Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

MATKAAN LÄHDIN

10.4.2014

Heippa pallerot!

Meitä oli kolme bloggaajaa Hampurissa, joten voitte vaan kuvitella millanen kuvien valtameri mun Hampuri -kuvakansiosta löytyi matkan jälkeen. Se tuntui loputtomalta, mutta onneksi olen saanut nyt vihdoin ja viimein karsittua kuvia, eikä siihen mennyt kuin melkein kaksi viikkoa…

Aamutuimaan laahattiin väsyneet ruhomme Valtterin ja Ainon kanssa Helsingin lentokentälle, josta liidettiin Olympuksen lähettäminä kohti Hampuria. Lentokentällä meitä oli vastassa kuski Olympus -kyltin kanssa ja hän vei meidät hotellille, joten ei tarvinut onneksi alkaa seikkailemaan taksin kanssa. Hotelli oli todella hieno ja etenkin huoneiden suihkut oli hauskat, kun ne oli niin avoimet, eikä mitään pieniä pimeitä kopperoisia. Kiusasin vähän Valtsua ja muka salakuvasin häntä suihkukopin lasin läpi, sillä vaikka meille oli omat huoneet niin kylläpä siinä niin kävi, että meillä jäi toinen huone käyttämättä. Ainoa ei sentään otettu samaan huoneeseen, koska siitä olisi voinut seurata hitusen piinaavia suihkuhetkiä…

Seuraavassa Hampuri -postauksessa kertoilen sitten ensimmäisen päivän ohjelmasta, mutta tässäpäs vielä kuvia kentältä ja hotellihuoneesta. Eikös olekkin aika ihana huone?



Uusi Olympuksen OM-D E-M10 -kamera oli tottakai messissä, koska se mahtuu helposti laukkuun 🙂

Suositellut artikkelit

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *