Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

TALLINNASSA TAAS

9.7.2014

Moikka oliot!

Nyt on luvassa postausta meikäläisen ensimmäisestä lomapäivästä. Mun lomahan alkoi sillä, kun mammani ja siskoni saapuivat pohjosen perukoilta tänne Helsinkiin. Ja kuten yleensä aina lomalla niin taivas oli harmaa, mutta sepä ei haitannut, kunhan ei vain vettä tule niin se on ihan okei.

Tehtiin shoppailureissu laivalla Tallinnaan, koska olihan mun viime kerrasta vierähätnyt jo muutama kuukausi! 😀 Suunnattiinkin heti ensimmäisenä Viru Keskukseen ostoksille ja tottakai River Islandille, koska viime kerralla missasin sen. Se nimittäin olisi avautunut viikon päästä, mutta nytpä korjattiin tilanne ja vitsit, mitä ihanuuksia siellä olikaan surullisina hengareissa roikkumassa. Oisin voinut viedä sieltä monen monta yksilöä parempaan kotiin, mutta tyydyin vain kahteen paitaan, joista toinen oli neule. Vaikka nyt onkin melkoset hellesäät niin kyllä se syksykin sieltä piakkoin pamahtaa…

Shoppailujen jälkeen käytiin syömässä Amarillossa ja no mä menin perus burgerilla, mikä ei ole enää kummonen uutinen. Tää hamppareiden syöminen on kyllä menny taas ihan överiksi, mutta aion ottaa kaiken ilon irti kunnes ne alkaa näkymään uimarenkaana tossa vyötäröllä. Sitten voin vaihtaa salaattiin ja muihin terveysjuttuihin 🙂 Loppu aika kulutettiin kierrellen vanhaakaupunkia ja istuttiin myös nätisti yhdille. Meinas muuten käydä niin, että oltais oltu Virossa ihan iltaan asti, koska minä tunnettu tunari olin oppaanamme… Mentiin nimittän väärään terminaaliin ja voi sitä juoksun määrää ostoskassit kainaloissa, kun laivan lähtöön oli enää kymmenisen minuuttia! Saatiinpa vähän jännitystä tuohonkin reissuun 😀

Suositellut artikkelit

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *