Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

IHANA MUISTO

4.3.2014

Viime viikolla postiluukusta putkahti Trendin uusin numero juuri sopivasti, sillä olin justiinsa kerennyt lämäyttää peppuni aamupalapöytään. Koska tiesin Aussie Blog Awardsien taas pian tulevan niin etsin heti alkuun käsiini niitä koskevan sivun ja sieltähän se löytyi ja niin löytyi yllätykseksi muutes meikäläisen pärstäkin.

Kuten ehkä muistatte niin mehän voitettiin viime vuonna illan odotetuin kategoria eli Readers’ Choice, mikä tuli niin puskista kuin olla ja voi! Kuten silloinkin kirjoitin niin en olisi uskonut, että miesbloggaaja ja vieläpä tämmöinen poronpapana Lapista voisi koskaan pärjätä näin hyvin tässä valtavassa blogimaailmassa. Mutta toisaalta onhan mulla kaikista upeimmat lukijat. En voi sanoin kuvailla kuinka upeita onnen tunteita tuo kuva taas toikaan pintaan ja että olen saanut kokea ne niin niistä mä voin vain kiittää teitä ihania.

Tänä vuonna emme kuitenkaan ole ehdolla tuossa Readers’ Choicessa vaan tänä vuonna meidät oli valittu ehdolle Aussome Life -kategoriaan. Jota kampanjasivuilla kuvattiin näin: “Aussome Life -kategorian blogeissa käsitellään elämää positiivisella otteella. Näiden blogien kirjoittajat eivät ota itseään liian vakavasti. He muistavat nauttia elämästä ja osoittavat, että arkikin voi olla hohdokasta ja ihanaa! Postausten kautta päästään kurkistamaan kirjoittajien jokapäiväiseen elämään ja usein myös hyppäämään mukaan upeille matkoille ympäri maailman.” On siispä suuri kunnia olla edes ehdolla tässä kategoriassa, missä oli ehdolla ihan huikeita blogeja! Muita ehdokkaita voi selata kampanja sivuilta eli täältä.

P.S. Päätin sen eilisessä postauksessa mainitseman yllärin siirtääkin huomiselle 😉

Suositellut artikkelit

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *