Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

MIKÄ TAHDON OLLA ISONA?

25.5.2014

Heipsan hei!

Jos joku siellä ruudun takana tölläävistä ihmettelee, että mistäkös tämmöinen aihe yhtäkkiä niin Helsinki Priden blogista kyseltiin joskos tahtoisin tehdä videon heidän blogiinsa (tosin nyt päädyin sen julkaisemaan täälläkin). Kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuman Helsinki Priden pääteemana on tänä vuonna työelämä, joten siksi aattelin avautua teille siihen liittyvistä ajatuksista ja suunnitelmistani. Oon nyt keväällä miettinyt noita asioita kyllästymiseen saaakka ja panikoinut sitä kun en osaa yhtään päättää, että mitä sitä haluaisi tehdä sitten “isona”. Tosin se nyt on varmaa, että jotain muodin parissa, mutta mitä… Kiinnostaa niin valokuvaaminen, stailaaminen kuin toimituksellisetkin hommelit. Aargh!

Tajusin kuitenkin erään seikan, mikä on lievittänyt unettomia öitäni ja kerron siitä tuossa videolla. Jos siellä on muitakin, jotka eivät ole ihan varmoja mitä tahtoisivat työkseen tehdä niin suosittelenpas tsekkailemaan tuon videon. Tai vaikka et niiden asioiden kanssa kamppailisikaan niin kannattaa video silti katsoa, mikäli tahdot tietää mitä tää poika tekee ensi syksynä, hihi (oon ollut oikea mysteeri-Janne tänä viikonloppuna) 😉

Helsinki Priden blogiin on tulossa multa myöhemminkin juttua ja sieltä löytyy parin tuntemani bloggaajankin haastattelua, joten käys tsekkaan kyseinen blogi täältä.

Suositellut artikkelit

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *