Olin juuri alottamassa tätä postausta kertomalla kuinka ihanaa, kun tuolla ulkosalla on kadut sulina, mutta tajusin mun lähes jokaisen viime aikasen postauksen sisältäneen säähöpinöitä. Ja tuntuu, että en oo muuten ainut bloggaaja joka puhuu nykyään vaan säästä… Ehkä jätetään ne tällä kertaa sitten puoli kahdeksan säätytöille tai miekkosille ja puhutaan me jostain muusta.
Puhutaan tällä kertaa kuulkaas vaikka pienistä kivoista jutuista, sekä ärsytyksen aiheista. Alotetaan niistä inhottavista asioista eli oon jotenkin onnistunu jälleen hajottamaan mun puhelimen laturin, siis musta tuntuu että mä ansaitsisin jonkun mitallin tästä koska oon vähintäänkin tehnyt maailmanennätyksen! Lisäksi oon juuri samana päivänä kadottanu mun kuulokkeet (ihan oikeesti miksi justiinsa tänään)… Onneksi tää sentään on ensimmäinen kerta ja ne oli ne iPhonen mukana tulleet, koska jos ne ois ollu mun 250e Sennheiserin kuulokkeet niin oisin takulla tehny teille niistä varmaan oman valituspostauksen tänne. Joo mä tiiän, että nää on ihan pikkujuttuja, mutta päivittäisessä elämässä nykyään lähes välttämättömiä. Haluan mun 2000-luvun alun Nokian antennipuhelimen takasin, kiitos. 😀
Mutta niihin mukaviin juttuihin seuraavaksi elikkäs tänään pääsen vihdoin Ikeaan! Mulla kun ei ole itsellä autoa niin eipä sitä uutta kenkäkaappia ja vaaterekkiä raahata sieltä ihan Ikea-bussissakaan, vielä kun niiden lisäksi sitä ihan sata varppina lähtee mukaan muutama kiva kasvi ja kaikkea muuta niin tarpeellista mikä on ” aivan pakko saada”. Eli jos sitä sais sen asuntopostauksen ja -videon teille ulos vielä tän kuun lopulla… En lupaa kuitenkaan mitään, mutta mä yritän parhaani. 😉 Vähän myös jändee huominen ystävänpäivä, kun kaikenmoista kivaa luvassa, iiks! Mitä sanoisitte sellasesta ystävänpäivän My Day -videosta?
Hahah voi sua, ymmärrän kyllä kuinka paljon toi laturijuttu ja kuulokkeiden katoaminen ärsyttää 😀 Yritä olla tyhjentämättä koko ikeaa! Me lähdettiin perheen kanssa viimeks ikeaan ostamaan mulle lipastoa, kamaa löyty ostoskärryllinen lisää 😀 Ystävänpäivä My Day olis kyllä mahtava idea, mä kannatan!! <3
Tee ooko ystävänpäivä MYDAY!!! Jookoo!!
Haha joo niihän siinä yleensä käy kun Ikeaan menee 😀 Koitan kuvata sitä, katotaan tuleeko siitä nyt mitään 🙂
No mä jo kuvailin sitä, mutta saa nähä tuliko siitä julkasukelposta 😀
Eikös tänää pitäny tulla videoo muut tarkotin tuolla että juu en ainakaa oo puolentunnin välein kattonu tubee epätoivoisesti;):d mut juu kyllä ymmärrän että valtterin kanssa on muuta tekemistä kuin kuvata vlogei.
Mistä saa tuommoisia herkkuminidonitseja?? O___O
Millä tavalla sun laturi meni rikki? Mulla on ollut ongelmia johdon vääntymisen kanssa, mutta siihen on olemassa helppo amispatentti, miten rikkoutumisen voi estää. Tein siitä postauksen muutama viikko takaperin, käyhän tsekkaamassa löytyisikö apua: http://sirujee.blogspot.fi/2015/01/amispatentti-nain-estat-laturin.html
Kuvaa My Day Ikea olis aika jees ku sul näyttää olevan sitä silmää sistuksen kanssa. 😉