Tervetuloa uudistuneelle sivustolleni! Tee kuukausitilaus lukeaksesi artikkeleita maksumuurin takaa. Vanhat yli 1 000 artikkelia tuodaan blogiin touko- ja kesäkuun aikana. Verkkokaupan ensimmäinen tuote julkaistaan kesäkuussa, joten muista tilata uutiskirje, että se ei mene ohitse.

JOKAISEN TILAN HYLLY + ARVONTA

21.6.2017

IMG_0075

Olin pitkään miettinyt, että mitä ihmettä laittaisin kettiön tyhjyyttä ammottavalle seinälle. Vaikka sisustuksemme on kovin minimalistinen ja riisuttu niin silti tyhjät valkoisen seinät tuntuu aina huutavan minulle, että “Olen tylsä, ripusta minuun jotain”. Kolmiostamme löytyykin siis jo kolme isoa peiliä ja luvaton määrä sisustustauluja… En vain osaa pitää seiniä tyhjänä.

Koska en halua tähän asuntoon enää yhtään peiliä tai taulua niin mietin seinälle pientä hyllyä tai jopa suurempaa kaappia. Selasin netistä eri vaihtoehtoja ja kaikki tuntui tähän tilaan hieman liian raskailta ja tunkkaisilta. Eräänä taianomaisena päivän olin eräällä pr-toimistolla käymässä ja siellä mun silmäni osui tähän be&liv merkkiseen hyllyyn, mikä on juuri sitä mitä olin etsinyt. Tyylikkäästi muotoiltu hylly on itsessään jo taideteos, kuin taulu, mutta ilmettä saa helposti muokattua sen mukaan mitä hyllylle laittaa.

Sain hyllyjä itselleni kaksin kappalein ja innostuin sovittamaan näitä keittiön seinän lisäksi myös muille seinille. Siinä kohtaa huomasin, että tää hylly on otsikon mukaisesti jokaisen tilan hylly. Hylly sopi loistavasti pieneen eteiseen, parvekkeelle, sängyn yläpuolelle ja yhdessä vaiheessa meinasin asentaa nämä jopa yöpöydiksi. Hetken aikaa pähkäiltyä hyllyt päätyivät kuitenkin kettiöön. Tällä hetkellä hyllyillä komeilee niin ikään be&liviltä saadut tuikkulyhdyt ja ne sointuu loistavasti samaisen merkin hedelmäkoriin.

Aiempien kommenttien perusteella olen päätellyt siellä ruudun toisella puolella olevan monia joilla on samantyylinen sisustusmaku meikäläisen kanssa. Ajattelin siis, että siellä ruudun toisella puolella joku muukin haluaisin tällaiset hyllyt itsellei, joten pyysin be&liviltä kaksi samanlaista hyllyä myös teille arvottavaksi. Hyllyt ovat valkoiset ja niistä lisää voit lukea täältä. Osallistumisohjeet löydät alta, onnea arvontaan!

|OSALLISTUMISOHJEET|

Kommentoi alle mihin sinä laittaisit nämä hylly, vastanneiden kesken arvotaan kaksi valkoista Halo -hyllyä.

Muista täyttää sähköpostikenttä, jotta saan voittajaan yhteyden. Sähköpostia ei julkaista.

Osallistumisaika on 21-25.6.2017

Tsekkaa aiemmat sisustus-postaukset täältä!

IMG_0059 IMG_0074 IMG_0079 IMG_0082

Suositellut artikkelit

365 Kommentit

  1. Marjo Väyrynen

    Olohuoneeseen, koska se on ainut huone kämpässä, mikä tuntuu keskeneräiseltä mutta en oo keksiny mikä sen täydentäs. Mutta kun näin tuon hyllyn tiesin et se sieltä puuttuu!

    Vastaa
    • Maria Perkkol

      Olohuoneeseen, tai antaisin poikäystävälle lahjaksi ❤️

    • Santra

      Haluaisin tuon ja laittaisin joko aulaan tai omaan huoneeseen koska tuo näyttää ihanan yksinkertaiselta

    • Nelli

      Laittaisin noi hyllyt miu hueneeseen ku saan siihen remontin ni noi ois just miu tyyliset

    • Jeremia

      Antaisin äidille lahjaksi, koska äiti tykkää sisustaa ja haluaisi meidän taloa hienommaksi ja hyvin edistyy sisustus, mutta äiti tarvitsee ammattilaisen katsetta eli sinun.

      Ja jos voittaisin niin antaisin äidin valita paikan.laitan tähän isosiskon sähköpostin, koska en muista omaa salasanaani.

