Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

IT´S 4TH BIRTHDAY

28.4.2014

Ihan uskomatonta, että ensimmäisestä postauksesta on kulunut jo neljä vuotta! Aina näin blogini vuosipäivänä tulee mieleeni se kun 9. luokkalainen blondi poika, Oulussa asusteleva Janne rustasi ensimmäistä postaustaan. Kirjoitin näin: “Olen ennenkin kirjottanu blogia tämän otsikon alle, mutta päätin alottaa uuedstaan puolen vuoden tauon jälkeen. Olen siis 15W poika ja asun Oulussa. Oon kiinnostunu hiuksista ja pukeutumisesta ja muodista yleensäki. Kirjotan tässä blogissa siis omasta elämästä ja muodista ja kaikesta itseäni kiinnostavasta.”


Enpä tulloin tiennyt, kuinka suuri ja merkittävä osa elämääni bloggaaminen tulee olemaan. Blogini myötä tapasin elämäni tärkeimmän ihmisen, rakkaan Valtterini. Ja aika hauskaa, että nyt teemme tätä yhdessä. Bloggaamisen myötä olen päässyt mukaan ihan uskomattomiin juttuihin, kuten matkustelemaan jopa Amerikkoihin saakka. Viimeisen vuoden yksi merkittävimmistä jutuista oli siirtyminen itsenäiseksi bloggaajaksi, joka on tehnyt tästä vuodesta niin hyvän, mutta raskaan. Blogini on tämän kevään hakenut muotooan ja olen viettänyt toisinaan unettomia öitä miettien, mikä on blogini päämäärä. Vuosi on ollut täynnä iloa, mutta myös useita kyyneleitä, paljon stressiä, hauskuuttelua, monia uusia tuttavuuksia, pari virhettäkin, uusia opittuja asioita, draamaa, draamaa, draamaa, mutta mikä tärkeintä… Täynnä intohimoa!

Monet tuttavani ja jopa jotkut ystäväni luulevat, että tämä kaikki on tullut helposti. Usein kun he näkevät ylläni blogin kautta saatuja tuotteita niin saan kuulla nämä sanat, “kiva, että jollain on tommosia työsuhdeetuja”. Ennen kuin itse bloggasin luulin myös suosittujen bloggaajien saavan kaiken sormia napsauttelemalla, ne vaatteet, matkat ja blogitulot ylipäätään. Mutta ei, monien juttujen toteutuminen vaatii jopa kuukausien työn. Ja voin kertoa, että olen tehnyt töitä kuin hullu tämän blogin suhteen.

Vaikka annankin teille aika paljon itsestäni niin kameroiden ja näytön toisella puolelle on tapahtunut paljon mistä en ole kertonut. Tahdon pitää tämän blogin yleisesti ottaen positiivisena, vaikka tiedän että heikoista hetkistä kertomisen myötä saisinkin teiltä upeilta lukijoilta tukea. Minulle on kuitenkin tärkeämpää, että voin saada välillä ajaukset pois negatiivisistä asioista ja hakea täältä positiivista energiaa. Saan sitä teille kirjoittaessa ja ihania kommettejanne lukiessa – ja samalla voin jaksaa myös omaa posiviitisuuttani teille. Toivonkin, että postaukseni ovat vieneet myös teidän ajatuksenne edes muutamaksi minuutiksi pois ikävistä asioista ja stressistä ja olette voineet hukuttautua hassujen höpinöideni ja muodin maailmaan.

Toivon tulevan blogivuoden olevan antoisampi kuin viime vuoden. Ja sitä se varmasti tuleekin olemaan, sillä olen nyt löytänyt päämäärän minkä tajusin olevan kadoksissa viime vuonna. Päämääräni ei ole voittaa Blog Awards -palkintoja tai miellyttää ketään vaan luoda oma polkuni ja kulkea rohkeasti sitä pitkin. Kuten blogini nimikin kertoo niin tehdä omaa juttuani omalla tavallani, kuten olen tehnyt aiemminkin. Toivon, että sinä siellä ruudun takana olet mukanani myös tulevana blogivuonna, koska te olette maailman upeimmat ja ihanimmat lukijat. Tuleva vuosi tuo tullessaa paljon uutta, kuten enemmän videoita.


Mutta mitä juuri sinä toivoisit blogiltani?

HAPPY BIRTHDAY BABY NAAG!

Suositellut artikkelit

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *