Moikka moi! Mennään mekin nyt sitten tällä samalla otsikolla kuin kaikissa muissakin ainakin suomalaisissa ja ruotsalaisissa blogeissa, haha 😀
Mulla on ollu ihan hiton kiireinen kuukausi, sillä se videoiden muodossa toteutettu joulukalenteri oli pikkasen isompi urakka kun osasin odottaakkaan… Sitä oli ihan hurjan hauska kuvata Valtsun kanssa, mutta se editointi oli viedä multa hiukset päästä. Se kuitenkin taisi olla jokaisen päästä revityn hiuksen arvoinen, sillä ainaskin videoihin tulleiden kommenttien perusteella näytitte tykkäilevän siitä vai kuinka? Saa pistää tähän alle palautetta ja mielipidettä joulukalenterista, että palataanko ensi vuonna niihin perinteisiin teksteihin ja kuviin ja muuteskin kaikkea mitä siitä vaan meikäläiselle haluutte sanoa. Ja oiskos jokunen teistä halukas katsomaan videota epäonnistuneista kohtauksista, koska niitä nimittäin riittäis parinkin videon verran?! 😀
Oli siispä aivan ihanaa ja helpottavaa lähteä jouluksi Ouluun ja unohtaa hetkeksi kaikki stressaavat työjutut ja muut semmoset. Joulussa parasta on ehottomasti se, että meidän ympäri Suomea muuttanut perhe on kerranki koossa, koska valitettavan harvoin me sisarukset satutaan samaan aikaan samaan kaupunkiin. Joulu meni tosi perinteikkäissä merkeissä eli lähes tulkoon samalla kaavalla kuin joka ikinen vuosi. Aamu alkoi riisipuurolla ja perinteen mukaan en vielä 20 vuoden jälkeenkään saanut mantelia ja ehkäpä ihan hyvä niin. Meillä se nimittäin on tähän asti meinannut huonoa onnea… Jollain kerralla mantelin saaja on saanut hammasraudat, joskus pudonnut kerrossängystä ja joutunut päivystykseen ja mitäs näitä nyt onkaan.
Sitten katseltiin jouluohjelmia telkusta ja tottakai yksi niistä oli joka jouluinen Lumiukko-filmi. Käytiin saunassa ja laittauduttiin, minkä jälkeen oltiinkin valmiita ruokailuun. Mussutettiin massut pullolleen, levättiin ja avattiin lahjat. Ilta meni pitkälle pelaillen Aliasta ja Trivial Pursuitin Master -versiota, joista jälkimmäinen osoittautui melko haastavaksi meille. Kun on meikäläiselle sukua eli samasta lyijystä terotettu niin ei voi olla se kaikista terävin kynä.
bloopersseja ois kyl huippu nähdä:)
Saamanne siis pitää kun vaan saan ne leikattua ja liimattua kokoon 🙂
ooi juu pieleen menneitä otoksia vaan näytille :)!!
Mäkin katson aina Lumiukon, se vaan kuuluu jouluun, muutenkin meillä tais mennä aikalailla yhtä perinteikkäissä meiningeissä kuin teilläkin :))
Juu ihan varppina pistelen niitä tulemaan, kun vaan saan ne muoksittua kokoon! 🙂 Joo siitä vaan tulee se oikee joulufiilis, vaikka sen muistaakin jo ulkoa 😀
Sait kyllä ihan ylisöpön paidan! Ja ihana kuva tuo missä olit siskos kanssa, en oo ihan varma kyl et onks se sun sisko 😀 Onks teijän perinteinen jouluruoka voileipäkakku, meillä sitä syödään yleensä synttäreillä kun mä en pidä kakuista. Meijän joulu meni kans samaan tapaan kun kaikki muutkin, paitsi ihan eri tavalla 😀 Aamulla kaikki oli sitä perus, eli riisipuuro ja lumiukko ja yms. Käytiin haudoilla ja sain varmaan ekaa kertaa elämässäni avata kaikki lahjat aamulla. Sitte mentiin kylään ja loppuilta oli hauskan pitoa. Myöhäisiä jouluja sulle Janne! 🙂
Juu mun rakas siskonihan se siinä! 🙂 Joo se on tullu meille perinteeksi tossa joitain vuosia sitten, kun meillä tykätään siitä niin kovasti, että mietittiin miksei se sopis joulupöytäänki, haha 😀