Hellou! Toivottavasti teillä oli eilen ihana päivä ystävienne kanssa. Mulla on ollut ihan sairaan kiva minireissu täällä Tallinnassa Valtterin kanssa. Vaikka Valtteri etukäteen vahingossa lipsautti minne ollaan matkalla niin hän ei kuitenkaan paljastanut mulle missä hotellissa yövytään. Kuten instastoorista ehkä eilen näitte niin hotelli oli ihan super positiivinen ylläri, viisi tähteä ja kaikki. Täältä 20. kerroksesta avautuu mielettömät maisemat merelle päin.
Vielä tää päivä nautitaan tästä tämän kaupungin ihanasta tunnelmasta ja illalla suunnataan takaisin kotiin. Vaikka ystävänpäivä meni niin meillä riittää juhlan aihetta, sillä tänään tulee täyteen neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta yhteiseloa ja se on paljon! Etenkin kun ollaan alettu seurustelemaan 17 -vuotiaina eli tosi nuorina, jolloin suhteet tahtovat myös kariutua useammin. Siinä täysikäistymisen myötä ihminen yleensä kasvaa ja muuttuu, jos muuttuu ja silloin saattaa helposti käydä niin että kasvaa kumppaninsa kanssa erilleen. Meillä Valtsun kanssa on käyny päinvastoin, ollaan kasvettu pikemminkin yhteen. Tänään siis juhlistetaan sitä täällä Tallinnassa!
Tässä kuvituksena harvinaisluontoiset lintubongaajan nappaavat kuvat naakasta. Naakka on tavalliseen tapaan väritykseltään musta, mutta huomaatteko mitä hänellä on päässä? LIPPIS!!! Sitä harvoin näkee, sillä yleensä naakan tunnistaa harmaasta päälaesta. Mutta mitäs mieltä olette, sopiiko lippis vai ei?
Tsekkaa mun aiemmat asut ja klikkaa tästä!
|PÄIVÄNASU|
|AURINKOLASIT| Ray-Ban
|HUPPARI| Adidas
|TAKKI| Acne
|LIPPIS| New Era
|FARKUT| Dr. Denim
|KENGÄT| Dr. Martens
Kuvat: Valtteri Sandberg
*Postaus sisältää mainoslinkkejä*
//Hey guys! I hope you had the most amazing Valentine’s Day with your loved ones. We’re had so much fun during this trip here in Tallinn! Even though Valtteri accidentally told us the destination, he didn’t spill me the name of our hotel before we got here. And this is such a beautiful place! You’ll hear more about it later.
We’re spending this day just exploring the city and in the evening we’re heading back home. Looking forward to this day!
Anyway, about the outfit. It’s such a rare sight to see me in a cap! I never, ever wear one because I feel like I look like a 10-year-old kid, haha. What do you think?
|OUTFIT OF THE DAY|
|SUNGLASSES| Ray-Ban
|HOODIE| Adidas
|JACKET| Acne
|CAP| New Era
|JEANS| Dr. Denim
|SHOES| Dr. Martens
Photos: Valtteri Sandberg
*Contains adlinks*
Hahahah nauroin ääneen naakan tietopalkille harvinaisesta näystä! 😀 Kyllä naakka näyttää hyvältä lippiksessä. Se korostaa kauniisti naakan töyhtöä ja tuo viimeisen silauksen mustaan väriin kuin kirsikka kakun päälle! Perfecto! Nyt kun kevät teke tuloaan ja auringon UV-valo lisääntyy auringon paistaessa, ei ainakaan naakan pää pala!
Se on aivan totta. Se olisi ikävää jos naakka saisi säteilystä vaikka auringonpistoksen ja lentelisi pitkin seiniä 🙂
Mun mielestä toi lippis sopii sulle aivan sairaan hyvin!! ja onnea sulle ja valtterille superisti! Ootte tosi ihana pari <3
Oi kiitos!
Noita mustapäisiä Naakoja voisin nähdä useamminkin, näyttää ihan sairaaaan hyvältä! Asulle annan 6/5!
Maailman ihanin pari! Oikeesti en kestä miten hyvin sovitte toisillenne! 🙂 Onnea❤❤❤
Oot todellakin ansainnut 5 tähden hotellin, meinaan SÄ, jos kuka, oot sen ansainnut. Sun työnteko ja näönvaiva sun videoihin ja muuhunkin somettamiseen on niin valtavia, että en vois ikinä tehä mitään tollasta! Hattu nousee taas ilmaan! Ja korkealle nouseekin! Kiitos tästä postauksesta! Piristi mun päivää ihan sikana!!! 🙂 🙂 🙂
Ihanaa, kiitos! 🙂 Meikäläinen punastuu ihan!
Mä olin ystävänpäivänä kipee ja oon vieläkin. Se vähän harmittaa nyt ei sille mitään voi.
Voi ei, toivottavasti voit jo paremmin! Onneksi ystävän päivää voi viettää vaikka joka päivä 😉
KATO NOITA SUN HUULIA.
Katso vain, kiva kun ilmoitit 🙂
erään toisen naakkoihin erikoistuneen lintubongarin mielestä tuo harvinainen näky kyseisen naakan päässä ei ole harvinaisuudesta huolimatta ollenkaan huonompi ilmestys! tämä uudenlainen asuste on bongarin mielestä oikein onnistunut, se sopii naakalle ja sitä voisi nähdä sen päässä useamminkin <3
Erittäin mukava kuulla, kiitos! Ehkä tästä voisi tulla joskus jopa naakan yksi tunnusmerkeistä 🙂
Sopii
Kiva kuulla!