Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

ELÄMÄNMUUTOS

1.9.2016

IMG_4176

Hellou! Mitä on tämä!?!? Syyskuun ensimmäinen päivä, nyt se on sitten virallisesti täällä, syksy nimittäin! Tänä syksynä aion antaa enemmän aikaa itselleni, mikä tulee olemaan mulle todella haastavaa. Ihmiselle, joka haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään ja tehdä kaiken itse. Nyt kuitenkin olen siinä pisteessä, että enää en jaksa, eikä vuorokaudessa riittäisikään tunnit kaikkien asioiden pyörittämiseen, joten olen saanut ympärilleni onneksi auttavia käsiä! Tänä syksynä kerkeän siispä toteuttamaan asioita, joista olen unelmoinut.

Yksi näistä unelmista on ollut säännöllinen urheilu. Aiempaan elämänrytmiini liikuntaa oli mahdotonta sovittaa, sillä valvoin öitä töitä tehden, nukuin päivällä läppäri sylissä muutaman tunnin pätkiä ja sitten taas siirryin töiden pariin. Hassua kuinka onnelliseksi tämä asia mut tekee, en olisi koskaan uskonut innostuvani treenaamisesta näin! Tämän kunniaksi tällä kertaa näissä kuvissa onkin yllä meikäläisen sporttilookki! 😀

Toinen unelma tulee toteutumaan ensi sunnuntaina, mutta kuulette siitä lisää maanantaina. Kyseessä on unelma joka tulee monella tapaa muuttamaan elämää ja varmasti myös auttamaan mua löytämään rytmin elämääni. En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille kaiken!

Istun paraikaa autossa, sillä se olisi taas tiedossa viikonloppureissu Ouluun. Ihanaa alkanutta syyskuuta ja syksyä!

|PÄIVÄNASU|

|HUPPARI| Nike
|T-PAITA| Nike
|HOUSUT| Nike
|KENGÄT| Nike

Kuvat: Valtteri Sandberg

//Hey guys! What is this?! It’s the first day of September so the autumn has officially arrived. This autumn I will give myself more time, which will be very hard. For a person who wants to be in change of all the aspects of his life — especially work — it seems impossible. I’m at the point where the hours of a day are not enough for everything that I need to take care of. I’m happy that I’ve gotten helping hands to get me through everything! So this autumn I may be able to accomplish some things that I’ve dreamed of.

One of the dreams is to do sports regularly. Sports were impossible to fit in my schedule earlier. I stay up all night and during the days I sleep a few hours here and there with my laptop laying on top of me and then I get back to work again. It’s funny how happy this makes me. I never thought I’d get so excited about the idea of doing sports 😀 In the celebration of that, I’m wearing somethings sporty in these pictures! 😀

My other dream is coming true on Sunday and you will hear about it on Monday. It’s a dream that will change my life for good and that will help me find a new rhythm in my life. I can’t wait to share this with you!

I’m in the car right now because it’s time to head to Oulu again for the weekend. Have a happy start of September and autumn!

|OUTFIT OF THE DAY|

|HOODIE| Nike
|T-SHIRT| Nike
|PANTS| Nike
|SHOES| Nike

Pictures by Valtteri Sandberg

IMG_4359 IMG_4357 IMG_4179 IMG_4361 IMG_6037

Suositellut artikkelit

22 Comments

  1. Voikukkanen

    Ah, kumpa itsekkin jaksaisi joskus urheilla. 🙂

    Nyt olen viikon jo syönnyt terveellisemmin, sekin jo vähän auttaa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee!

    Ihanan Oulun reissua, terkut täältä Kokkolasta! 🙂

    Reply
  2. Anonymous

    Aivan mahtavia kuvia taas! Oot upeen näkönen noissa kuvissa ja toi asukokonaisuus sopii sulle tosi hyvin.:D

    Ja ihanaa syksyn alkua sullekkin!<3

    Reply
  3. tindeeh_

    Joo syksy on ihanaa ja treenaaminen! <3 mulla sama homma, ei riitä aika tehä kaikkea mitä pitäs ja se on ärsyttävää 😀 tuleeki just yöllä nukuttua se pari tuntia ja se kyl kuluttaa ihmistä aika paljo. Täytyy vaan rytmittää elämää ja muistaa levätä! <3

    Reply
  4. Anonymous

    Ihania kuvia!!

    Reply
  5. netta mähönen

    upee asu taas kerran !!! 🙂 pidä hauskaa oulussa !! 🙂 miten nyt on jo syyskuu! mihin kesä ,meni 🙂 ja tää vuosi on menny jotekin super nopeesti Sos!!

    Reply
  6. Anonymous

    Jee, onnea elämänmuutoksiin :-* tää ei liity aiheeseen, mut selailin noita sun suklaaleivonnaispostauksia ja tuli mieleen et voisitko joskus tehdä ihan leivontavideoo! Se ois ihanaa! Kaikkee hyvää sulle ja muista rentoutua ja ottaa aikaa itellee, työt ei katoa vaikka ottais vähän aikaa itelleen välissä. 🙂

    Reply
  7. Essi

    Janne, Janne, Janne.. Enpä ois ikinä uskonu sun puhuvan treenaamisesta. Kuulostaa hyvin vieraalta sun suuhun. 😛 Mutta hienoa että oot päättäny ottaa ittees niskasta kii, tsemppiä sulle ihan älyttömästi! Ja hienoa myös että oot päättäny muutenki antaa itelles enemmän aikaa, ei sitä kannata juosta joka paikasta toiseen, väsyt vaan 🙂 Mutta mukavaa reissua tänne Ouluun! Ja paljon haleja ❤

    Reply
  8. Lina

    Koira??

    Reply
  9. Eitsu_22

    Samoin 🙂

    Reply
  10. Aino

    äää arvaa maltanko oottaa maanantaihin 🙁 etenkin ku mulla on jo arvaus et mikä se toinen unelma on 😉
    ja ai että ku tykkään tost asusta <3 nike toimii aina, etenkin sun päällä!

    Reply
  11. naaG

    Hihii huomenna se ylläri paljastuu! 😉

    Super iso kiitos jälleen!

    Reply
  12. naaG

    Kiitos! <3

    Reply
  13. naaG

    😉

    Reply
  14. naaG

    Haha en olisi itsekkään uskonut! 😀 Kiitos, toivotaan että tällä kertaa se ote pysyisi muutamaa viikkoa kauemmin 😀

    Reply
  15. naaG

    Ihan mahti idea, leivontavideota varmasti tulossa vielä! 🙂

    Reply
  16. naaG

    Jep, kesä katos ihan huomaamatta… :S Toisaalta rakastan syksyä, joten ei sinänsä haittaa yhtään 😀

    Reply
  17. naaG

    Voi kiitos! <3

    Reply
  18. naaG

    Totta puhut, pitäisi vaan tehdä hommia tiettyyn pisteeseen saakka ja jatkaa seuraavana päivänä. Sillon jaksais hoitaa asioita varmasti paljon tehokkaammin 🙂

    Reply
  19. naaG

    Kiitosta kiitosta! <3

    Reply
  20. naaG

    No mutta ruokavaljosta on hyvä alottaa, se on kuitenkin se 80% ja liikunta vain 20% 🙂 Paljon terkkuja Kokkolaan!

    Reply
  21. Anonymous

    Moi Janne! Mikä koko sulla on tosta hupparista ja kuinka pitkä oot? Kiitos 🙂

    Reply
  22. naaG

    Oon 172,5 ja mulla on S-koko 🙂

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *