Nyt mua v#¤%ttaa v#tusti hieman liikaa tai sitten tää on epätoivoa, en tiiä. No jotain tää kuitenkin on, sillä vihdoin pitkän odotuksen jälkeen mulle tulee kotiin kirje yhteishausta. Siinä lukee, että mua ei oo hyväksytty yhteenkään kouluun, mutta oon Pikisaareen 3. varasijalla vaatetusalan artesaaniksi. Tuskin tuun pääsemään sinne, joten nyt jotku kolme sinne päässeitä peruuttaa paikkansa, KIITOS. Multa puuttui vaan 0,2 pistettä, joten nyt ottaa vielä reilummin päähän. Mua myös pelottaa ja ahistaa aika paljon, koska olin jo valinnut 5 koulua minne voin joutua ja sen jälkee oli turvallinen olo, koska tiesin minne kouluun voin päästä. Nyt mulla on taas tosi epävarma olo, enkä tiiä mitä teen, koska en osannut varautua, sillä luulin pääseväni edes johonkin niistä viidestä koulusta. Tietenkin yritän varasijalla Pikisaareen, mutta en luultavasti pääse. Toinen vaihtoehto on kai sitten kymppiluokka, joka ei houkuta mua tippaakaan. Mua pelottaa minne vielä joudun. :S
P.S. Yleensä oon ilonen ja pirtee, joten sitten kun vatutta ni vatutta v#¤usti liikkaa. Anteeksi tämä angstaus postaus, mutta joskus saa v#tuttaa, varsinkin jos on syytä.
 Tää biisi kuvastaa ehkä vähän mun tunteita ja vähentää mun vitutusta. 😀
 http://www.youtube.com/user/alankovaien#p/a/u/1/_PbWsF-8aJU
Â
P.P.S. Ai niin ja tuo, että en päässyt minnekkään kouluun ei riittänyt vaan mulla hajos eilen myös tietokone ja jäi kameran kuvansiirto piuha Kemijärvelle. -.-
(Artikkelin kommentit poistettu 2024)
0 Comments