Skrollaa alas
en
fi

PARAS GRILLIRUOKA X 3

toukokuu 11, 2021

Kaupallinen yhteistyö: Weber

Grilli Weber Parveke24

Kaksi vuotta sitten googletin kokemuksia sähkögrillistä, sillä päätin toteuttaa grillihaaveeni. Olin aina aiemmin kuvitellut, että kerrostalon parvekkeella grillaaminen ei ole sallittua, sillä olen vasta näin aikuisiällä päässyt tutustumaan kerrostaloasumiseen. Lain mukaan kuitenkin kaikki grillit, kertakäyttögrilliä lukuun ottamatta, ovat sallittuja parvekkeella. Taloyhtiön järjestyssäännöissä kuitenkin voidaan säätää erikseen grillaamisesta tai jopa kieltää se kokonaan. Eli kannattaa tsekata ne läpi ennen, että ei tule grillattua naapureiden hermoja, sillä monissa taloyhtiöissä naapurit hiiltyvät nopeasti. 😉 Paras grilli parvekkeelle on sähkögrilli, sillä se on paloturvallisin vaihtoehto ja sähkögrillit sopivat kokonsa puolesta pienillekin parvekkeille.

Mun äiti ja isä grillaa vuoden ympäri, koska jälkimmäinen heistä ei osaa juuri muuta kuin grilliruokaa valmistaa, mutta onneksi hän taitaa sen erityisen hyvin. Ehkä juuri tästä syystä olen ikävöinyt grilliruokaa ja haaveillut omasta grillistä, kun sitä on syöty meillä kotona usein. Kun muutama vuosi sitten muutimme nykyiseen asuntoomme ja minulle selvisi, että parvekkeella grillaaminen täällä on sallittua, päätin ostaa sähkögrillin. Vanhemmillani on aina ollut Weberin grillejä ja googletuksen perusteella Weber on ykkönen myös sähkögrilleissä, joten päätin tilata heidän omasta verkkokaupasta kaksi vuotta sitten Pulse -sarjan Pulse 2000 sähkögrillin ja siihen sopivia grillausvälineitä ja -tarvikkeita. Ehkä osa muistaakin kun esittelin uutta grilliä Instagramissa tuolloin ja näin kaksi vuotta myöhemmin voin todeta, että tämä on ollut parhaiten sijoittamani 891,45 euroa.

Grilli Weber Parveke5

Weberin Pulse 2000 sähkögrillissä on kaksi tehokasta erikseen säädettävää grillausvyöhykettä, mikä nopeuttaa grillaamista. Vasemmalla puolella voi paistaa pihvejä korkeammalla lämpötilalla ja lisukkeet kypsyy samaan aikaan sopiviksi alhaisemmalla lämmöllä oikean puoleisella vyöhykkeellä tai halutessaan isolla paistoalueella voi paistaa kerralla vaikka yhdeksänhenkisen seurueen burgeripihvit. Grillin käyttö on helppoa jopa ensi kertaa grillaavalle ja Weberin laajan tuotevalikoiman myötä grilli taipuu koko vuoden kokkailuihin ja leipomiseen. Grillissä valmistuu herkulliset pullat tai pizzakiveä käyttäen sillä paistaa maailman parhaat artesaanipizzat (testattu on vähän liiankin usein). Grillistä valuu ylimääräinen rasva vaihdettavaan rasva-astiaan, joten grilli pysyy puhtaana ja se on tarvittaessa myös helppo puhdistaa irrotettavien osien myötä. Tehtiin juuri grilliin perusteellinen puhdistus ja siitä tuli melkein kuin uusi, vaikka se on ollut kovassa käytössä jo lähes kaksi vuotta.

Me ollaan tänä vuonna tehtyä muutaman kerran pizzaa grillissä, mutta viime viikolla avattiin virallisesti meidän grillikausi, kun tarkeni vihdoin syödä parvekkeella. Grillasin Valtterille ja Sannalle mun kolme luottogrillireseptiä, jotka valmistuu hetkessä, mutta ei petä koskaan ja ajattelin jakaa nämä parhaat grillireseptit myös teille. Pienenä ekstrana lopussa on myös p-a-r-a-s sangria-resepti, joka toimii valko- ja punaviinipohjaisena.

Grilli Weber Parveke12Grilli Weber Parveke11

HELPOT FETA-GRILLIKASVIKSET

varhaisperunoita
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
1 rs kirsikkatomaatteja
200g fetaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Tämä feta-kasvisvuoka on ehdoton luottoresepti, joka saa yksinkertaisuudestaan huolimatta aina ylistystä vierailtamme. Grillikasvikset ei ole koskaan maistunut näin hyvältä!

