanteeseen, jossa heidän täytyy alkaa karsimaan kulujaan ja usein se tarkoittaa lomautuksia ja irtisanomisia. Itselläni sinällään oli onni onnettomuudessa, kun mun työntekijä lopetti minulla vuodenvaihteessa, sillä ne eivät ole mieluisia tilanteita kummallekaan osapuolelle. Suomessa on kuitenkin yli 260 000 alle 10 hengen yritystä, joista moni harkitsee irtisanomisia tai on jo niitä tehnyt. Näihin lukeutuu myös niitä yrityksistä, joilta ostan tuotteita tai palveluita tuolla aiemmin mainitsemalla 3500-5000€ kuukaudessa, sillä pyrin pienenä yrittäjänä ostamaan palveluita muilta pieniltä yriittäjiltä. Esimerkiksi teknisenä apuna käytän oululaista pientä, mutta sitäkin tehokkaampaa, mainostoimistoa. Jos yrittäjätkin ajattelisivat tässäkin asiassa yhtä mustavalkoisesti ja itsekkäästi kuin Wilma, olisi meillä vielä kaoottisempi tilanne lomautusten ja irtisanomisten suhteen. Siinä missä kuluttajia on kehoitettu ostamaan lahjakortteja yrittäjiltä on tärkeää, että yritykset jatkavat palveluiden ostamista muilta yrittäjiltä, tietenkin omien mahdollisuuksien rajoissa. Wilma voi olla töissä juuri siinä yrityksessä, josta minä ja moni muu yrittäjä, sekä kuluttuja jättää kameravälineistön nyt ostamatta ja tulee irtisanotuksi. Vaikka minun olisi helppo laskea kuluni lähes nollaan en sitä tästä syystä tee, mutta olen toki joutunut karsimaan joitain kuluja, kuten varmasti lähes jokainen yrittäjä. En esimerkiksi laittanut vielä uuden työntekijän hakua suunnitellusti auki, mikä tarkoittaa sitä, että se on yksi työpaikka pois.

Marian mielestä on taas aivan turha edes murehtia ”yhteiskuntamme normaaliin pyörimiseen hyvin vähän vaikuttavia toimijoita”, joihin Marian mukaan lukeudun  mainostajien ja roskalehtien kanssa. ”Perusduunareiden” lomautukset ja irtisanomiset, sekä yhteiskunnan pyörimisen kannalta tärkeät palvelut kuten terveydenhuolto ja koulutusala ovat puolestaan asioita joista meidän tulisi hänen mukaansa olla huolissaan. Kuten aiemmin jo todettu me vaikuttajat kuitenkin jo itsessään työllistetään hyvin monen alan osaajia, vaikka meillä ei olisi omia työntekijöitä, puhumattakaan koko markkinointialasta. Ilman tätä alaa ei olisi monella perusduunarilla töitä ja Wilmakin heräisi ihan turhaan kuudelta myymään kameravälineitä yrityksille. Oltaisiin aika huonossa jamassa jos meillä pyörisi täällä pandemian jälkeen vain julkinen liikenne, terveydenhuolto, maatalous ja julkinen hallinto, joilla Marian mukaan on vain väliä… Keiltä me kerättäisi verorahat näiden pyörittämiseen? Jokainen on aivan yhtä tärkeä ratas meidän yhteiskunnassa oli yksinyrittäjä, muita työllistävä yrittäjä tai palkkatyöläinen. Kaikki me ostetaan tuotteita ja palveluita ja maksetaan veroja!

Naapurikateudesta toinen olympiavoitto Suomelle – torilla tavataan!

Vaikka Wilman, Marian ja Von Johnin kommenteissa käsitellään hieman eri aiheita, ovat he kaikki yhtä mieltä siitä, että en saisi kertoa olevani huolissaan taloudellisesta tilanteesta. Keskustelupalstoilla mukaan on jopa vedetty omistamani Guccin vyölaukku, sillä kuulemma merkkilaukun omistavilla ihmisillä ei pitäisi olla rahahuolia. Ehkä hieman jopa koomista tästä tekee se, että kyseessä on moniin merkkilaukkuihin verrattuna hieman edullisempi laukku ja se on vieläpä ainut omistamani merkkilaukku. Musta on ollut surullista huomata, että aina kun vaikuttaja uskaltautuu edes mainitsemaan huolensa taloutensa puolesta niin esiin nostetaan vaikuttajan viimeisin lomamatka, uusi auto tai merkkilaukut. Kyseessä on naapurikateus, josta Suomi ansaitsisi toisen olympiavoiton. Mä tiedän monta kosmetologia, kampaajaa ja ravintolan pitäjää, joilla on useampi merkkilaukku kuin mulla, eikä heidän huoli ole sen pienempi. Aivan yhtä kusessa ne on kaikki. Jos jonkun huolta pitää pienempi arvoisena merkkilaukkujen perusteella kertoo se enemmän siitä arvostelevan ihmisen arvomaailmasta ja naiiviudesta. Ehkä se toisen uusi auto tai laukku herättää joissain sellaisen vahingonilon tunteen, että ”haha oisko kannattanut pistää sukan varteen noi rahat, mahtaa kaduttaa. Jos on ollu tollaseen varaa niin et sä mitää apua tarvii”. Mun mielestä on kuitenkin surullista hakea iloa omaan elämäänsä vahingonilon kautta, etenkään tällaisina aikoina. Lisäksi tällainen naureskelu osuu lopulta montaa palkansaajaa omaan nilkkaan, jos me jätetään tukematta yrityksiä sen omistajan omaisuuden perusteella. Jos jollain isolla yrityksellä menee huonosti niin todennäköisesti sen johtaja ei luovu omasta kartanostaan vaan ensimmäisenä leikataan yrityksen kuluista, kuten työntekijöistä.

Tavallaan mä kuitenkin ymmärrän sen, että joidenkin palkansaajien on hankala miettiä vaikuttajan tai naapurissa asuvan yrittäjän olevan tässä tilanteessa muka yhtä ahdistunut kuin hän palkansaajana. Hän sattuu tietämään että vaikuttajan ja naapurin vaatekaapissa roikkuu kalliimpia vaatteita kuin hänellä tai he voivat työskennellä kotoa käsin,  joten ”ei heillä ole oikeutta valittaa”. Tuo termi valittaminen on sinällään jo väärä, sillä jos joku kertoo omasta tilanteestaan avoimesti, kuten minä edellisessä ja tässä postauksessa, ja toinen kokee sen valittamisena niin silloin todennäköisesti tilanteen todellinen uhriutuja löytyy peiliin katsomalla. Mä en kirjoita tätä postausta valittaakseni, sillä tiedän että tilanteeni on todella paljon parempi kuin monella muulla, enkä usko että kukaan muukaan kertoo tilanteestaan siksi, että haluaisi valittaa ja uhriutua. Mä kerron avoimesti tilanteestani siksi, että mielestäni avoin keskustelu on nyt tärkeää, jotta ymmärrämme paremmin muiden aseman. Näin on helpompi asettua toisen saappaisiin ja miettiä myös omia tekoja, joilla voi auttaa toista. Oli se sitten kotiopetusavun tarjoamista tuttavaperheen lapsille tai lahjakortin ostaminen pieneltä kukkakaupalta. Moni yrittäjä on ollut joskus palkansaaja, joten usein he hoksaavat tarkastella tilannetta myös heidän näkökulmasta, mutta ehkä tämä postaus auttoi jotain palkkatyötä tekevää näkemään myös toisen näkökulman.

Me ei tarvita Von Johnin kaltaista suomalaisiin juurtunutta ajatusmaailmaa, että avun pyytämisessä on jotain hävettävää, koska ”kaikesta pitäisi selvitä yksin” ja ”jollain asiat on aina huonommin”. Suomessa kun olen kasvanut niin pakko tunnustaa, että mulle oli tosi vaikeaa kirjoittaa omista taloudellisista huolista, mutta olen iloinen että uskalsin sen tehdä ja toivon, että se kannustaisi muitakin samaan. Mielestäni on turha vertailla sitä kenellä on kaikista rankinta ja kenellä on sen myötä oikeus pyytää apua. Pienten yritysten, kuten joidenkin apteekkien ja kauppojen työntekijät vaarantavat terveytensä työssään, mutta heillä kauppa käy toistaiseksi ihan hyvin. Vaikuttajat puolestaan voi onnekkaasti työskennellä turvassa kotona, mutta osa tekee sitä palkatta toivoen, että alkavat taas joskus tienaamaan sillä. Jotkut palkansaajat makaavat lomautettuina kotona ja miettivät jatkuukohan työt vai ei. Toiset on jo irtisanottu. Koronavirus vaikuttaa jokaisen elämään eri tavalla ja mun korvaani kaikki edellä mainitut skenaariot kuulostavat paskalta. Jokainen meistä tuntee ahdistusta ja pelkoa ja jokaisella on oikeus näihin tunteisiin, sillä kaikkien tunteet ovat yhtä arvokkaita. Jos me todella halutaan auttaa toisiamme, uskon että apua riittää kaikille, joten meidän ei tarvitse kilpailla siitä. Tämä ei ole kurjuuskilpailu.

P.S. Tähän loppuun voisin vinkata pienestä ei kaupallisesta arvonnasta Instagramini @jannenaakka puolella. Kävin itse ostamassa yhteensä kolme sadan euron lahjakorttia pieniin suomalaisiin yrityksiin, joiden palveluista pidän ja joihin uskon. Nyt arvon nämä kolme itse ostamaani lahjakorttia muille, joten arvontaan voi osallistua tämän kuvan yhteydessä 5.4. saakka.

73 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *