Lähes viikon päivät on tullut eleltyä 23-vuotiaana ja eipä tää ole yhtään hassumpaa. Kuten jo aiemmin kerroin, olin kauhistellut tätä ikää jo niin pitkään, että tää ei tullut minää järkytyksenä vaan jossain välissä ennen synttäreitä luulin jopa olevani jo 23 😀 Itse...
Jep, nyt tuli se luku täyteen, mitä jo hetken olen kauhistellut, 23. Täytyy myöntää, että tänään se ei ole tuntunut mitenkään poikkeuksellisen erikoiselta tai kauhealta. Meikkis on nimittän etukäteen jauhanut tästä iästä jo niin pitkään kavereille ja kauhistellut...
Heippa tyypit! Viime videosta onkin vierähtänyt aikaa. Mulla on ollut sellainen fiilis, että en halua olla osa tätä tämän hetkistä Suomitubea, joten videoiden kuvaaminen YouYubeen ei ole tuntunut oikealta. Yritän kuitenkin keskittyä vain omaan tekemiseeni, vaikka se...
Sen lisäksi, että kirjat on ensisijaisesti luettavaksi niin ne toimii myös hyvin osana sisustusta. Meillä on paljon muoti aiheisia kirjoja, sillä kyseinen aihe on itseäni lähellä ja onhan mulla myös vaatetusalan tutkinto. Aiemmin säilytin kirjoja kaapissa, mutta nyt...
09:00 Herätys räjähti soimaan ja pyörin hetken sängyssä Luckya rapsutellen. Tuo pallero hyökkää heti herätyksen soidessa naaman päälle pyörimään ja pusuttelemaan. Se on ihan söpöä, mutta liian märistä kielareista en tykkää, tuli ne sitten koiralta tai ihmiseltä! 😀 Kun...