Hellou! Kuten viime aikoina olette varmasti huomanneet niin kevään myötä mua on puraissut sisustuskärpänen. Nimittäin ikkunoista tulviva luonnonvalo on kuin herättänyt asuntomme talviunilta.
Lähiaikoina olen postannut isommista muutoksista, mutta myös pienet yksityiskohdat ovat mulle tärkeitä. Mullahan on lähestulkoon neuroosi kaappien siistinä pitämiseen ja tavaroiden purkittamiseen. Keittiön kaapeissakin jauhot tulee olla lasipurkeissa järjestettynä jauhojen tummuuden mukaan vaaleimmasta tummimpaan (kuva kaapeista täällä). Ilmeisesti sana pakkomielteestäni oli kiirinyt myös tulostimista tunnetulle Brotherille, mistä mulle lähetettiin heidän uusi QL-800 etikettitulostin.
Mun täytyy sanoa, että olin aluksi vähän epäileväinen osaanko käyttää tulostinta, sillä luin valtavan opuksen sen ominaisuuksista. Mutta siinä tarvitsikin laittaa vain virtajohto seinään, USB-johto tietokoneeseen ja koneelle aukesi helppokäyttöinen sovellus jolla pystyy suunnittelemaan haluamansa tarran. Toki tässä heti valmiissa ohjelmassa on muutamia rajoituksia, mutta seuraamalla ohjeita ja klikkaamalla muutaman kerran hiirellä, koneelle saa ladattua P-touch Editor -ohjelman. Sillä pystyy suunnittelemaan valehtelematta juuri haluamansa näköisen tarran. Oli kyseessä sitten kuva, viivakoodi tai jokin tietty teksti. Tarran voi tulostaa sekä mustana että punaisena ilman erillisiä musteita tai värikasetteja ja tarran pituus voi olla jopa metrin. Eli vain mielikuvitus on rajana sille mitä tulostimella ja tarroilla voi tehdä!
Itse tulostin työpöydän laatikoihin tarrat, joissa kuvat osoittaa selkeästi mitä laatikosta löytyy. Kuvat olisi voinut etsiä myös netistä, mutta P-touch Editor -ohjelmassa on todella laaja kuvapankki, mistä nappasin nuo alla näkyvien tarrojen kuvat. Säästyin siis turhalta vaivalta ja nyt tarrat näyttää yhtenäisiltä. Vaatehuoneen laatikoihin tulostin yksinkertaisemmat etikettitarrat, joihin kirjotin vaatekappaleiden nimet. Tekstin ympärille sai valittua erilaisia kehyksiä ja päädyin noihin, missä tulee viivat vain tekstin päälle ja alle. Tarroista tuli sopivan simppelit meikäläisen makuun!
Noista meikäläisen tarroista tuli mun mielestä super kivat, vaikka tää oli vasta lämmittelyä. Nyt nimittäin mieleen on tullut jo muutamia muitakin ideoita, sillä tulostimellahan voi tehdä muutakin kuin merkata laatikoiden sisällön. Kuulette niistä sitten varmasti myöhemmin, kun saan ideat toteutukseen. Veikkaan, että aika monella siellä ruudun takana alkoi raksuttamaan, mitä haluaisi itse tällä tulostimella tehdä. Kaikille niille mulla on loistavia uutisia, nimittäin saan arpoa yhden tällaisen tulostimen myös teille ja osallistumisohjeet löytyykin heti tästä alta!
|OSALLISTUMISOHJEET|
Kommentoi alle mihin sinä käyttäisit tätä QL-800 etikettitulostinta, vastanneiden kesken arvotaan yksi tulostin.
Muista täyttää sähköpostikenttä, jotta saan voittajaan yhteyden. Sähköpostia ei julkaista.
Osallistumisaika on 13.-19.3.2017
*Kaupallinen yhteistyö Brotherin kanssa*
Oon kans ihan neuroottinen kaikkien purkittamiseen ja lajittelemiseen. Laatikot sais ainaki ihanat tarrat kylkeen!
Käyttäisin tulostinta eri asioiden merkkaamiseen ja lajitteluun.
