Heippa!
Ystäväni Mika Jyväskylästä oli meikkiksen luona yökyläilemässä viikonvaihteesta lähtien, mutta eilen hän lenteli ulkomaille tekemään mallijuttujaan.Vitist, että oli kivaa kun oli joku monta päivää putkeen seurana, sillä täällä yksiössäni tahtoo toisinaan olla aika kolkkoa. Vihaan yksin asumista, koska se on ihan hiton tylsää, vaikka toisinaan on kiva saada olla täysin yksin omassa rauhassa.
Mentiin Mikan kanssa aika rennolla ohjelmalla mistä kertoo se, että puhuttiin klo 14:00 aamusta… Välillä on kai ihan hyvä olla aikaansaamaton. Maanantaina meillä oli tarkotus tehdä itse sushia, mutta kun kello alkoi lähestyä viittä kun oltiin vasta saatu käytyä suihkussa niin päätettiin haudata nuo suunnitelmat. Mika oli kuullut Zheng Sushi Bar nimisestä sushipaikasta, mitä oltiin jossain kehuttu hintalaatusuhteeltaan Helsingin parhaaksi paikaksi. Voin kyllä myös täysin allekirjoittaa väitteet tuosta Roihuvuoresta sijaitsevasta mestasta, sillä oli ihan älyttömän hyvää safkaa ja 14kpl annos oli vain 10e!!! Paikan ulkonäkö on sievästi sanottuna hieman kehno, mutta eikös yleensä niistä saa ne parhaat aasialaiset ruuat.
Koska sinne sushipaikkaan ei oikein viitsinyt jäädä syömään niin tultiin mun kämpille, mistä löytyi pullo kuohuvaakin. Jälkkäri nautittiin American Horror Storyn ekaa tuottaria katsellen, josta en myöskään ollut kuullut ennen Mikaa. Vitsit, että en tajua, miten en muka ole koskaan ennen kuullut kyseisestä sarjasta, sillä oon nyt ihan koukussa siihen! On vähän toisenlaista tuotantoa Gleen tekijöiltä…. Onko täällä muita American Horror Story– tai sushifaneja?
0 Comments