Hellou ja ihanaa alkanutta viikkoa! Mun piti tulla teille jo aiemmin rustailemaan, mutta en tiedä miten tää päivä vierähti näin nopeasti. Kuvasin tänään hiustenvärjäilyvideon, kävin solmimassa yhteistyön, siivosin ja nyt kellon ollessa lähemmäs keskiyötä vihdoin kerkeän istahtamaan tähän koneen äärelle. Onko joku teistäkin havainnut, että viisarit tuntuu pyörivän kellossa nykyään entistä nopeammin?
Käytiin eräs päivä Valtterin kanssa safkaamassa taas The Cock nimisessä mestassa. Ravintolaan sunnistaessa vettä tuli kuin sankosta kaatamalla ja sisälle astuessamme näytettiinkin ihan uitetuilta korilta. Ei oltu yhtään hoksattu katsoa kelloa, joten heillä oli tietysti juuri loppunut lounas ja illallista olisi tarjolla vasta muutaman tunnin kuluttua. Taidettiin olla niin säälittävän näköisiä märkinä yllämme roikkuvissa vaatteissa, että tarjoilia kävi kysymässä keittiöstä, josko meille voisi vielä valmistaa jotain lounaslistalta ja sehän onnistui. Moni paikka olisi saattanut tuossa kohtaa vain käännyttää pois.
Meikkis otti sushin suurena ystävänä listalta Tokyo bowlin, mikä oli aivan taivaallista! Myös ite ravintolan sisustus on todella viihtyisä, joten siellä kelpasi odotella sateen lakkaamista. Tosin, sille ei näyttänyt tulevan loppua, joten päätettiin syömisen jälkeen kerätä kaikki suomalainen sisumme ja lähteä vesisateeseen. Olin jo aiemmin iloinen hyvästä palvelusta, mutta lähtiessä menin kyllä sanattomaksi. Tarjoilia tarjosi sateenvarjoa LAINAAN! Täytyy sanoa, että The Cockissa asiakapalvelu on kohdillaan! Tuommoset pienet jutut ja hyvät teot saa iloisen mielen koko päiväksi.
Olisi kiva aloittaa tää viikko positiivisesti, joten jakakaahan kommentteihin teidän hyviä asiakaspalvelukokemuksia. Missä te ootte saanu niin hyvää palvelua, että se on jäänyt erityisesti mieleen? 🙂
No koulussa ei ainakaa tunnu aika kuluvan nopeesti, päin vastoin tuntuu et aika menee vaa puolet hitaammin joten tota ongelmaa mulla ei ainakaa oo 😀 Toi sun annos näyttää ainaki tosi hyvältä ja Valtterin kans mitä siitä nyt vähän tuolt takaa näkyy!
Muistan kyllä itsekkin, että koulussa tunnit meni niin kauhean hitaasti… Mutta onneksi nyt on vappu ja kohta tulee jo kesälomakin 🙂
On hyviä kokemuksia monista Tampereenkin ravintoloista, Helsingissä en ole oikeastaan käynyt syömässä, tuttavat ovat kehunut ja suositellut✌ hiustenvärjäys- video oli ihana
Ihana kuulla, että tykkäsit videosta! 🙂
Ei kyllä ole jäänyt mieleen mitään erityisen ystävällistä asiakaspalvelijaa. En käy kyllä usein kaupungilla, joten se saattaa vaikuttaa siihen. Haha 🙂
Koulussa tunnut tuntuvat vuorokausilta, mutta vapaa-ajalla… Ne tuntuu olemattoman lyhyiltä. Mutta toisaalta kun katsoo kalenteria, niin kohta vaihtuu kuukausi jo toukokuun puolelle. Mutta sehän merkitsee vain sitä että kesä alkaa! Jee! Sit mulla on enemmän aikaa olla kavereitten kanssa ja seurata sun tekemisiäs. Haha 🙂
Kuten olet jo huomannut, tein sen fanisivun instaan enkä pääse sille enää. En tiedä mitä kyseinen sovellus touhaa, mutta instagram on vaihtanut salasanaa käyttäjällä. En käsitä! Olen yrittänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla saada käyttäjän takaisin, mutta en varmaan ikinä saa sitä takaisin. Harmittaa niin paljon! Vieläpä kun sä kävit tykkäämässä niistä. (Mun reaktio ois pitänyt saada videolle, koska mä siis sekosin täysin!) Mut joo, aion tehdä varmaan uuden käyttäjän, koska se oli tosi kivaa enkä todennäköisesti pääse enää vanhalle. Oot paras <3
Oon aika uus seuraaja, niin blogissa kun youtubessakin joten sori jos kysyn semmosen kysymyksen minkä oot ehkä ennenkin kertonut.
Mut käyttekö te koskaan Valtterin kanssa Helsinki Prideilla?:) Itellä tulee nyt muistaakseni neljäs kesä kun osallistun niihin kaverin kanssa joten mietein että ootteko te koskaan käynyt siellä?
Mulle ei nyt kyllä tuu yhtään mieleen mitään erityisen hyvää asiakaspalvelukokemusta. Miten se onkin että ihminen tallettaa muistiinsa mielummin ne kaikki negatiiviset kokemukset. :s Tai no, joskus bussikuski päästi yhden lapsen sisälle bussiin vaikka se lapsi oli juuri hukannut bussikorttinsa (eikä sillä ollut rahaakaan) ja ulkona satoi kaatamalla, se oli mukava teko koska ei sitä välttämättä ois kaikki tehneet kuitenkaan. Onhan bussikuskikin kai tavallaan asiakaspalvelija. 😀