Skrollaa alas
en
fi

VIDEO: REAGOIDAAN VANHAAN VIDEOON FT. HENRY & VALTTERI / LUUKKU 16

18 joulukuun, 2017

Muistitko enää tätä vuoden 2015 Joulukalenterini 1. luukkua? Me ei, sillä olimme onnellisesti halunneet unohtaa sen olemassa olon. Vaikka videosta on vain kaksi vuotta tuntuu kuin kyseinen video olisi vähintään neljän vuoden takaa. Ollaan kaikki kasvettu ihmisenä, muututtu ulkonäöllisesti, kehitytty kameran edessä olemisessa, sekä videoiden laatu on huomattavasti parempi ainakin tuohon verrattuna. Musta on hassua miten olemme pitäneet tätä videoideaa tuolloin super hyvänä, sillä tänä päivänä en ikinä suostuisi kuvaamaan tällaista. Toisaalta onneksi olemme tuon videon tehneet, sillä saatinpa nyt ainakin hyvät naurut! 😀

Tämän videon, kuten kaikkien joulukuussa 2017 julkaisemieni videoiden näyttökertoihin pohjautuva mainostulo (Google -tulo) lahjoitetaan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Tästä myöhemmin tulossa tarkempaa infoa! ♥

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *