Otsikko siis kertoo meikäläisestä, sillä tällä hetkellä on niin hyvä fiilis! Tähän oloon on montakin ihanaa syytä ja yksi niistä on jälleen kerran te ihanat, sillä tosi moni teikäläisistä on jo ilmottautunut mukaan tiistaisille blogisynttäreilleni ja jotkut ovat tulossa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta asti. Se merkitsee mulle enemmän kuin osaatte kuvitellakkaan! Teiltä on tullut myös melkonen litannia kysymksiä liittyen synttäreihin eli tässä vastauksia muutamaan yleisimpään kyssäriin:
Onko synttäreille pukeutumiskoodia?
Eipä ole vaan tulkaa kaikki ihan ominan ihanina itsenänne paikalle.
Mahtuuko vielä 100 ensimmäisen ilmottautuneen joukkoon?
Vielä on tilaa, joten eikun ilmottautumaan, koska tahdon nähdä teidät kaikki siellä. Ohjeet täällä! KLO 20:30 voi tulla ilman ilmottautumista, mutta lahjakasseja riittää valitettavasti vain ilmottautuneille :/
Tuleeko ilmottautumisen jälkeen vastausviesti?
Sunnuntain aikana tulee kaikille viestiä pistäneille varmistus ilmottautumisesta.
Ja vielä synttäreihin liittyen sellainen muistuts, että jos tulette kamun kanssa paikalle niin olettehan muistaneet ilmoittaa myös hänen nimensä. Jos teikkiksillä ihan mitä tahansa muuta kysymystä mieleen niin heittäkää niitä tämän postauksen kommenttilootuskaan!
Toinen juttu mikä on tehnyt mut erityisen onnelliseksi oli ystäväiseni Hanskin eilinen yövierailu luonani. Hanski oli meikäläisen kanssa yläasteella samalla luokalla, joten tunnetaan sieltä asti toisemme. Koska Helsingissä ei asu mulla yhtään ystävää pidemmältä ajalta niin oli ihana kun hän kävi täällä luonani ja oli joku jonka kanssa muistella vanhoja aikoja eli niitä kamalia teiniaikoja. Katsella vanhoja kuvia ja ihmetellä yhdessä, että mitä hittoa sitä on silloin aatellut kun tämäkin poika veti päänsä blondiksi…
Hanski oli niin oma ihana itsensä kun toi mukanansa mulle skumppaa, nameja ja suloisen itse taiteilemansa kortin. Aluksi istuttiin vaan pöydän ääressä ja meni muutama tunti, että päästiin lähtemään kaupoille, sillä oli puolen vuoden kuulumiset kertoiltavana ja mä kun en ole lainkaan hyvä tiivistämään juttujani.
Kierrettiin meidän lempparit eli perus Zara, Weekday, Monki, Mango jne. ja istuttiin välissä myös kahvilassa, sillä onhan tuo shoppaileminen rankkaa puuhaa. Tai ei niinkään se shoppaileminen vaan shoppailematta oleminen, ainakin mulle se tuntuu olevan ylitsepääsemättömän hankalaa… Löytyykö muita joilla sama vika? Massu alkoi jossain vaiheessa huutamaan sen verran, että oli pakko käydä syömässä jotain kunnollista ja päädyttiin perus Memphikseen burgereille. Illalla mentiin leffaan katsomaan Pahatar, mikä oli justiinsa niin hyvä leffa mitä aattelinkin! Ihana Angelina Jolie. Suosittelen leffaa ihan kaikille, voisin mennä katsomaan sen vaikka heti uusiksi 🙂 Ainut päivän miinus on se, että hukkasin mun ostokset leffateatteriin, mutta eiköhän ne sieltä löydy… Niin tämmösen tohelon tapaista, että en jaksanut edes enää järkyttyä kun huomasin kotiin tullessa puuttuvan pussin vaan reaktioni oli pikemminkin “haha, ja taas mä onnistuin tekemään sen”.
Tänään me syötiin Hanskin kanssa ihana kesäinen aamupala, rahkaa kera mansikoiden, vesimelonin, viinirypäleiden ja myslin, NAM! Sitten tulikin jo kiirus saattaa hänet junalle ja sieltä jatkoin hoitelemaan muutamia juttuja ja kävin muunmuassa leikkauttamassa tukan niin nyt on sekin sitten kunnossa tiistaita varten. Muuten tää päivä on hurahtanut tässä koneella kököttäen ja nyt alan katsomaan eilisiä Salkkareita, koska ne jäi multa välistä. Viikonlopuissa ainut harmillinen juttu on se, että joutuu olemaan kolme päivää ilman Pihlajakadun draamaa, mutta onneksi olen löytänyt uuden sarjan seurailtavaksi nimittäin Olipa Kerran. Oon ihan koukussa!
0 Comments