Hellouta pallerot pullerot sinne ruudun taakse! Aattelin tulla jakamaan muutamat kuvat aivan ihanalta ystävänpäivältä, jonka vietin no kenes muun kuin Valtterin kanssa. Aamu (okei siinä vaiheessa kello oli jo kaksi kun Valtsu pääsi töistä, mutta mulle se oli vielä aamu) alkoikin ovikellon soitolla ja oven takana mua odotti Valtsu kauniit valkoiset ruusut kourassa, aww. Suunnattiin kaupungille ihan vain pyörimään, sekä syömään hampparia, kuten aina, mutta ei vaan oo parempaa ruokaa kuin Memphiksen burgerit!
Ihan huomaamatta kello läheni jo kuutta, joten suunnattiin kiireesti Valtsun kämpän kautta Hartwall areenalle. Oon aina haaveillu pääseväni Disney On Ice -näytökseen (Oulussa asuessa kun sinne ei niin helposti lähettykkään…) ja oonki puhunu siitä monen monet kerrat Valtterille, joten näinpä sitten sain joululahjaksi liput sinne ja näytöspäivä oli tuolloin ystävänpäivänä. Näytös oli ihan huikee ja vielä siistimpi kuin mitä olin osannu aatella, vieläpä kun Frozen oli siinä tänä vuonna mukana! Olin ihan ku ne polven korkuset lapsukaiset innoissaan siitä kaikista myytävästä oheis sälästä, Frozen -juomista ja muusta, sekä vähän kateellinen kaikille tytöille joilla oli söpöt samanlaiset letiti päässä kuin Elsalla.
Päivä oli aikamoista säntäilyä, joten oli ihana rentoutua illalla vaahtokylvyssä. Puhtaana kääriytyä peiton alle Valtterin kainaloon ja mussuttaa siinä jäätelöä massuun minkä kerkesi ja katsoa hyvää sarjaa. Täytyy kyllä sanoa, että rakastan tota tyyppiä aika vietävästi! ♥
Ihania ruusuja ja muutenkin kuulosti mukavalta ystävänpäivältä! 🙂 Mä haluisin itse joskus Disneylandiin, mutta ehkä meen vasta sittenkin kun on omia lapsia. 😀 Oma ystävänpäivä meni lähinnä abiristeilystä toipuessa, haha…
therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi
Oi vähän mahtaa että pääsit kattomaan disney on ice jää esitystä 🙂 oon kans aina halunnu nähä sen mutta haaveillahan aina voi 🙂 mukavia viikoja teille sinne helsinkiin 🙂
Mä oon salaa haaveillu tosta disney on ice esityksestä, luulin et oon ainoo 20vee xd Mut jee on joku toinenkin! 😀 Kuulosti ihanalta sun ystävänpäivä, ja ootte Valtterin kanssa niin ihania yhessä<3 Odotan ihan innolla teijän seuraavaa yhteistä videoo! 🙂
Kiitos Emilia, oli kyllä mieletön päivä! 🙂 Voi vitsit, se on kyllä toinen juttu mikä on ehottomasti pakko kokea joskus! 😀 Haha et taida olla ainut… 😀
Toivottavasti Emppu pääset vielä joskus sinne! 🙂 Kiitos ja samoin sinne suuntaa!
Haha joo mäki oon luullu olevani ainut 20v, mutta mahtavaa että siellä on sieluntoveri 😀 Ihana kuulla, yhteisiä videoita on tulossa ens kuussa ainaski muutama 😉
ääää tulee tippa linssiin näitä täydellisiä ystävänpäivätekstejä lukiessa sillä jouduin oman poikaystäväni hylkäämäksi kun "hänelle tuli muka jotain paljon tärkeämpää" -.- Onneksi sain viime hetken varoitusajalla pari kaveria lähtemään leffaan niin loppupäivä oli sentään siedettävä.
Ps. en ole 5 vuoden seurustelun aikana saanut kertaakaan kukkasia, paitsi kun seurustelun alussa pääsin ylioppilaaksi ja ylioppilasjuhlissa poikaystävä antoi kaikkien muiden tapaan ruusun(ja sekin oli tullut hänen äidiltään) :D:D
No ompas typerää, onneksi sentään sait kaverit seuraksi, sitä varten hyvät ystävät on! 🙂
Voi kamala, no ehkä se vielä yllättää sut ja ainakin se tuntuu vielä ainutkertasemmalta ja upeammalta sitten kun saat siltä kukkia 😀