Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin touko- ja kesäkuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan kesäkuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

MUTKIA MATKASSA

5.4.2017

Kansikuva

Hellou! Terkkuja taas täältä Rovaniemeltä pienen kaaoksen keskeltä. Täällä muuttohommat jatkuu vieläkin, sillä mutkia on ollut matkassa… Oikeastaan kaikki mikä vain on voinut mennä pieleen niin on myös mennyt ihan päin seiniä. Esimerkkinä käytiin ostamassa verhot ja niitä silitettäessä huomattiinkin, että ollaan otettu yksi väärä verho. Eli eikun palauttamaan… Ja ehkä kaikista isoin kämmi tapahtui viikonloppuna Ikeassa kun ostettiin lipastoa. Tää kyseinen lipasto oli pakattu kahteen eri pakettii ja tänne siskoni kämpille saavuttua ja sitä kootessa huomataan, että puolet osista puuttuu… Ei oltu siis hoksattu ottaa hyllystä sitä toista pakettia ollenkaan. Mikä järki on pakata puolet lipastosta toiseen pakettiin?!?! Eli huomenna suunnataan taas Ikeaan. Ja ei siinä muuten mitään, mutta kun lähimpään Ikeaan on se puolentoista tunnin ajomatka. No, ehkäpä ne herkulliset lihapullat motivoi! 😀

Torstaiyönä on sitten aika tän Naakan lentää kotiin, sillä siellä odottaa kasa töitä. Onneksi siellä on uuden työntekijän kätöset apuna! 🙂 Ja alkaahan tässä olla ihan pikkasen ikävä mun kahta palleroista, jotka odottaa Helsingissä!

P.S. Tulipa jotenkin nostalginen olo ottaa kuvia järkkärillä peilin kautta tänne blogiin. Ihan kuin joskus vuonna 2012! 😀

IMG_00311 (23) IMG_9552 IMG_9702 IMG_9553 IMG_97051

Suositellut artikkelit

2 Kommentit

  1. Selina Kenttämaa

    Voi ei! Jaksamisia sinne. Kyllä te vielä saatte sen talon valmiiksi. 🙂

    Voi kamala miten yhtäkkiä alkoi tulla mieli donitsia… Haluan! Näyttää niin hyvältä että voisin kiljua! Mut vielä paremmalta näytät sä! En ikinä osais poseerata noin ihanasti! Oot paras <3

    Vastaa
    • Janne Naakka

      Joo eiköhän tää tästä pikkuhiljaa 🙂 Onneksi mä pääsen viimeistään tätä projektia pakoon sitten torstai yönä 😀

      Haha noi donitsit kyllä näyttää ja myös maistu hyvältä! <3

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *