Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin helmi- ja maaliskuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan maaliskuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

TÄYDELLINEN YÖPÖYTÄ

5.3.2017

IMG_8666

Hellou! Olen pitkään etsinyt sopivia yöpöytiä makuuhuoneeseemme. Haasteena on ollut se, että sängyn kummallakaan puolella ei ole hirveästi tilaa ja sitä vähäistäkin tilaa syö toisella puolella oleva kaapisto. Kaappien ovet täytyy nimittäin saada auki eli sen eteen on jäätävä tilaa vähintään 40cm.

Joskus erehdyn selailemaan blogeja niin, että menen johonkin blogiin jota seuraan säännöllisesti. Portaalien alla olevissa blogeissa yleensä jossain kohtaa suositellaan muita portaalin blogeja ja toisinaan käy niin että aikaa tappaakseni menen blogista toiseen. Eräs ilta eksyin näin blogiin, jossa oli kuvia ihan kuin meidän makuuhuoneesta (en valitettavasti muista sen nimeä). Harmaasta, klassisesta, modernista, mutta jollain tapaa myös romanttisesta huoneesta. Makkarissa oli vain se ero, että siellä oli ne täydelliset yöpöydät mitä olin etsinyt. Pienen googlettelun jälkeen löysin missä noita peilipintaisia yöpöytiä myytiin, S.A.L.I. nimisessä sisustusliikkeessä.

Pistin verkkokaupan kautta heti yöpöydän tilaukseen ja se saapuikin hyvin nopeasti kotiin kannettuna, sekä lisäksi palvelu oli todella hyvää. Eli tosiaan tilan puutteen vuoksi jouduin tyytymään vain yhteen yöpöytään, vaikka visioni oli ollut kahdesta pöydästä. Mielestäni tämä oli kuitenkin jo visuaalisesti, mutta myös käytännön syistä fiksumpi ratkaisu kuin jotkut pienemmät sängyn molemmille puolille menevät pöydät. Niistä kun en löytänyt mieleisiäni, niiden päälle ei olisi mahtunut kuin valaisimet, eikä niissä monesti ollut kuin pienet vetokaapit jos niitäkään. Tässä yöpöydässä säilytystilaa on hyvin runsaasti. Lisäksi saattaa olla niin, että yöpöytä sijaitsee sillä puolella sänkyä, missä meikäläinen nukkuu… Toisen yöpöydän puuttuminen ei siis senkään takia välttämättä häiritse mua niin paljon kuin Valtteria… 😀

IMG_8673 IMG_8677 IMG_8659 IMG_8676

Suositellut artikkelit

6 Comments

  1. Selina Kenttämaa

    Siis tuo on maailman ihanin pöytä! En oo ikinä nähnyt mitään noin hienoa pöytää! Apua 🙂 En tiedä miten mutta jotenkin sä aina löydät täydelliset kalusteet teidän taloon. Sä oot mun idoli! Sä oot vaan niin ihana ja erityinen persoona! Oot paras <3

    Reply
    • Janne Naakka

      Oon ite myös super tyytyväinen pöytään! Se sopii makkariimme vielä paremmin kuin mitä kuvittelin 🙂

      Kiitos Selina jälleen niin kauniista sanoista, olet ihana! <3

  2. Silja

    ihanan näköstä Janne ! jotku vaan osaa sisustaa <3 oon ite harkinnut ostavani itselle sellaisen pyöreän marmoripöydän mikä teillä on,mutta en mistään ole löytänyt.Mistä sä oot löytänyt niitä koska ne on aivan ihania!

    Reply
    • Janne Naakka

      Ne on kyllä ihania! Meillä ne on tilattu Room 21 verkkokaupasta, mistä suurin osa huonekaluistamme on. Niitä pienempiä pyöreitä pöytiä on kahdessa eri korkeudessa, joten kannattaa olla tarkka, että ei tilaa sitä matalempaa jos on korkea sänky. Meillä nimittäin kävi juuri niin, että tilattiin vahingossa se matalampi… 😀 Täältä löytyy valikoimaa: https://www.room21.fi/fi/varumarken/ox-design.html

  3. Aino

    oon aina pitäny yöpöytiä vaan tilaa vievinä ja tavaraa keräävinä, kunnes muuttamisen jälkeen mun huoneessa ei enää ole yöpöytää XD kyllä sellasta oppii arvostamaan ku aamusin joutuu aamuvenyttelyt hoitamaan kurottaessa puhelinta lattialta 😀 yöpöytiä on oikeesti tosi vaikea löytää, joten nyt oot kyllä löytäny tosi upean yksilön! <3 ihan oikeesti innostuin tästä ja pitäs varmaan itekin alkaa metsästämään tohon jotain pientä yöpöytää! toi on vaan niin hieno!!!

    Reply
    • Janne Naakka

      Joo mekin hetki elettiin ilman yöpöytää ja kyllä sitä on huomannut, kuinka tarpeellinen se oikeasti on. Etenkin Luckyn myötä kun mitään ei voi laskea lattialle 😀

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *