Skrollaa alas
en
fi

SISUSTUSTRENDIT 2022

3 maaliskuun, 2022
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Sisustustrendit 20221

Millainen on sisustus 2022? Mitkä ovat sisustustrendit 2022? Miltä näyttää olohuoneen sisustus? Näin vuoden alussa trendien syvempi tarkkailu ja jossain määrin jopa ennustaminen, on minusta kiehtovaa. On hauska huomata osuiko oikeaan siinä, mistä orastavista trendeistä lopulta tuli trendejä ja miten trendit ovat muuttuneet. Luin itseasiassa juuri edellisen sisustustrendeistä kirjoittamani postauksen, jossa mainitsin kiinteiden kirjahyllyjen tekevän tuloaan ja nyt en osaa melkein edes mainita sisustustiliä Instagramista, missä ei olisi tuunattu kiinteää kaapistoa Ikean Billy -kirjahyllyistä. Haaveilen itsekin edelleen sellaisesta, mutta se maalausprosessi kuulostaa suoraan sanottuna painajaiselta, joten en ole toistaiseksi saanut sitä aikaiseksi.

Vuonna 2022 vastuullisuus näkyy yhä vahvemmin sisustuksessa, mikä tarkoittaa muun muassa kierrätysmateriaalista valmistettuja tekstiilejä, kuten esimerkiksi muovipulloista valmistettua nukkamattoa. Myös vintage- ja antiikkitavarat ovat suosiossa etenkin Ruotsissa, mutta niiden arvostus on lipumassa hiljalleen myös suomalaisiin koteihin. Antiikkisissa huonekaluissa vastuullisuuden lisäksi monia kiehtoo persoonallisuus, sillä trendien mukaisiinkin sisustuksiin tahdotaan nyt myös jotain sellaista, mitä muilla ei ole. Kirppislöytöjen lisäksi persoonallisuutta kotiin voi tuoda DIY – projekteilla. DIY -projektien suosiota on vauhdittanut varmasti myös korona, kun yhtäkkiä meillä olikin ylimäärästä aikaa kynttilöiden, maljakoiden ja huonekalujen tuunaamiseen.

Sisustustrendit 20223

Korona näkyy DIY -villityksen lisäksi myös muuten sisustuksessa. Jouduimme aluksi sopeutumaan siihen että opiskelemme, työskentelemme, harrastamme ja teemme kaiken muunkin kotona, nyt me emme enää sopeudu kotiimme vaan sopeutamme kodin omiin tarpeisiimme. Kiinnitämme enemmän huomiota kotimme toimimattomiin ratkaisuihin tai ratkaisuihin, jotka eivät sovi meidän muuttuneisiin tarpeisiin. Vaikka töitä voi taas tehdä toimistolla ja kunto-ohjelmaa suorittaa salilla, moni on siirtynyt tekemään esimerkiksi näitä asioita kokonaan tai osittain kotona, sillä on kokenut sen itselle tehokkaammaksi tai mieluisammaksi. Koska moni toiminta on siirtynyt kotiin, vaaditaan tiloilta muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä. Olohuoneessa suositaan väljää sisustusta, jotta huonekalut saa helposti siirrettyä pois ja tila muovautuu kuntoiluun sopivaksi. Myös helposti siirrettävät 70-luvun moduulisohvat ovat tehneet paluun ja nyt erityisesti olohuoneissa näkee paljon Skannon Camaleonda sohvaa.

Sisustustrendit 20222

70-luvun retro on alkanut näkyä kodeissa jo aiemmin, mutta tänä vuonna pyöreiden ja pehmeiden muotojen lisäksi tervetulleeksi toivotetaan myös kirkkaat värit esimerkiksi erilaisissa lasituotteissa. Kirkkaat värit näkyvät erityisesti juurikin lasimaljakoissa, mutta myös muissa pienemmissä sisustusesineissä osana muuten harmonista värimaailmaa. Tämän vuoden trendivärejä ovat pastellinen mintunvihreä ja lila, jotka sopivat hyvin juuri keväiseen kotiin. Isoilla pinnoilla, kuten seinillä käytetään puolestaan luonnonsävyjä, kuten erilaisten beigejen, ruskeiden ja saven sävyjä. Harmonisiin seiniin onkin helppo yhdistää kirkkaan värisiä sisustusesineitä väripilkuiksi ja ne nousevat pehmeästi esiin lämmintä beigeä seinää vasten.

On mielenkiintoista huomata miten aina edellisen vuoden muotimaailman trendit ovat tämän vuoden sisustustrendejä. Erityisesti sen näkee väreissä ja kuoseissa, kuten raidoissa ja leikkisässä kukkakuosissa, mitkä ovat nyt siirtyneet vaatteista sisustustekstiileihin. Viime vuoden postauksessa kirjoitinkin hillittyjen kuivakukkien vaihtuneen leikkisiksi niittykimpuiksi, mutta nyt värikkäät kukat ovat tervetulleita myös pussilakanoihin ja tyynynpäällisiin. Pandemian aikana moni innostui kukkakuosin ohella ihan oikeista kasveista, sillä ne puhdistavat sisäilmaa ja lehtivihreän keskellä stressi vähenee. En varmasti ollut ainut, joka rakensi parvekkeelle oman keitaan viime kesänä.

Sisustustrendit 20224

Itse en hirveästi välitä trendikkäästä skandinaavisesta boho-sisustuksesta, koska se sopii melko harvan suomalaisen talon arkkitehtuuriin ja henkeen. Boho-tyyli on kuitenkin muovautunut selvästi hillitympään ja modernimpaan suuntaan, joten mielestäni se toimii erittäin hyvin ulkotiloissa, kuten lasitetulla parvekkeella. Rottinkisista pöydistä, juuttityynyistä, punasaviruukuista, sekä solmutekniikalla tehdyistä amppeleista syntyy soma pesä parvekkeelle.

Trendejä, joista olen erittäin kiinnostunut tällä hetkellä ovat muun muassa erilaiset tuftatut pinnat, joita näkee tyynynpäällisissä, matoissa ja jopa peilien kehyksissä. Olen myös aivan myyty paperisille lampunvarjostimille erityisesti erilaisissa pöytä- ja lattiavalaisimissa. Kolmas trendi, jota on hyvin vaikea vastustaa on koirien omat huonekalut. Kyllä, luit oikein. Koirien ei tarvitse enää tyytyä jakamaan sohvaa ihmisten kanssa, vaan nyt koirille ja kissoille ostetaan oma sohva. Usealla brändillä on tullut myyntiin koirien sohvia ja nojatuoleja, jotka ovat kuin älyttömän söpöjä nukkekodin huonekaluja.

TOP 15 TRENDIKKÄIMMÄT HUONEKALUT 2022

Interface Toast sohva / 6 755€
GUBI Stay nojatuoli / 2 999€
Parolan Rottinki Punos pöytä / 329€
Made by Choice Fem työpöytä 620€
ferm LIVING Pond peili / 295€
&Tradition Como SC53 johdoton pöytävalaisin / 282€
HAY Matin pöytävalaisin / 220€
ferm LIVING Vuelta valaisin / 199€
Marimekko Mini maljakko / 35€
Muuto Kink maljakko / 205€
HAY Juice maljakko / 183€
HAY Long kierrekynttilät / 36€
ferm LIVING Meadow tyyny / 119€
ferm LIVING Kelim tyyny / 65€
Finarte Atrium matto / 480€
String Works korkeussäädettävä pöytä / 1624€

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *