
Blaa! Tänään ei tule videota, koska mulla ei vain ole ollut fiilistä sen kuvaamiseen. Yritin tsempata itseäni viikonloppuna kameran eteen, mutta en vain saanut itseäni ylös sohvalta. Ja tarkoitan tätä niin kuvainnollisesti kuin konkreettisestikkin…
Kaikki alkoi kun torstaina olimme Luckyn kanssa palaamassa viikon Oulun reissulta kotiin tänne Helsinkiin. Aamulla Lucky ei tavalliseen tapaan hyppinyt jaloissa, ei tullut viereen odottamaan kun laitoin hänelle ruokaa, eikä pahemmin suostunut syömäänkään sitä ja lenkille lähtökään ei innostanut. Taksin saavuttua pihaan jouduin sieppaamaan Luckyn sängyn alta mukaan, sillä hän ei olisi muuten tullut sieltä pois. Koko junamatkan Lucky nukkui ja pallero nukkui myös koko illan kotiin saavuttua. Aateltiin Valtterin kanssa, että ehkä pikkunen on vain väsynyt matkustamisesta.
Perjantaina aamulla tuli kahdet oksut, uloste oli punertavaa ja löysää ja vauva oli yhä ihan väsy. Alettiin heti soittelemaan eläinlääkäreihin ja joka paikassa oltiin tosi huolestuneita, kun kyseessä on tuommonen maitotölkin verran painava söpöläinen, mutta keltään ei saatu aikaa. Lopulta onnisti ja saatiin aika. Matkalla lääkäriin tuli vielä kolmannet oksut meikäläisen syliin. Lucky tutkittiin ja otettiin vielä varalta röntgenkuvatkin, jos vauva olisi syönyt jotain sopimatonta, mutta kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Meinas itelläkin itku päästä, kun Lucky oli muuten jo ihan poikki, mutta tungettiin vielä kuumemittari peppuun ja pistettiin piikillä antibioottia. Kotimatkalla tuli vielä oksut ja pissatkin syliin. Samaan syssyyn kasvattaja laittaa viestiä, että ensimmäistä kertaa koko hänen aikanaan yksi hänen jo myydyistä pennuistaan oli kuollut hetki sitten. Kyllä siinä itku pääsi…
Vielä samaisena perjantai-iltana Lucky piristyi, ei enää oksennellut ja kakkakin oli jo ihan normaalia. Nyt kaikki vaikuttaisi olevan ihan normaalisti, mutta välillä innostuessaan Lucky saattaa köhiä. Tästä sotinkin tänään eläinlääkäriin ja heidän pitäisi pian soittaa mulle takaisin, joten saa nähä onko syytä mennä lääkäriin. Vaikka Lucky on nyt ihan oma itsensä taas niin silti on hirveä pelko, että jos pienen olo meneekin huonommaksi. Sitä kun ei tosiaan tiedetä, mikä meidän pientä karvapalleroa vaivasi tai vaivaa… Ei auta kun toivoa parasta…
Lauantaina tämä ikävien sattumusten sarja sai jatkoa. Miisa ja Tomas oli tulossa meille kuvailemaan videota ja päätin nopeasti käydä heittämässä roskapussit roskiin. Vetäsin kiireessä jalkaani sandaalit, mitä ei todellakaan pitäisi tehdä näillä säillä, kun tiet on ihan jäässä ja hiekotuksia ei ole vielä keretty tekemään. Tai ylipäätään sandaalien käytössä marraskuussa ei ole yhtään mitään järkeä! Talonyhtiömme roskiksille täytyy kulkea ulkokautta ja kun olen heittänyt roskat ja avaan oven on sen edessä kaksi kilpaa haukkuvaa koiraa. Säikähdän näitä ja mulla menee jalat alta niin, että koko paino tulee vasemmalle polvelle ja samalla lyön ranteen seinään. Sen verran kävi kipeää, että tiesin nyt käyneen pahemmin. Pääsin ylös ja sain raahattua itseni kotiin. Valtteri muisti heti, kuten on opetettu, että kylmä, koho ja kompressio.
Olin niin väsyny viikonloppuna, kun on täytynyt stressata Luckyn puolesta, että en jaksanut suunnatta lääkäriin. Ajattelin, että kyllä tää tästä… Tosi asiahan on se, että en pysty kävelemään vieläkään, sillä jalka ei mene täysin suoraksi ja välillä kun sille erehdyn laskemaan painoa niin se menee alta… Huomenna siispä lääkäriin ja saa nähä saanko sieltä kepit mukaani. Eihän sitä olisikaan kuin työjuttuja koko loppuviikko ympäri Helsinkiä…
Toisaalta eipä tässä auta rypeä itsesäälissä vaan pysyä toiveikkaana. Onhan tässä toisaalta jotain hyvääkin, sillä satutaan olemaan toipilaita Luckyn kanssa samaan aikaan. En nimittäin uskalla jättää Luckya yksin tänne kotiin, jos vaikka kävisikin niin että hänen olonsa menee huonommaksi. Halusin nyt kuitenkin avata vähän, mitä on tapahtunut ja mitkä fiilikset täällä on, kun ootte paljon kyselleet sitä. Kiitos tuesta kaikille tsemppiviestejä laittaneille!
|PÄIVÄNASU|
|TAKKI| SWEET SKTBS
|POOLOPAITA| Calvin Klein
|FARKUT| Tiger Of Sweden
|KENGÄT| Andiamo
|HUIVI| Acne Studios
Kuvat: Valtteri Sandberg
// Hey guys! It was quite a rough end of the week… First when I got back home from northern Finland on Thursday, out dog was acting very weird. The only thing he did was sleep and he wasn’t himself at all. We though he was just tired of the trip we made but the same continued the next day following with puking and such. We rushed to the vet and did x-ray and got antibiotics. The next day he was already feeling a lot better but then… I was taking the trashes out since it’s already very cold, snowy and slippery here in Helsinki I fell on my knee and I hardly can walk with it. I think I’m heading to the doctor tomorrow because it hasn’t gotten any better. Oh, well! Sometimes life gives you lemons.
Here is an almost all-black outfit I worn a few weeks ago. I’m very into turtle necks right now, which you may have noticed. They’re just so comfortable and useful during this time of the year.
|OUTFIT OF THE DAY|
|JACKET| SWEET SKTBS
|POLO| Calvin Klein
|JEANS| Tiger Of Sweden
|SHOES| Andiamo
|SCARF| Acne Studios
Pictures by Valtteri Sandberg









Eikä! Paljon tsemppiä! Molemmille <3
Voih! Tsemppii molemmille!! Toivottavasti kummallekkaa ei käyny pahemmin. Kyl kaikki loppujenlopuks järjestyy 🙂
Paljon paranemisia sulle ja Luckylle! Jospa Luckykin ois aivan kunnossa! Multa pisteet myös kasvattajalle – ikävä kyllä kaikki kasvattajat eivät olisi tuota ilmoittaneet. Tsemiä ja jaksamista sinne!
Meillä on muutaman kuukauden luckysta vanhempi pentu ja tiedän ton huolen. Noin 4kk ikäsenä sille ilmestyi patti yläselkään ja pari viikkoa sen jälkeen se ontui melkein kuukauden. Onneksi kyse ei lopulta ollut mistään vakavasta, mutta se huoli toisesta oli niin suuri, kun toinen näytti niin surkeelta.
Tsemppiä ja jaksamista sinne nyt! Asioilla on onneksi tapana järjestyä<3
hyvä että Lucky voi jo paremmin ja lääkkeistä on ollu apua. toivottavasti pikkunen tulee pian kuntoon! <3
tää ns. alkutalvi on kyl petollinen ku ei osaa yhtään aatella että pitäis jotku erikoisemmat kengät laittaa ulos jopa kun vie vaan roskia! toivotaan nyt ettei sattunu mitään pahempaa. kaikki kyllä järjestyy, lupaan sen! paljon tsemppiä ja haleja <3
Voi sua janne, oot aika paljon saanu kestää… Mut itekin oon toipilaana ollu jo kaks viikkoo ku käväsin toissa viikolla polvileikkauksessa. Toivottavasti ei käyny huonosti… :)))
Kiva jos luckylla
Voi ei, kävipä ikävästi :/ Onneks Luckyn ja sun olo on jo kuitenkin parempaan suuntaan! <3 Tsemppiä! <3
Ulkon on kyl ihan superliukasta, onneks nyt on kuitenkin jo hiekotettu! Ja mäki Adidaksen lenkkareilla vielä viime- ja alkuviikon kuljin ku lumet tuli nii yhtäkkii 😛 onneks eilen saatiit kunnon hyvät talvikengät, ja vielä oikein ihanat sellaset! 😀
Mutta hei, tsemppiä loppuviikkoon! 🙂
Ooo sano luckylle paljon terkkuja
Sano pienelle ihanalle luckylle terkku ja paranemisia molemmille
Voi, eiiii! ❤️
Tsemppiä sulle ja Luckylle!
<3