Pese ja keitä perunat (tai hyödynnä eiliseltä yli jääneet varhaisperunat tässä reseptissä) ja pilko ne grillivuokaan. Pilko muut kasvikset ja lisää ne vuokaan yllä listatussa järjestyksessä. Murustele käsin feta kasvisten päälle ja lisää mustapippuri, suola ja oliiviöljy. Grillaa 270 asteessa, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Grilli Weber Parveke14Grilli Weber Parveke15Grilli Weber Parveke17

TÄYDELLINEN SISÄFILE GRILLISSÄ – LISSABONIN TAPAAN

naudan sisäfilettä
rypsiöljyä
mustapippuria
suolaa
kananmunia

Puoliksi paistettu kananmuna valuu syödessä sisäfileen päälle ja tekee siitä entistäkin mehevämmän. Idean tähän paistettuun munaan lihan päällä sain Lissabonin reissulla, missä tämä herkku oli monen ravintolan listalla ja missä myös itse ihastuin siihen.

Siirrä liha huoneenlämpöön tunti ennen grillaamista. Leikkaa liha halutun mallisiksi pihveiksi. Voitele pihvit rypsiöljyllä ja mausta mustapippurilla ja suolalla molemmin puolin. Työnnä Weberin iGrill-anturit pihvien sisään vähintään 1 senttimetrin syvyyteen. Avaa Weber iGrill -sovellus puhelimessa tai lataa se puhelimeen, jos et ole sitä vielä tehnyt. Sovelluksessa pystyt asettamaan minkä kypsyiseksi haluat paistaa pihvin; raaka, medium -, medium, medium + vai kypsä ja puhelin hälyttää kun pihvien haluttu kypsyysaste ja sisälämpötila on saavutettu. Grillatessa käännä pihvejä noin puolen minuutin välein, jotta ne kypsyvät tasaisesti. Avaa grillin kansi vain kääntääksesi pihvejä ja pidä se muuten suljettuna. Nosta valmiit sisäfileet lautasille ja anna niiden seistä noin 5-10 minuuttia ennen tarjoilua. Paista kananmunat voidellun pizzakiven päällä noin 230 asteessa. Paista kananmunat vain toiselta puolelta ja lisää päälle hieman suolaa.

Vinkki: Grillaa sisäfileet paistolevyn päällä, sillä ylimääräinen rasva valuu kaukaloon, eikä sotke grilliä.

Grilli Weber Parveke23 Grilli Weber Parveke20Grilli Weber Parveke21

KÖYHÄT RITARIT GRILLISSÄ

1 pullapitko
250 g mascarponea
3 rkl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
5 tl sitruunamehua
nutellaa
pensasmustikoita
vadelmia
viinirypäleitä
orvokinkukkia

Laita mascarpone kulhoon ja mausta se lisäämällä tomusokeri, vanilijasokeria ja sitruunamehua. Sekoita lusikalla tasaiseksi. Leikkaa pullapitko paksuiksi siivuiksi. Paista siivut molemmin puolin 250 asteisessa grillissä suoraan valurautaritilöiden päällä. Lisää mascarpone, nutella, pensasmustikat, vadelmat ja viinirypäleet pullaviipaleiden päälle ja koristele orvokinkukilla ja tomusokerilla.

Grilli Weber Parveke22

PARAS SANGRIA

16 cl valkoviiniä tai punaviiniä
4 cl jaloviinaa
4 cl cointreau
2 kanelitankoa
1 appelsiini
1/2 sitruuna
1 lime
orvokinkukkia
tähtianiksia
jäitä
loput soodavettä

Itse tykkään kuivista juomista, joten yllä oleva ohje on melko kuiva versio. Sangriasta saa hieman makeamman lisäämällä ruokalusikallisen sokeria ja jo huomattavasti makeamman version vaihtamalla soodaveden Spriteen, mutta jos haluaa vielä lisää makeuta voi mukaan laittaa appelsiini- tai omenamehua.

Viipaloi ensin appelsiini, sitruuna ja lime kannuun. Lisää kanelitangot ja koristeeksi muutamia tähtianiksia ja orvokinkukkia. Lisää jäitä niin, että kaunnusta 2/3 on nyt täytetty. Mittaa kannuun valko- tai punaviini, jaloviina, cointreau ja soodavesi. Mikäli sangria on liian laimeaa, lisää viiniä.

Grilli Weber Parveke3

Tänä kesänä toivon, että saan viettää mahdollisimman monta tällaista lauantai-iltaa; taivaallisen hyvää ruokaa, ihanaa seuraa ja tunnelmallinen parveke. Tosin meidän parvekkeen laittaminen on vielä pahasti kesken, mutta tarkoitus on pian tuoda tänne muitakin kuin leikkokukkia. Voisin tehdä parvekkeen sisustuksesta oman postauksen, kun saadaan tämä täysin valmiiksi.

Grilli Weber Parveke7

Weberillä on nyt käynnissä mahtava grillitarjous kaikille, jotka haaveilevat grilli-illasta omalla parvekkeella tai muuten vain sähkögrillistä. Kun ostat vapaavalintaisen Pulse-grillin, voit testata sitä huoletta 30 päivän ajan. Jos et ole tyytyväinen, saat rahasi takaisin! Eli jos sähkögrilli ei jostain syystä miellyttäisikään (mitä uskallan epäillä), pakkaat grillin alkuperäiseen pakkaukseen ja lähetät sen Weberille (kuluttaja vastaa noin 40-50€ rahtikuluista) niin rahat palautetaan tilillesi. Kampanja on voimassa 15.5.2021 asti.

Grilli Weber Parveke19

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *