Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

25

9.3.2015

Hellou ja mainiota maanantaita (tosin maanantait ei voi koskaan olla mainioita…) sinne ruutujen taakse!

Käväsin viime viikolla riehumassa Jack&Jonesilla, sillä he täyttävät tänä vuonna 25. Mulla iskis jo ikäkriisi, jos olisin noin lähellä kolmeakymmentä, mutta kyseinen merkki ei kriiseile vaan juhlii tätä upeaa ikää. Kaikissa heidän Suomen myymälöissä on ollut viime viikosta lähtien kaikki farkut -25% ja tää alennus jatkuu aina tän viikon loppuun eli 15.03.2015 saakka.

Mä sain kutsun Jack&Jonesilta, että voisin tulla tsekkaamaan heidän farkku valikoimiaan ja valita sieltä farkut itselleni. Kutsu tulikin kreivin aikaan, sillä mun täydelliset lempparifarkut ratkes jokunen aika sitten haaroista, kun nostin läppäriä lattialta (kenties tullut pidettyä niitä vähän liian usein tai joulukiloilla voi myös olla osuutta asiaan, haha). Oon niiden hajoamisen jälkeen ostanu muutamat samantyyliset siniset pillit, mutta kun on löytäny täydelliset farkut niin niille ei oo kovin helppoa löytää seuraajia. Musta kuiteskin tuntuu, että ne taisi löytyä tolla reissulla ja komeilee tälläkin hetkellä ylläni. Täytyy paljastaa näin ihan suoraan, että ei ollut edes tullut mieleen etsiä farkkuja Jack&Jonesilta, koska luulin heillä olevan vain niitä lökäpöksymalleja (oonko ainut). Väärinpä luulin, koska heillä löytyy malleja ihan ihon myötäsestä tosi rentoihin pökiin. Mun on ehkä haettava nää pöksyt myös parissa muussakin värissä, se siitä vaatekaapin tyhjennys operaatiosta sitten… 😀

Mistä te ostatte farkkunne tai mihinkä farkkumerkkin teikäläiset luottaa?

Tässä kuvassa farkut joihin päädyin, sekä muutama paita… En vaan voinu vastustaa, koska vetoketjuja ja pelipaitoja! â™¥ Näistä tulossa asukuvia vielä tällä viikolla niin näätte sitten paremmin. 😉
Ainiin ja jos muuten käytte ostoksilla tän viikon aikana ja farkut sisältävien ostosten summa ylittää 150e niin saatte tällasen sulosen pehmolelun!
Mä, Janne 20v, ihastuin näiden koirien söpöihin nappisilmiin (hehe, kirjaimellisesti :D), joten mun oli ihan pakko pyytää tämmönen omaksi. 😀

Suositellut artikkelit

4 Comments

  1. Anonymous

    Itse ostan yleensä dr denimeitä 😀

    Reply
  2. Anonymous

    Mä ostan jos löydän alennuksia. Ostan n. 2 farkut (tai farkuntyyliset, esim stretch) vuodessa 🙂 Viimeisimmät on KappAhlista marraskuulta -14 ja maksoivat 10€! Oikea hinta oli 45€.

    Reply
  3. naaG

    Neki on kyllä äärmmiäisen hyviä! 🙂

    Reply
  4. naaG

    Kerta oot tommonen alennushaukka niin kantsii siispä piipahtaa Jack&Jonesilla tän viikon aikana 😉 Oot kyllä tehny tosi hyviä löytöjä! 🙂

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *