Hellou! Kuten ehkä olette saattaneet huomata niin mä ehkä pikkasen tykkään joulusta… Ihan vähän vaan… Okei, mä rakastan joulua! Ja mä rakastan myös sitä kaikkea kaupallista hössötystä sen ympärillä, mikä taas joitain saattaa ärsyttää. Mä tykkään kyllä myös siitä rauahallisesta perinteisestä joulusta ja musta on ihanaa, että saan vanhempien luona nauttia taas siitä puolesta. Olen kuitenkin aina haaveillut, että joskus saisin viettää joulun New Yorkissa tai Lontoossa. Noissa jouluvaloilla ja muilla koristeilla kuorrutetuissa kauniissa kaupungeissa.
Nyt haaveeni toteutuu, ainakin melkein, sillä lähdetään Valtterin kanssa ensi viikon perjantaina kohti Lontoota! Tullaan kuitenkin pois jo 21. päivä, sillä Valtteri ei ainakaan vielä halua viettää jouluaattoa ilman perhettä. Ehkä ensi vuonna vietetään sitten se jouluaattokin ulkomailla 😉 No, mutta eipä mennä asioiden edelle vaan fiilistellään nyt vielä tätä tulevaa matkaa. Oon ihan täpinöissäni jo ja en malta odottaa, että pääsen ihastelemaan ja siinä sivussa varmasti myös kuvailemaan Lontoon ihania jouluvaloja ja kahviloita!
Ollaan molemmat käyty Lontoossa aiemminkin, mutta olisi silti kiva kuulla vinkkejä teiltä. Mistä löytyy ihanimmat kahvilat? Mitkä paikat kannattaa ehdottomasti tsekata? Mitä paikkoja ei kannata missata etenkään tähän vuodenaikaan? Olen super kiitollinen jokaisesta kommentista! ♥
Kuvat: Pinterest
Joulu on kyllä ihanaa aikaa! <3 Ite en oo koskaan Lontoossa käyny, mutta oon jo piiitkään haaveillu siitä 😀 nään jo mielessäni ne huikeet kuvat Lontoosta, jotka täyttää sun ihanaa instafeediä!<3
Haha joo ja instafeedin lisäksi varmasti myös tätä blogia 😉
Olin juuri lokakuussa Lontoossa ja siis Lontoossa esitetään ihan tosi hyviä musikaaleja jos niistä tykkää. Mä itse kävin katsomassa Thriller Live musikaalin Lyric Theatre nimisessä teatterissa. Kyseinen musikaali oli hauska ja sitä ollaan esitetty jo noin.8-vuotta. Tää kyseinen teatteri oli 120-vuotta vanha ja laulajat/tanssiat olivat niiku tosi hyviä ja show kesti 2 tuntia ja 30 minuuttia muistaakseni.
Oho, kuulostaa ihan huikeelta esitykseltä! Täytyy ehdottomasti tsekata millaisia musikaaleja siellä juuri tuolloin pyörii. Kiitos vinkistä! 🙂
Kannattaa käydä Westfealdin kauppakeskuksessa. Kun olin itse siellä en jaksanut kiertää kun ehkä kolmasosan koko paikasta
Plussaa on, että sinne pääsee metrolla suoraan sisälle. 🙂
Hei kiitos vinkistä Siru! <3
Kävin viime vuoden marraskuussa Lontoossa ja siellä oli sillon jo jouluhulinat päällä. Käytiin poikaystävän kanssa näissä perus turistikohteissa niinku Madame Tussaudsin vahakabinetissa ja London Eyessa ja oli kyllä tosi positiivisia kokemuksia molemmat! Suosittelen jos ette oo käyny. Mutta Oxford Streetin jouluvalot!! Niitä teiän on PAKKO käydä kattomassa, ihan huikeet!
Ihan varmasti oli! Siellä ollaan ihan sekasin joulusta 😀 Molemmat noista oon jo aiemmin tsekannu, mutta ainakin London Eye täytyy kokea uudestaan tällä reissulla. 🙂
Tää tulee itelläki tarpeeseen! Tammikussa matka tiedossa. Oon käyny 6 vuotta sitten viimeks ja muistan vaan ne perus nähtävyydet. Bongasin ite ton Winter Wonderlandin joka on Hyde Parkissa. Varmaan super magee!
Mahtavaa! Toivotaan, että saatais nyt mahdollisimman paljon vinkkejä tänne! 🙂 Tuosta oon myös muilta saanu kommenttia, joten täytyy ehdottomasti tsekata se!
Olen asunut Lontoossa nyt kolme vuotta ja huhhuh…mistä mä aloittaisinkaan kertomaan mitä täällä tehdä! Joulutunnelmasta saatte täällä varmasti nauttia mihin tahansa menettekin!
Lontoossa on kymmenittäin joulumarketteja joissa voi fiilistellä joulutunnelmaa. Jos haluat käydä London Eyessä, voit samalla kävellä pitkin Southbankia jonka varrella on kaksikin eri joulumarkettia: Southbank Centre Christmas Market ja Christmas Market at Tate Modern. Tate Modernissa kannattaa käydä piipahtamassa, ja etenkin museon uuden osan Switch Towerin huipulta on hienot näköalat Lontoon ylle.
Winter Wonderland sijaitsee Hyde Parkissa, mutta näin joulun aikaan kannattaa varautua jonoihin. Se on nimittäin turistien suosikkipaikka. Muista ottaa käteistä mukaan etukäteen jos sinne menette!
Covent Gardenissa on ihana joulufiilis ja sen aukiolla sijaitsee myös jättimäinen joulukuusi. Covent Gardenin ympäristö on myös täynnä ihania kahviloita ja ravintoloita sekä baareja joissa kannattaa piipahtaa.
Parhaat shoppailumahdollisuudet ovat Oxford Streetin ympärillä ja Sohossa Carnaby Streetillä. Old Bond Streetin varrelta löytyy on parhaimmat jouluvalot Instagramia varten ja etenkin Cartierin liike on ihana jouluisen näköinen. Jos haluatte shoppailla oikein kunnolla, kannatta tosiaan suunnata Shepherds Bushiin ja Westfieldin kauppakeskukseen josta löytyy samat kaupat kuin keskustastakin.
Lempiravintoloitani täällä ovat Ivy Chelsea Garden (Grill löytyy myös Covent Gardenista), Burger and Lobster, Hakkasan ja Chotto Matte. Lempi brunssipaikkani on Australialainen ravintola Granger & Co. Notting Hillissä sekä Duck & Waffle Liverpool Streetillä. Lempi fastfood paikkoja ovat Shake Shack ja Five Guys (varmaan tiedätkin kun olet NYCissä käynyt..mutta täältä löytyy myös! :D).
Jos haluatte nähdä yöelämää, Sohosta ja Mayfairista läytyy parhaimmat klubit. Cirque le Soir on ykkösklubini!
Viimeisenä vinkkinä, The Shard. Tämä on erityinen paikka minulle jonne aina vien kaverini/sukulaiseni kun he tulevat Lontoossa käymään. Älkää menkö pilvenpiirtäjän huipulle, vaan suunnatkaa Aqua Shard baariin tai varatkaa pöytä kolmesta ravintolasta jotka sijaitsevat samalla tasolla, ja nauttikaa näköalasta!
Jos haluat tietää lisää vinkkejä, kerron mielelläni! Tässä oli vain muutama haha! 😀