Aivan supermagee tulostin! ❤
Oonkin just miettinyt tollasen hankkimista, kun pitäis kevätsiivouksessa saaha kaikkiin laatikoihin ja purnukoihin tommoset tarrat! ❤ Aivan huippua vielä, että tarran saa itse suunnitella
Oon sulta monia sisustusvinkkejä kattonukin ja aivan ihana tyyli sulla sisustaa
Käyttäisin itse vaikkapa lahjoihin , kutsuihin tai vaikkapa juuri laatikoihin tarraksi 🙂
Mäki oon aatellu ostaa tollasen mutta en oo sit ostanut mutta mä ainakin tarvisin kaikkii laatikkoihin ja sillee et tietää missä on mitkä tavarat ja muutenkin tulostaa vaan jotain kivoi tarroi
Haluaisiko joku auttaa ja kertoa, miten saan kommentit toimimaan blogissa ? Kaikkea oon kokeillut, muttei auta…
ihan super siistin kuulonen tulostin! ite tykkään kans merkitä kaikki purkit ja laatikot mistä löytyy mitäkin ja yleensä oon vaan nopeesti johonki maalarinteippiin kirjottanu tussilla ja sit se kuluu pois mut tommosel ois sika kiva merkitä kaikki! ja varsinki jos siihen voi lisää noita pikku kuviaki ni näyttäis varmaan viel kivemmalta
En tiiä olikse tää mut osallistun 🙂
Mä aikoisin laittaa ainakin mun huoneessa oleviin laatikoihin tarrat, joissa lukee mitä niissä on, koska en ikinä muista mitä niissä on. Sit mulla on myös aiemminkin suunniteltuna projekti, joka saattaa liittyä suhun (Vink Vink) Haha 🙂 Mutta en välttämättä voisi toteuttaa sitä ilman jotain tämän tapaista tulostinta. Hassu sattuma 🙂 Mä rakastan arvontoja, vaikka olenkin niissä voittanut vain kerran ja sekin oli kirja, joka ei ollut suoraan sanottuna mun makuun. Silti tykkään osallistua niihin. Se on vaan niin jännittävää!
Joitakin saattaa häiritä, jos joku video tai postaus on tehty yhteistyössä, mut mua se ei häiritse yhtään. Sehän vain auttaa sua tekemään lisää videoita! 🙂
Kiva postaus, lisää tallaisia!!! 🙂 Oot paras <3
Voiko tuosta muuten tulostaa mitä kuvia itse tahtoo? Sori, kun en hoksannut kysyä äskeisessä kommentissa 🙂
tekisin kortteihin hienoja tarroja, tekisin niistä tauluja. Olen itsekkin innokas sisustaja ja rakastan sitä!
Käyttäisin tulostinta kaappien sidällön nimeämiseen ja kivoja sisustustarrojakin voisin kokeilla tehdä.
Käyttäisin tulostinta kaappien sisällön nimeämiseen ja kivoja sisustustarrojakin voisin kokeilla tehdä.
Merkkaisin erilaisia purkkeja, koska tuntuu ettei hienoja ja selkeitä tarroja oikeen tunnu löytyvän mistää.
https://worldisyourrunway.com/
Koristeluun
Ehdottomasti tekisin tolla tekstitarroja mm. laatikoihin mistä löytyy mitkäkin tavarat ja nimeäisin kansiot missä sijaitsee minkäkin asian paperit. Oon mestari hukkaamaan kaiken niintää olis niin tarpeellinen!! Kyllä tällä toki vois muutaman kuvankin tulostella vaikka seinälle kaiken hyvän lisäksi tää on tosi tyylikkään näköinen ja kiva sistuselementti jo itsessään ja mukavan pieni.
Esim. Maustepurkkeihin, laatikoihin, pyyhenaulakkoon ja keksisin kyllä muutakin mihin tuota voisi käyttää☺ tarroja asunto täyteen
Tekstiä lukiessa mieleen tuli heti useita tapoja käyttää tulostinta! Esimerkiksi juurikin säilytyslaatikoiden ja purkkien nimeämiseen, miksei myös voisi tulostaa motivoivaa tekstiä piristämään päivää. Näin opiskelijana tuli myös mieleen vihkojen ja kalentereiden tuunaus!
Vihdoin myös tulostin jota kehtaa pitää esillä 🙂
Tuolle tulostimelle tulis kyllä käyttöä koska itelläni on kyl tosi monta eri laatikkoa enkä oo aina varma että mitä missäkin on niin ton avulla vois saada niihin tarrat ja vois kirjottaa mitä sielä on! Nyt ei tuu muuta mieleen miten tota vois käyttää mutta uskon että sille tulis kyllä tosi paljon muutakin käyttöä.
Laittaisin tarroja varmaankin laatikoihin, papereiden kansioihin, ruokapurnukoihin ja postilaatikkoon! 😀
tykkään juuri tälläisista sisustuselementeistä ja muutenkin tulostin olisi aivan täydellinen❤️
Mää käyttäisin sitä kans varmaa tollee et merkkaan mitä laatikoissa on ja sit varmaa ihan koristeluun ja tällee. Olis ihan super siistii voittaa kun en muutenkaa oo voittanu koskaan mitään :(.
Itse intohimoisena askartelijana suunnittelisin söpöjä tarroja ja laittaisin niitä vaikkapa valkoiselle paperille. Sitten vain kehykset ympärille ja seinään tai hyllylle. Eli hyödyntäisin tulostinta esimerkiksi sisustustaulujen teossa.
c:
Tuo tulis kyllä tarpeeseen! Kaapeissa on kaikennäköisiä purkkeja sun muita joihin ois kiva tulostaa tarrat. Tuolla saa varmaan tehtyä ihan hauskoja sisustustarrojakin 🙂
Kaikkiin maustepurkkeihin vihdoinkin tekisin etiketit! Sekä somistelisin pienen tyttäreni säilytyslaatikot
Rakkaalla isäpapalla alkaa yli seitsemänkymppisenä jo vähän muisti pettää. Tulostaisin isälle muistin avuksi tarroja joita kiinnittäisin tärkeisiin juttuihin muistin virkistämiseksi, esim mitä missäkin kaapissa, missä luukussa kotiavaimet jne.
Moi ! Itse tulostaisin äitini miljooniin maustepurkkeihin kivoja kuvia ja tekstejä, sekä pikkusiskoni laatikoihin missä on mitäkin. Samalla sisustelisin ja tuunaisin huoneestani kaikenlaista. Tykkään tehdä paljon kaikkea diy juttuja vanhoista tavaroista ja jutuista !
Käyttäisin tulostinta saadakseni mapit selkeään järjestykseen laittamalla tekstitarrat niitten selkämyksiin, sekä luomalla tekstitarrat mauste ja kuiva-ainepurkkeihin, sillä juuri sisustussyistä kyseisien tuotteiden säilyttämiseen olen hommannut lasipurkkeja, mutta niihin pitäisi vain saada joku tekstitarrasysteemi että erotan esim. Mausteet toisistaan sekä tarrat helpottaisi yleensäkkin organisointia ja näyttäisi siisteiltä ehkä jopa kaappien ovissa ja laatikoissa
Mä tulostaisin tolla mun huoneeseen jotain siistejä kuvia koska oon jus vaihtanu huonetta nii ne seinät on vielä aika tyhjät.
Mul on niin huono tuuri etten voita koskaan arvonnois
Tuollaisen tulostimen tartteisin ehottomastiKesällä kun muutan kaverin kanssa ekaa kertaa omaan kämppään nii saatais hyvin merkattuu kaikki laatikot ja niiden sisällöt kun kyllä sitä rojua tulee olemaa
Käyttäisin sitä huoneen sisustamiseen ja järjestelyyn
Käyttäisin tulostinta juurinkin laatikoiden/purkkien nimeämiseen. Tällaiselle toiselle järjestely-hirmulle itse suunnittelemat tarrat olisivat iso apu arkeen.
Tulostaisin osoitetarroja sekä tarroja laatikkoihin 😀
Mä käyttäisin tota konetta sillein että tulostan kuvia ja teen semmosen seinän missä on erilaisia kuvia,vaikkapa muistoja matkoilta tai kaikenlaista niinku artbook seinä
Synttymäpäivä ja nimipäivä korttien tekemiseen.
Käyttäisin tulostinta juuri organisointiin Rakastan organisoida kaikki asiani ja laittaa ne laatikoihin ja järjestykseen!
Käyttäisin etikettitulostinta wc:n sisustukseen, tulostaisin vieraille tarkoitetun käsipyyhkeen yläpuolelle mustavalkoisen ja nätin tarran, jossa olisi esim. kädet kuvana tai jotakin hauskaa. Ostaisin pieniä sekä isoja nättejä lasisia purkkeja, joihin pistäisin mausteita ja jauhoja. Niihin tulostaisin mustavalkoiset tarrat. Kissoille myös omat purnukat,tarran kanssa.
Siis mähän merkkaisin tällä kaiken omaisuuteni ja varmasti myös lähipiiri sais nauttia tästä. Pakko saada! 🙂
Just huikee tulostin! Täyttäisin mun huonekalut tarroilla elämästä ja kuolemasta Ois kyl siisti synttärilahja.
Vaikuttaa todella kätevältä koneelta! Käyttäisin sen varmaan juuri laatikoihin, kuten sinäkin. Lisäksi toimiva kansioiden päälle (niitä kertynyt melko paljon). Helpottaisi huomattavasti arkea, kun tietäisi aina, missä mikäkin. Keittiössäkin voisi olla käyttöä sille. Niin kuin sanoit vain mielikuvitus on rajana! 🙂
Mun on ihan sika pitkään pitäny järjestellä mun laatikot ja kaapit mut en oo vaa keksiny miten ja en oo saanu aikaseks. Tollaset tarrat auttais sikana, kun Mul on sikana sellasii pikku laatikoita mistä en koskaan löydä mitään XDD. Oon yleensä super järjestelmällinen mut nyt mun kaapit ja laatikot on kyllä aika järkyttävässä kunnossa. Toi ois ihan sika hyödyllinen
Ps. Sun videot on ihania
Oi mikä ihana vekotin Tulostaisin tarroja erilaisiin laatikoihin, merkkaisin mauste- sekä jauhopurkit, nimeäisin lemmikkien ruokapurkit, oikeastaan mie luulen että merkitsisin tuolla minun koko omaisuuden (sekä poikaystävän omaisuuden)
Vaatekaappeihin ja muille hyllyille! Helpottais järjestyksen ylläpitoa
Huoneeni sisustaminen on ihanaa, käyttäisin tulostettuja tarroja sisustuselementteinä, vähän samalla tavalla kuin sinä käytit. Käyttäisin tulostimen tarroja myös siihen, että saisin opiskelumateriaalini jaoteltua järjestelmällisesti oikeisiin paikkoihin. Harrastan myös musiikkia joten voisin jaotella myös nuotit hyvin eri kategorioigin. Saisin tulostimen tarrojen avulla myös meikkini nätisti jaoteltua oikeisiin laatikoihin. Ehkä myös mun porukat innostuis tulostimesta ja jaottelis sen avulla omia tavaroitaan järjestelmällisemmin. Kylppäris olevat tavarat sais kans nätisti järjestykseen. En oo ennen tienny tollasest tulostimest, hauska idea! 🙂
Kaikki asiat mun kodissa tarvii tällaista! Oon todella tarkka kaikkien tavaroiden paikan suhteen, etenkin mausteet, valokuvat, johdot ja koulukirjat olis helppo pitää järjestyksessä kun niille olis määritelty tarkat paikat tarralapuilla!
Olen innostunut kalenterin tuunaamisesta! joten tulostin menisi varmasti kalenterin tuunaamiseen :)) voisi tulostaa myös kivoja muistilappuja poikaystävälle kotiin.
Oi,ihana❤ ite ainakin laittaisin kaikkiin laatikoihin tarrat, joihin kirjottaisin mitä missäkin on :3 ja nuo tarrat varmaan innostais mua pitää huoneen edes vähän siistimpänä
Toi tulostin on super magee haluisin sen iha hirveesti käyttäisin sitä no vähä kaikkee esim just kortteihi lahjoihi laatikoihin ja muutenkin sisustukseen se olis vaa nii ihanaa!!!❤❤
Toi olis ihan täydellinen meidän tuleviin häihin, karkki- ja sikaribuffettiin ja moniin muihin juttuihin. <3 ja myös neuroottinen kaappienjärjestelijä tällä puolella ruutua, toi olis siihenkin perfect!
Käyttäisin sitä teksteihin, lahjoihin, kutsuihin ihan mihin vaan mitä keksisin
Koristelisin vihkoja ja muita erinlaisia pintoja
Laatikoihin, purnukoihin ja pikkusiskolla on tulossa synttärit nii kutsukorttieihin vieraiden nimet
Siis tuo on kyllä niin sellainen vempele jonka tartten! Oon todella paatunut järjestelijä itsekin ja rakastan myös kaikkea stationary-kamaa. Tulostaisin tarroja mappeihin, kansioihin ja laatikoihin, sekä päiväkirjan sivuille ja kortteihin. Jos kiinnitys on hyvä niin noilla voisi tuunata myös läppärin! Jos ei satu voitto lankeamaan tästä arvonnasta niin pitää varmaan alkaa kerätä kolehtia että voin hankkia itelleni tuollaisen. 😀
Sisustaisin kaappeja ja muita paikkoja
Varmaan hullaantuisin ensin (liikaa) tarroista, mutta lätkisin tarroja kalenteriini, maustepurkkeihin, varaston laatikoihin (ikinä ei muista mitä niihin tulikaan työnnettyä), kaappien pikkulaatikoihin, lahjapaketteihin, kirjeisiin ja varmaan tulostaisin töihinkin tarroja helpottamaan sielläkin kaaosta.
Koristelisin huoneeni tarroila ja liimaisin kouluvihkoihin ja oot paras
Käyttäisin tota tarratulostinta kaikkeen DIY juttuihin ja purkittamiseen ja vaikka korttien koristeluun
Käyttäisin vaikkapa laatikoiden nimeämiseen, askarteluun ja vaikka mihin muuhun kivaan❤
Toodella ihana toi tulostin ja ite todellakin haluisin esimerkiksi keittiön kaikkiin jauho- , kaakao- ja kahvipurkkeihin tommoiset etiketit. Ihan super söpö ja haluaisin kanssa pöydän laatikoihin tommoiset❤
Voi tuo ois kyllä ihan mahtava! Itse käyttäisin sitä juurikin erilaiten laatikoiden nimeämiseen, jotta niissä pysyisi järjestys. Lisäksi tekisin tuolla ehdottomasti tarroja lahjoiksi läheisille ja piristäisin heidän päivää 🙂
Voi tuo olisi kyllä ihan mahtava! Itse käyttäisin sitä juurikin erilaisten laatikoiden nimeämiseen, jotta niissä pysyisi järjestys. Lisäksi tekisin ehdottomasti tarroja lahjaksi läheisille ja piristäisin heidän päivää. 🙂
Omg haluaisin tälläsen et voisin koristella koulu tarvikkeitani ja kaapin/korien nimitäämiseksi niinkin säki teit. Tää ois niin siistii vihdoin voittaa jotain varsinkin noin upeelta ihmiseltä!!❤❤
Apua tuli vahingossa kaksi kertaa, kun ensimmäisellä kerralla ilmoitti että “Virhe. Lisää kommentti.”!
Neuroottisesti siivoaisin kaikki kaapit ja merkkaisin kaikille tavaroille omat paikat jotta ne pysyisivät siistinä
Haluisin tosi paljon ton! Purkkeihin olis niin kätevä tuo ja askartelussa käyttäisin❤
Tarratulostin olisi sika käyevä tuunata kännykkä tai jotain muuta vastaavaa
Minä käyttäisin konetta lahjapakettien nimikylttien tekemiseen, ja vihkojenkansien koristeluun.
Koneella voisi myös tehdä varmasti upean näköisiä tarroja kalenterini sisäpuolen koristeluun! Heti muuten jo innostuu pelkästään ajatuksesta omistaa tuommoinen kone!
ihana! oon miettiny jo super pitkään et pitäs ostaa tuollainen, ehkä jopa ala-asteelta lähtien (tietty paljon vanhempi ja alkeellisempi)
oon kans tosi innoissani sisustuksesta mutta se on hieman lopahtanut ku en oo keksiny mitää uutta ja ku kuulin sun sanovan tästä snapchatin puolella innostuin ihan sikana tosta ideasta❤❤
Äiti on aika kova sisustamaan kans nii ois aika kiva voittaa ihan vaa koska äiti varmasti tykkäis ja tulis varmasti käyttöön!:D
Ois tosi siistiä saaha tollanen! Tekisin sillä synttärikortteja, joulukortteja yms. <3 🙂
Tykkään merkitä kaikkea ja tekisin tolla esim kaappien ja laatikoiden merkitsemisiä oikeastaan jos saisin ton niin olisin super innoissani ja alkaisin samanlaiseksi sisustus hulluksi kuin sinä
Itse käyttäisin varmaan siihen että merkkaisin kansioihin,purkkeihin ja laatikoihin mitä niissä on ja sitten kouluvihkoihin ja kalenteriin ja varmaan kyllä keksis muutakin käyttöä.
Siis oikeesti oot mun “sisustusidoli” jos nii voi sanoo. Aina ku näytät teijä kämppää snäpis tai videolla nii tekis mieli vaa sisustaa mun koko koti uusiks lattiasta kattoo Tollanen tulostin ois ihan sika siisti ja käyttäsin tota just joihinki purnukoihin ja joihinki pienii huonekaluihi yms❤️ ja sit kans voisin tehä sellasen vähäniinku taulun/julisteen noista tarroista❣
Siis oikeesti oot mun “sisustusidoli” jos nii voi sanoo. Aina ku näytät teijä kämppää snäpis tai videolla nii tekis mieli vaa sisustaa mun koko koti uusiks lattiasta kattoo. Tollanen tulostin ois ihan sika siisti ja käyttäsin tota just joihinki purnukoihin ja joihinki pienii huonekaluihi yms❤️ ja sit kans voisin tehä sellasen vähäniinku taulun/julisteen noista tarroista❣
ois ihana vaa laittaa ihania mustavalkoisia tarroja kaikkii laatikoihin kun aina kaikki tavar ihan sikin sokin se auttaisi mua pitämään kaikki tavarat järjestyksessä kun näyttää muutenkin niin siistiltä noi tarrat !!
Mä rakastan kun asiat on järjestyksessä, mutta en ainakaan itse tiedä jos on paljon samanlaisia laatikoita niin missä on mitä joten sillä helposti merkitsisin
ite rakastan sisustamista ja käyttäisin luultavasti tuota merkitsemään laatikoiden sisältöä, purrkien sisältöjä, koristelisin vihkoja ja niin edelleen
Itellä kans laitteen käyttö menis asioiden (neuroottiseen) järjestelyyn ja sisustukseen. Mutta todella tarpeeseen kone tulis lukion muistiinpanojen kanssa, jokka mulla kansioissa ja tää auttas todella paljon järjestyksen ylläpidos niis. Sit tuli mieleen hullu idea et tällän vois tehä tarroja Kim Kardashianin KIMOJEISTA (olis LIT)
Ois niin siistii merkata kaikki oman huoneen laatikot! Jos tän ihanuuden voittaisin, laittaisin mun huoneen laatikot ja kaapit sellaseen kuntoon missä niitä ei oo ikinä nähty ONNEE KAIKILLE MUILLEKKIN OSALLISTUJILLE!<3
Mä pistäisin niitä tarroja kaikkialle, kortteihin, purkkeihin, laatikoihin, autoon ja kaikkeen mihin nyt ikinä saisin laittaa! Saisin kyllä luotua semmosia taideteoksia että huhhuh!
itselläni on ollut jo pitkään tarvetta merkata laatikoiden sisällöt ja tarrojen kemeniseen olen käyttänyt fossiilista laitetta johon kirjoitettiin joku teksti ja se tulosti sen mutta koska se ei minulleriittänyt niin aloin koristeleemaan aluksi tylsiä tarroja mutta pakko sanoa että vaihtaisin sen tuohon heti nimittäin kone muutenkin alkaa reistailla ja olen aina halunnut tehdä taulun johon laittaisin kuviaelämäni parhaimmista hetkistä esim. kavereiden kanssa ja tuo laite sopisi siihen tauluun tuomaan vähän särmää. Itse asiassa olen jo ladannut tuonhon käyvän ohjelman jossa on paljon tarroja ja niitä kuvia olen parhaani mukaan tulostanut ja teipannut. Mutta olisi erittäin kiva voittaa tuo. 🙂 t. peetu 13.v
Hei! Itse käyttäisin lahjoihin,kortteihin,sisustamiseen ja koteihin!
Siis mulla olis niin paljon kaikkii ideoitesim. Halusin tehä ite mun oman tyyöiset puhelinkuoret,ja sit halusin merkata mun laatikot❤ toi ois niin kiva saada!!
Siis mulla olis niin paljon kaikkii ideoitesim. Halusin tehä ite mun oman tyyliset puhelinkuoret,ja sit halusin merkata mun laatikot❤ toi ois niin kiva saada!!ja en kyl oo ers vielä keksiny kaikkee<3
Mä oon aina rakastanu sisustusta ja sitä kun kaikki tavarat on jörjedtyksessä! tätä tulostinta käyttäisin just sisustukseen ja purkittamiseen yms.. pysyis tavarat niin paljon paremmin järjestyksessä.
Mulla näitä tulisi paljon erilaisiin lokeroihin meikeille ja erilaisille pikkutavaroille lukuisiin lokeroihin. Myös ruuille ja koirantarvikkeille tulisi tietenkin tarrat !
Keksin kyllä tuolle ihan miljoona juttua, mitä olisi siisti tehdä. Ensimmäisenä kuitenkin tulee mieleen, että voisin tulostaa Adelen kuvia ja liimailla vaikkapa vihkoihin. Ihan vaan koska olen mieletön Adelen fani.
Just kaikkeen! Erilaisiin laatikoihin, purkkeihin, pusseihin ym. Tarpeelline olis!!!
Ihana tulostin❤ ite käyttäisin vaan yleisesti helpottamaan arkea ja arjen sekasotkua
Käyttäisin tarroja esim askarteluun ja muutenkin koristeluun ja sitten varmaan just niihin laatikoihin ja kaappeihin.En edes keksi kaikkia tarkoituksia johon noita tarroja voisi käyttää sillä ainakin minulla noitten kanssa on vain mielikuvitus rajana 🙂
Käytäisin tuota tulostinta kirjojen ja vihkojen päälystämiseen sekä oman kanavan perustamiseen
Oot ihan paras. Ja itse laittaisin kans laatiloiden kylkeen tai joihinkin purkkeihin.
Käyttäisin itse noita tarroja koulu vihkoihin ja kirjoihin, laatikoihin ja purkkeihin❤
En ennen tiennyt että tollasia on edes olemassa… mutta kun näin sun kuvan tosta snäpissä niin olin heti sillee vitsi mä tarviin just tollasen..!
Itse käyttäisin tuota kortteihin (koska me aletaan myydä mun kaverin kanssa kortteja) ja myös lahjoihin koska mun aika monella kaverilla on tässä alkuvuodesta syntymäpäivät ja käyttäisin sitä myös piirrustuksissa koska piirrän aika paljon ja laatikoissa koska en ikinä muista missä laatikossa on mitä…
Toi olisi tosi tarpeellinen
PS. Oot mun lempi vloggaaja/bloggaaja❤❤❤
En ennen tiennyt että tollasia on edes olemassa… mutta kun näin sun kuvan tosta snäpissä niin olin heti sillee vitsi mä tarviin just tollasen..!
Itse käyttäisin tuota juuri kortteihin (koska me aletaan myydä mun kaverin kanssa kortteja) ja myös lahjoihin koska mun aika monella kaverilla on tässä alkuvuodesta syntttärit ja käyttäisin sitä myös piirrustuksissa koska piirrän aika paljon ja laatikoissa koska en ikinä muista missä laatikossa on mitä ja sitten tietäisi missä kaikki tavarat ovat…
Toi olisi tosi tarpeellinen
PS. Oot mun lempi vloggaaja/bloggaaja❤❤❤
Kuten moni on jo kommentoinutniin myös mulla on pakollinen tarve saada kaikki järjestykseen ja näyttämään kivalta! Tulostaisin tarroja varmaan kaikki seinät täyteen, purkeista polaroidkameraan ja opiskelutarvikkeista mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin!
Mä RAKASTAN sisustamista ja muutenkin kaikkia pikkusia sisustuselementtejä❤Mun äitikin on aika hullu sisustajapersoona ja se rakastaa käyttää semmosta dymoa millä se kirjottelee niinku mäkin aina välillä asioihintolla tulis vielä kivempia tekstejä ja tarroja mitä liimailla laatikkoihin ja vaikkapa lasipurkkeihin
Mä tarvisin laatikoihin ja nimilapputarrat olisi tarpeen
Vois olla tosi kiva kaikkiin askarteluihin esim. Kortteihin ja lahjapaketteihin. Ja vois kans laittaa kaikkiin laatikoihin ja purkkeihin. Ois ihan super kiva!
Mahtava tulostin! Käyttäisin sitä sisustukseen ja erilaisten purnukoiden ja laatikoiden merkkaamiseen. Käyttöä varmasti löytyisi ❤
Koskamävoin
Keittiökaapin purkit ja siivousvälineet, ehdottomasti 😀
Luulen aina laittaneeni tavarat hyvään talteen, mutta pian tajuan että olen taas kadottanut ne. En ikinä muista missä se minun niin hyvä piilo on, joten tarrojen avulla voisin merkata tavaroiden paikat ja säästyisin kaikkien kaappien tonkimiselta. Ja onhan nuo tarrat käteviä kaikkeen pikku näperrykseen, jota rakastan.
Käyttäisin tollasta tulostinta esimerkiks kansioiden ja mappien järjestämiseen, juhlapäivinä lahjoihin ja kortteihin, omien tavaroideni merkitsemiseen (esim. läppäri, vihko), matkakokoisten shampoo- ja suihkugeelipullojen merkitsemisessä, jos ja kun olen vaihtanut niiden sisällön, jekkuiluun… Todennäköisesti myös kalenteriin, kun tykkään että se on vähän eläväisempi. Tiedän, et tollaselle olis paljon käyttöä. Meil on duunissa kans Brotherin kirjoitin ja sielläki sitä tarvitaan vähän väliä milloin minkäki tarroittamiseen. Välillä tulostelen töissä tarroja itelleni kotiin, mut ois kivempi jos ois ihan oma ni ei tarvis töissä tulostella… 🙂
Musta ja mun kaverista on myös instagramissa kuva jonka hästägeissä on #brotherkirjoitin ja #dymokainalossa, kun oltiin yks kesä samassa duunissa ja meiät nakitettiin tekemään koko talon liikuteltaviin tietokoneisiin sellaset merkit meiän omille laitteille. Eli tuttu ja todistetusti hyödyllinen vehje on!
❤Ihana kone tuo!!
Käyttäisin ite tuota konetta kutsuissa, lahjoissa, laatikoissa jossa on tavaraa. Tämä kone myös auttaisi kotona kun joku on hävyksissä niin pystyy järjeställä noilla tarroilla tavaroita eri paikkoihin ja koulu juttuihin nämä tarrat antaisi myös inspistä!!❤
Esim purkkien lajittelemiseen toi ois iha huippu!
Käyttäisin tuota esim. Laatikoihin ja purkkeihin ainakin:))
Käyttäisin tulostinta esimerkiksi taulujen tekemiseen, sillä oon aina halunnut huoneeseeni isoa maailmankarttaa ja toi olis just hyvä siihen! 🙂
Tulostaisin tulostimella kuvia.