    • Eeva

      Se sopisi mun huoneeseen hyvin

    • Aino

      Laittaisin nuo hyllyt olohuoneeseen television päälle koska siinä on hyvin iso ammottava aukko johon en ole keksinyt mitään

    • Pirjukka

      Paraatipaille olkkariin, ois upeat seinälä kera jonkun upeasti alas laskeutuvan kukan kanssa 🙂

    • Oona

      Laittaisin sen hyllyn omasn huoneeseen koska vaihdan sisustukseni musta,valkoisesksi

    • Oona s

      Laittaisin sen hyllyn omasn huoneeseen koska vaihdan sisustukseni musta,valkoisesksi

    • Hulda

      Mulla on melko uusi “makuuhuone” josta löytyy kaikki tarvittava, mutta sisustukseen olisi kiva panostaa ja noi hyllyt ois super kivat mun pöydän päälle!

    • Eeva

      Se sopis hyvin mun huoneeseen

  2. SalkaR

    Laittaisin oman huoneeni seinälle, sängyn viereen:)

    Vastaa
  3. Juulia

    Laittaisin nämä hyllyt joko asuntoni työhuoneeseen tai sitten makuuhuoneeseen tuoksukynttilöiden kanssa. Kattelin pitkään just näitä hyllyjä ja ihastelin, et kuinka hyvin ne sopis mun kämppään. Asun itsekin kolmiossa joten seinätilaa löytyy ja olisi kiva saada niihin jotain minimalistista mut samalla tosi nättiä!

    Vastaa
  4. antti

    Noi hyllyt on ihanan näköset ja multa löytyis just paikka mun huoneesta tollaselle hyllylle <3 Ois ihan täydellistä et se ois valkonen koska mun huone on tosi vaalee ja sopis sinne!

    Vastaa
  5. Milja

    Nää on niiin hienot ja sopis varmasti ihan minne tahansa, mutta mulla ne tulis ehdottomasti olkkariin! 🙂

    Vastaa
  6. Emmi

    Ehdottomasti olohuoneeseen paikkaamaan tyhjän tilan mihin just sopis tällänen hylly!

    Vastaa
  7. Tapsa

    Olohuoneen seinälle sohvan yläpuolelle molemminpuolin! Ammottaa oikein tyhjyyttään ja häiritsee jokapäivä ohi mennessä! 😀

    Vastaa
  8. Manta

    Omaan huoneeseen työpöydän päälle

    Vastaa
  9. Ulla N

    Ensimmäisenä tuli mieleen olohuone mutta sopisivat myös vaikka makkariin taikka työhuoneeseen, kynttilät niihin palamaan ja tunnelmaa tuomaan. Mekin ollaan kovia sisustamaan ja on mielenkiintoista aina nähdä teidän asuntoa ja kuinka hienosti se on sisustettu. Sulla on hyvä maku ja varmasti Valtsukin tuo aina jotain pientä ideaa teidän kotiinne. Niin ja Luckyhan myös tekee osansa ;D

    Vastaa
  10. Milla Nurmela

    Laittaisin nää joko keittiöön tai olohuoneeseen! Niiiin ihanat❤

    Vastaa
    • Inari

      Omaan huoneeseen ihan SAIRAAN mageet ps:oot tosi hyvä tekeen videoita ❤✌

  11. Janika Savolainen

    Nämä on ihanat! Meillä menis myös lkeittiön seinälle. Hetken aikaa on siihen pitänytkin jo hankkia jotain.

    Vastaa
  12. Tanja L

    Upeat hyllyt. Nämä menisivät 4-vuotiaan poikani hyllyyn. Rakkaat keräily batmanit pääsisivät niitä koristamaan 🙂

    Vastaa
  13. Jenni A

    Ruokailutilaan! Täyttäisivät täydellisesti juurikin tuon tyhjän tilan.

    Vastaa
  14. Jenna

    Laittaisin eteisen käytävälle

    Vastaa
  15. Ellanoora Pennanen

    Laittaisin olohuoneeseen! sopisi täydellisesti mun sisutukseen

    Vastaa
  16. Kati Kainulainen

    Nää on tosi mahtavan näköistä designia, tykkään! Laittaisin oikeasti varmaan makkariin, se on meidän huoneista sellainen joka vielä kesken, kun en meinaa löytää sinne mitään kivaa koskaan. 🙂

    Vastaa
  17. Sini

    Sopisi niin kivasti meidän vasta äskettäin valmistuneen makkarin seinälle tummien seinien kaveriksi. 🙂

    Vastaa
  18. Evita

    Nämä komeudet pääsisi meillä ehdottomasti olohuoneen seinälle, joka myös huutaa tyhjyyttään, sillä en/emme ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä mitä seinille laittaisimme.. Nyt ongelma on ratkaistu

    Vastaa
  19. P-M

    Uuteen, talvella valmistuvaan taloon. Sopisi ainakin portaikkoon:)

    Vastaa
  20. Heikki Kaisto

    Oi!! Nämä tulisi ehdottomasti juuri tänään ostetun ja ensi kesänä valmistuvan uuden asuntomme olohuoneen seinälle. Aivan ihanat!!

    Vastaa
  21. Kristiina Lahti

    Nää olisi just ihanat meidän loma-asunnon seinään Turkissa

    Vastaa
  22. Anu

    Ihanat! Sopisivat mainiosti makuuhuoneeseen.

    Vastaa
  23. Milja Mäkinen

    Olohuoneeseen nämä olisi mahtavat!

    Vastaa
  24. Martsu

    Aivan ihanat hyllyt <3 nämä ovatkin kokonaan uusi tuttavuus. Olen seurannut blogiasi vasta hetken ja säännöllisesti tänne tulee kurkittua :)Laittaisin hyllyn meidän työhuoneen mustalle seinälle tuomaan kontrastia 🙂

    Vastaa
  25. Juulia

    Aivan varmasti laittaisin tän yöpöydäksi! On kyllä niin nättejä ja olisi kyllä aivan omanlainen siihen tarkoitukseen 🙂

    Vastaa
  26. Kira

    On kyllä modernit ja ihanan sirot hyllyt. Meille ne tulisi ehdottomasti portaiden seinälle. Iltaisin niihin voisi laittaa tuikut ja tunnelma olisi taattu 🙂

    Vastaa
  27. Paula

    Laittaisin nämä ehdottomasti olkkariin.

    Vastaa
  28. Satu

    Eteiseen tyhjälle, uudelle, valkoiselle seinälle lipaston päälle 🙂

    Vastaa
  29. Roosa

    Eteiseen 🙂

    Vastaa
  30. Tiina

    Laittaisin hyllyt olohuoneeseeni sohvan yläpuolelle.

    Vastaa
  31. Nita

    Ihanat hyllyt! Laittaisin ne makuhuoneeseen sängyn molemmin puolin yöpöydiksi.

    Vastaa
  32. Viivi

    Makuuhuoneeseen :).

    Vastaa
  33. Jenni

    Montakin paikkaa olisi varmasti näille, mutta takkahuoneen seinällä olisivat juurikin passelit 🙂

    Vastaa
  34. Maiju

    Ihan täydelliset hyllyt Laittaisin meillä yläkerran ongelmalliseen aulatilaan, jonka sisustus tällä hetkellä kesken, kun pää lyö tyhjää. Nuo olisi ihan pöörfekt

    Vastaa
  35. Joanna Kotilainen

    Antaisin nämä lahjaksi äidin juuri valmistuneeseen mökin lisäsiipeen.Sopisivat mainiosti sinne!

    Vastaa
  36. Anna

    Olohuoneeseen paraatipaikalle että kaikki pääsisivät näkemään nämä ihanuudet <3

    Vastaa
  37. Larisa

    Mie laittaisin keittiöön. Vuoden keittiön seinä etsinyt hyllyjä,muttei ole mieleisiä löytynyt. Nyt löytyi Hylly saisi Marimekon mustavalkeat posliiniset purkit kaveriksi.

    Vastaa
  38. Larisa

    Aivan upean ihanat 🙂 Mie laittaisin keittiöön. Vuoden keittiön seinä etsinyt hyllyjä,muttei ole mieleisiä löytynyt. Nyt löytyi. Hylly saisi Marimekon mustavalkeat posliiniset purkit kaveriksi.

    Vastaa
  39. Asta

    Olohuoneeseen kunniapaikalle

    Vastaa
  40. Eetu

    Laittaisin hyllyt omaan huoneeseen sopis hyvin mun sisustukseen ja oon ettiny ton tyylisiä hyllyjä.

    Vastaa
  41. Marika

    Kivat hyllyt! Ja niin söpöt pienuutensa takia. Keväällä muutettiin ja moni seinä loistaa vielä tyhjyyttään. Tyttären huoneeseen sopisi mainiosti tai keittiöön.

    Vastaa
  42. Elina

    Laittaisin kyseiset hyllyt varmaankin juuri yöpöydiksi, sillä makuuhuoneessa on vain vähän tilaa ja seinälle laitettuna se olisi aivan ihana 🙂 PS. Kiva blogi sinulla!

    Vastaa
  43. Girlandthezepra

    Nämä olisi täydelliset meille keittiöön.

    Vastaa
  44. Jemina

    Laittaisin makuuhuoneeseen

    Vastaa
  45. Patrik

    Eteiseen!

    Vastaa
  46. Kaisa

    Ehdottomasti työhuoneen mustalle mäntyseinälle!

    Vastaa
  47. Milja Hirsmäki

    Nämä tulisi olohuoneeseen.

    Vastaa
  48. Minna

    Keittiöömme nämä sopisivat loistavasti.

    Vastaa
  49. Marika

    Meillä menis joko eteiseen tai makkariin

    Vastaa
  50. Linnea

    Uuden kodin seinälle pääsisivät syyskuussa! Makuuhuoneeseen tai vierashuoneeseen.. upeat hyllyt ja kiva inspiroiva blogi sulla!

    Vastaa
  51. Timjai / Laura

    Kun tässä uutta asuntoa mietitään niin ehdottomasti olohuoneeseen tai työhuoneen seinälle koristamaan. Aivan ihanat hyllyt!! 🙂

    Vastaa
  52. Errikki

    Ompa mahtavat! Just muutettu uuteen kämppään ja makkariin vaikee löytää yöpöytiä. Niiksi siis varmaan menis. Eteiseenki sopis! Millä nää on muuten kiinnitetty?

    Vastaa
  53. Tarja

    Makuuhuoneeseen ☺

    Vastaa
  54. ma

    Olohuoneeseen laittaisin ja toisen antaisin lahjaksi tyttärelle.

    Vastaa
  55. Emilia

    Nämä sopisi niin meidän keittiöön!

    Vastaa
  56. Iida H

    Ihanat hyllyt jäisi vähäksi aikaa odottamaan paikkaansa, uutta asuntoa ollaan juuri metsästämässä! Olisivat kyllä täydelliset mihin tahasa tilaan.. 🙂

    Vastaa
  57. Siru

    Olohuoneeseen <3 !

    Vastaa
  58. Julia

    Pakkohan noi kuolattavat hyllyt ois asettaa makkarin sängyn päälle, niin hienot!!

    Vastaa
  59. HM

    Lastenhuoneeseen huiput!

    Vastaa
  60. Tiina

    Laittaisin hyllyt ehdottomasti makuuhuoneemme tyhjälle seinälle, sainä on maalattu hyvin hyvin tummansiniseksi joten valkoiset hyllyt sopisivat siihen loistavasti!!

    Vastaa
  61. Rosa

    Olohuoneeni seinälle

    Vastaa
  62. Johanna kallkoinen

    Täydelliset meidän takan viereen

    Vastaa
  63. Pauliina

    Työhuoneen seinälle! 🙂

    Vastaa
  64. Katja

    Lasten makkareihin. Näihin saisi muutaman kivan muiston mutta siihen ei saa sopimaan liikaa pikkukrääsää.

    Vastaa
  65. Noora

    Löytäisin ihanille hyllyille varmasti paikan uudesta asunnosta, johon muutan muksujen kanssa syyskuun alussa. Piristäisivät kummasti eron ja muuttorulijanssin keskellä!

    Vastaa
  66. Emma

    Hienot on ja yöpöydiksi pääsisivät meidän kotiin<3

    Vastaa
  67. Anni

    Uuteen kotiini, mahdollisesti olkkariin.. Moni asia vielä auki, kun seinien maalaus/tapetointi kesken. ☺️

    Vastaa
  68. Kirsi

    Laittaisin hyllyt sängyn luona olevalle tyhjälle seinälle (asun yksiössä) niin näkyisivät koko asuntoon tai sitten eteiseen toisen hyllyn tilalle.

    Vastaa
  69. Tiina

    Makuuhuoneeseen, joka on meillä avoin alkovi, jonka täyttää koivuvanerinen built-in-bed, sopisivat täydellisesti!

    Vastaa
  70. Janina

    Ehdottomasti tulisi meidän uuteen, ihanaan, ensimmäisen yhteisen kodin keittiöön koristamaan muuten niin valkoisia seiniä!

    Vastaa
  71. Ilona

    Nää hyllyt tulis eteisen tyhjälle seinälle!

    Vastaa
  72. Jenniina

    Olohuoneen seinälle pääsisi 🙂

    Vastaa
  73. Tanja Saarinen

    Ihan mahtava idea laittaa yöpöydiksi, mutta taitaisin kuitenkin laittaa nämä vessaan. Ja pienet viherkasvit koristamaan näitä. Täytyyhän vessassakin olla jotain kaunista katsottavaa <3

    Vastaa
  74. Jutta

    Niin kauniit että sopisi juuri remontin päätteksi olohuoneeseen, keittiöön tahi makuuhuoneeseen. Todella kauniit!!

    Vastaa
  75. Jutta

    Niin kauniit että sopisi juuri remontin päätteksi olohuoneeseen, keittiöön tahi makuuhuoneeseen. Todella kauniit!! Me like ♥️ Sykkivällä sydämellä ♥️

    Vastaa
  76. Mari

    Nää sopis hyvin meiän makuuhuoneeseen! ❤️

    Vastaa
  77. Tiia

    1960-luvulla rakennetun mökin seinälle. Sopisi aikakauteen ja saisi kivasti esille esim. punaisen noppapullon.

    Vastaa
  78. Johanna Kyllönen

    Olohuoneeseen ehdottomasti. Meilläkin yksi seinä huutaa jotain ja tässä on sitä jotain!

    Vastaa
  79. Heivaan

    Olen juuri eronnut ja haluaisin laittaa uuden asuntoni uuteen uskoon, nämä sopisivat uuteen sisustukseen kuin nakutettu!

    Vastaa
  80. Elina

    Laittaisin luultavasti yläkertaan johtavien rappujen viereiselle seinälle! Mutta meillä on sata muutakin paikkaa mihin nuo kauniit sopisivat

    Vastaa
  81. Eveliina

    Hyllyt olisivat kiva yksityiskohta eteisessäni.

    Vastaa
  82. Terttu vitikka

    Keittiöön

    Vastaa
  83. Johanna Savikuja

    Keittiöön, tällähetkellä todella tylsä taulu seinällä.

    Vastaa
  84. sikkuralla

    Hienot! Olohuoneeseen laittaisin.

    Vastaa
  85. Johanna

    Tytön huoneeseen taikka olkkarii.

    Vastaa
  86. Katariina Myllykangas

    Upeat! Laittaisin makuuhuoneeseen, tai ehkä sittenkin ruokailutilaan.

    Vastaa
  87. Emmi

    Laittaisin ne makuuhuoneeseen tai keittiöön.

    Ooh, miten kauniit hyllyt!

    Vastaa
  88. Mariam

    Olemme ensiviikolla muutamassa uutteen kotiin ja nämä sopisivat täydellisesti olohuoneemme.

    Vastaa
  89. Salla

    Nämä olisivat täydelliset tulevan asuntomme keittiöön!

    Vastaa
  90. Sepideh

    Laittaisin nää keittiöön

    Vastaa
  91. amj

    Todella kätevät, nämä pääsisivät ruokapöydän viereen, kumpaankin muratti.Pöydän viereltä voisi seurata meditatiivisesti valon vaihtelua hyllyissä, seinässä ja kasveissa.

    Vastaa
  92. Sini S

    Eteisen seinälle, ovat kuin siihen tehdyt! Olisi ihana saada jotain tyylikästä kotiin

    Vastaa
  93. Ona

    Laittaisin makkariin sängyn yläpuolelle, siihen oon ptkään miettinyt jotain. Sitä jotain ei ole löytynyt, kunnes nyt! 🙂

    Vastaa
  94. Maarit Hemmilä

    Upeat 🙂 Paikkoja olis monta, mihin voisin nämä laittaa. Mut makuuhuone olisi ykköspaikka, mihin nämä ihanuudet laittaisin

    Vastaa
  95. Nanna

    Uuden asuntoni seinille. Muutan kesällä ekaan omaan kotiini!

    Vastaa
  96. Lilja Niukkanen

    Ensinnäki noi hyllyt on ihanat! Ja nyt itseasiaan. Laittaisin noi hyllyt mun makuuhuoneeseen. Sisustus on siellä moderni/musta-valkoinen, joten nämä hyllyt sopisivat sinne erinomaisesti.

    Vastaa
  97. Suski

    Yksiöni pitkän malliseen eteiseen; olisivat kaipaamani katseenvangitsija

    Vastaa
  98. Piritta

    Keittiön tyhjälle tummalle seinälle laittaisin tämän.

    Vastaa
  99. Emmy

    Lastenhuoneeseen ja vaihtuvat koristeet lasten mielen mukaan 🙂

    Vastaa
  100. Lotta Roiha

    Laittaisin kyseiset hyllyt omaan huoneeseeni sängyn yläpuolelle.

    Vastaa
  101. Annika

    Olohuoneeseen kyllä laittaisin. 🙂

    Vastaa
  102. Oskari Nättylä

    Antaisin

    Vastaa
  103. Taija

    Oi vitsi nää on kuin luodut meidän vessaan! Mustana olis päätynyt olkkariin mut valkoinen passaa vessaan jossa jokainen niitä voi nenää puuteroidessa ihastella.

    Vastaa
  104. Pinzii

    Laittaisin hyllyt keittiöön jossa ei ole vielä mitään.

    Vastaa
  105. Oskari Nättylä

    Antaisin äitini tädin terasille….MAHTAVA IHMINEN

    Tai makuuhuoneen seinälle.

    Vastaa
  106. Janette

    Tosi kivan näköiset hyllyt! Tykkään myös musta & valkoisesta sisustuksesta! Laittaisin nämä olohuoneeseen tai makuuhuoneeni tyhjälle seinälle! ❤

    Vastaa
  107. elisa seppälä

    Täydelliset hyllyt!! Olkkariin ruokapöydän päätyyn laittaisin! Onneksi arvot valkoisina, kun sopisi meille paremmin vähän värikkääseen sisustukseeni 🙂 Noi mustat sopii teille tuonne musta-valko-teemaan super hyvin!

    Vastaa
  108. Anna

    Meillä on muutto tulossa ensi kuun lopulla, joten en osaa vielä yhtään sanoa minne kyseiset hyllyt päätyisi. Sen verran kuitenkin tiedän, että kyllähän nuille paikka löytyisi, sopii nimittäin meidän sisustukseen aivan täydellisesti.

    Vastaa
  109. Laura

    Laittaisin kyseiset hyllyt makuuhuoneen tyhjyyttä ammottavalle seinälle.

    Vastaa
  110. Aapo Lehtonen

    Tottakai antaisin ne mutsille koska se rakastaa tollasia hyllyjä;)

    Vastaa
  111. Jasmin

    Olohuoneen, keittiön tai makkarin seinälle! Miten niin tyhjät seinät meillä. 😀

    Vastaa
  112. Siiri

    Laittaisin makuuhuoneeseen työpöydän viereen

    Vastaa
  113. Reetta

    Olohuoneeseen ja kauniit kukka-asetelmat niiden päälle 🙂

    Vastaa
  114. Ville

    Yksiössä asun joten tähän yhteen ainoaan huoneeseen laittaisin. Tällä hetkellä koko huoneessa ei edes ole muuta kuin sänky joten tulisi kyllä tarpeen. 😀

    Vastaa
  115. Kaisa

    Niin upean minimalistiset hyllyt! Olen jo pitkään miettinyt, mitä laittaisi makuuhuoneeseen sängyn yläpuolelle seinälle. Meiltä löytyy sen verran tauluja pienestä asunnosta, että olen pähkäillyt juurikin erilaisia hyllyjä vaihto-ehtoina. Tyylillisesti pidän kaikesta minimalistisesta, mutta haluan sisustuksen olevan silti myös persoonallista ja osittain erikoisempaa. Nämä hyllyt sopisivat täysellisesti tuohon tyyliin ja menisivät ihanasti yhteen tumman sängyn ja valkoisten seinien kanssa pieneen huoneeseen tuomaan tunnelmaa!

    Vastaa
  116. Noora

    Eteisen seiänälle laittaisin!! 🙂

    Vastaa
  117. Makenator

    Laittaisin aarin kokoiseen olohuoneeseen koska siellä on niin paljon tyhjää tilaa

    Vastaa
  118. Saija

    Ihan huipun näköset noi hyllyt. Laittaisin omaan huoneeseen sängyn päälle seinälle joka huutaa tyhjyyttä. Täyttäisin tottakai kirjoilla.

    Vastaa
  119. Lauri

    Kun haluaisin sisustaa saman lailla asuntoni kuin sinulla kun sulla on niin ihana asunto ja oot mun lempi tubaaja

    Vastaa
  120. Mira

    Ihan ehdottomasti laittaisin hyllyn upouuden asuntoni seinälle, olohuoneeseen! Muutan ensimmäiseen omaan asuntoon heinäkuussa ja kyseinen hylly sopii mun tyyliin just täydellisesti!

    Vastaa
  121. ANNI

    Aivan ihanat!! Mulla on aika minimalistinen ja vaalea huone, joten noi tulisi ehdottomasti sinne piristämään seinää 🙂

    Vastaa
  122. Jenni

    Keittiössä pitkä tyhjä seinä huutaa näitä hyllyjä! Ihanat! 🙂

    Vastaa
  123. Katariina

    Laittaisin olohuoneeseen tyhjälle seinälle! Meilläkin on tauluja paljon, joten miettinyt myös jotain hyllyä johon laittaa kynttilöitä/koriste-esineitä. Sopivaa vain ei tunnu löytyvän, nämä taas ovat ihanan yksinkertaiset ja modernit samaan aikaan!

    Vastaa
  124. Laura

    Laittaisin hyllyt makuuhuoneeseen, sängyn yläpuolelle jossa on tyhjää tilaa joka kaipaa täyttämistä 🙂

    Vastaa
  125. LUKA

    Laittaisin omaan huoneeseeni. Tummalle seinälle jonne sopisi hyvin minun tavaroitani.

    Jannelle ja Valtterille terveisiä T:Luka

    Vastaa
  126. Saga

    Kyllä noin upeat hyllyt meidän talossa päätyisi olohuoneeseen, missä vieraatkin voi niitä ihastella sohvalla istuessaan.
    Oon suuri kasvien ystävä (vaikka ne minun hoidossani tuppaa kuolemaa) Joten toiselle hyllylle pääsisi varmasti jokin kaktus tai aloevera.:)

    Vastaa
  127. Mindee

    Itse laittaisin hyllyt olohuoneeseen television päälle ja siihen jotain vanhoja kuvia lapsuudesta❤

    Vastaa
  128. Meri L

    Mun uuteen yksiöön joka vuosimallia 2017, sinne ainoan huoneen seinälle!♡

    Vastaa
  129. Annika

    Nämä tulisi ehdottomasti uudistetun olohuoneen seinälle. 🙂

    Vastaa
  130. Henna

    Laittaisin nämä hyllyt opiskelukämpän seinälle, joka ammottaa tyhjyyttä. Sopii hyvin mustavalkoiseen sisustukseen, joka tulee varmasti jatkumaan seuraavassakin asunnossani, joten hyllyille tulee olemaan käyttöä!:)

    Vastaa
  131. Anniina

    Todella tyylikkäät! Sijoittaisin tuollaiset hyllyt mielläni syksyllä syntyvän poikamme huoneeseen. Vauvahuoneen sisustus kaipaa särmää 😀

    Vastaa
  132. Vilma

    Omaan uuteen huoneeseen, muutto edessä kesäloman aikana ja kipeesti tarvitsisin uusia kivoja huonekaluja ja koristejuttuja!

    Vastaa
  133. Tiia

    Laittaisin omaan huoneeseen tyhjälle seinälle. Nuo piristäisi varmaan paljon tyhjää seinää

    Vastaa
  134. Jenny

    Laittaisin noi ihanat hyllyt olohuoneen seinälle.

    Vastaa
  135. Iida.katariina

    Olisi kiva saada eteiseen tuollaiset yksityiskohdat nuo hyllyt sopisivat siihen niin hyvin

    Vastaa
  136. Rosa

    Laittaisin noi hyllyt mun uuteen ensimmäiseen omaan kotiin,väri teema tulee olemaan juuri valkoinen musta harmaa ja ne sopisi sinne täydellisesti

    Vastaa
  137. Anja Tissari

    Laittaisin hyllyt mun omaan huoneeseen. Hyllyjen päälle laittaisin hienoja kynttilöitä!

    Vastaa
  138. Neila

    Mä laittaisin sen mun huoneeseen koska toi hylly sopii niin hyvin mun tyyliin ja samalla myös mun huoneeseen.

    Vastaa
  139. Heini Hämäläinen

    Laittaisin nämä eteiseen tai olohuoneeseen. Ihanat ovat

    Vastaa
  140. Helena

    Olohuoneeseen menisivät “vaihtuvien näyttelyiden” hyllyiksi. Ovat itsessäänkin jo kuin taideteoksia 🙂

    Terveisiä tällaiselta “vanhalta tädiltä” (55), joka tykkää seurata teidän kummankin youtube-kanavaa.

    Vastaa
  141. Heini Hämäläinen

    Laittaisin nämä eteiseen tai olohuoneeseen. Ihanat ovat

    Vastaa
  142. Danila

    Meillä pääsisi ololhuoneen ongelma seinälle. Olen miettinyt siihen “jotain” jo kohta 3 vuotta, mutta kun kaikki on liian pieniä, liian isoja tai muuten vaan ei jostain syystä käy. Ehkä nyt olis aika jo saada siihen tämä ihan hylly 🙂

    Vastaa
  143. Petra

    Maaliskuussa muutan ekaan omaan kämppään! Hyllyt menisi ehdottomasti parvekkeelle, sillä yksi kauneimpia asioita ikinä on talvi-ilta ja nätti parveke täynnä kynttilöitä.

    Vastaa
  144. Henna siitonen

    Laittaisin ne olohuoneeseen sielllä on muutenkin niin vaaleet niin ne sopis sinne iha täydellisesti ku muutenkin on tyhjät seinät kämpässä ku ei oo kauheest varaa ostaa tollasii nii ois ihana voittaa noi!

    Vastaa
  145. Ronja

    Mulla löytyis hyllyille täydellinen paikka omatekemän maalauksen viereltä. Hieman on tuo maalaus ollut yksinäinen tuossa seinällä, joten ne kivasti sopisi siihen seuraksi!

    Vastaa
  146. VIKI

    Laittaisin noi hyllyköt mun oman huoneeni seinälle, noi hyllyt sopis tosi kivasti mun keltaisen seinän kanssa.

    Vastaa
  147. Ida Olkkonen

    Oi miten ihanat hyllyt!Nuo sopisivat muutenkin huoneeseeni todella hyvin!Minä laittaisin huoneessani nuo kyseiset hyllyt liitutauluni viereen kun siinä on aika tyhjän oloista ja olenkin miettinyt mitä siihen pistäisi.Nyt löytyi hyvä ratkaisu jos vaan sattuu arpaonni kohdalleni.

    Vastaa
  148. Annika

    Ehdottomasti makuuhuoneen, se on vielä keskeneräinen!

    Vastaa
  149. Roosa

    Omaan huoneeseen kun oon ettinyt noita samoja hyllyjä ihan sikana

    Vastaa
  150. Ida

    Laittaisin uuden kodin eteisen seinälle:) Nii pitkä mietintä mitä siihen laittaisi ja nää ois just mahtavan täydelliset siihen! Kun värinä toimii musta ja valkoinen keskenään sisustuksessa 🙂

    Vastaa
  151. Sofia

    Laittaisin ne mun huoneen seinälle, koska siinä on niin kamala ruskea tapetti että ne hyllyt veis huomion muualle

    Vastaa
  152. Henriikka Koivisto

    Olohuoneeseen laittaisin! 🙂

    Vastaa
  153. Jenny rousu

    Oman huoneen seinälle

    Vastaa
  154. Krista

    Mun makuuhuoneen seinä kampauspöydän yläpuolella HUUTAA näitä!!! :O

    Vastaa
  155. Riku

    Laittaisin ne oman makuuhuoneeni seinälle.

    Vastaa
  156. Jemina

    Eteiseen, koska siinä on tyhjä seinä ja haluaisin siihen jotain mikä ei kuitenkaan ole liian massiivista ja nämä ois just täydelliset siihen 🙂

    Vastaa
  157. tami

    antasiin kaveerille tuparilahajaks sen ekaan kämppää 😀

    Vastaa
  158. Sanna

    Uuden olohuoneen seinälle tarvittais hyllyjä.

    Vastaa
  159. Päivi

    Uuden asunnon olohuone-keittiö-kompleksiin, jonka seinät kaipaavat vielä piristystä.

    Vastaa
  160. Kia G

    Laittaisin oman huoneeni seinälle, sillä olisi kiva saada huoneen koristeet jonnekin korkealle esille, eikä kaapin pohjalle unohtumaan 🙁

    Vastaa
  161. Leena

    En ole vielä varma minne laittaisin, koska muutetaan uuteen asuntoon reilu viikon päästä ja en osaa vielä hahmottaa. Joka tapauksessa hyllyt ovat upeat ja tulisi ehdottomasti seinälle ❤️

    Vastaa
  162. Valtteri spring

    Laittaisin tämmöiset mun huoneeseen tai parvekkeelle ja hyllyilöe kynttilöitä, jolloin tulisi kaunis kynttilän valaistus minne vaa

    Vastaa
  163. NeeeaTuuulia

    Mie antsisin se äidilleni syntymäivälahjaks, koska ne on koht…

    Vastaa
  164. Jenni

    Käytävälle tai makuuhuoneeseen

    Vastaa
  165. Minna

    Kiitos Neeeatuuulia

    Vastaa
  166. Terhi

    Omaan huoneeseen

    Vastaa
  167. Sanni

    Olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen✔

    Vastaa
  168. Idaelisa

    Olkkarin seinälle, nää olis kiva piristys ja vielä valkosena, niin ois ihan täydelliset meidän asuntoon,

    Vastaa
  169. Anna-Kaisa

    keittiön seinälle.olen pitkään miettinyt mitä siihen laittaisin ja nuo hyllyt sopisivat seinälle täydellisesti.

    Vastaa
  170. Rita

    Laittaisin nämä keittiöön tai olohuoneeseen, tosi ihanat.

    Vastaa
  171. Anna

    Laittaisin olohuoneeseen, ihania ovat!

    Vastaa
  172. Jaana

    Meidän mökin sauna huutaa kaunista pesuainehyllyä!!! Toki löytyisi tuolle käyttöä vaikka ja missä kuten keittiössä maustehyllynä, kylppärissä hakuvesille, yöpöytänä jne…

    Vastaa
  173. Inka

    Laittaisin noi hyllyt mun huoneeseen sängyn yläpuolelle seinälle. Rakastan mustaa ja valkoista sisustuksessa, joten noi sopis tänne täydellisesti!

    Vastaa
  174. Tiizi

    Laittaisin keittiön tyhjälle seinälle ☺️ Siihen kun ei voi ihan mitä tahansa laittaa

    Vastaa
  175. Vilma

    Niin täydelliset hyllyt etten kestä! Laittaisin olohuoneeseen äskettäin tippuneen ja hajonneen ikean taulun tilalle.

    Vastaa
  176. Juuso

    Tottakai olohuoneeseen ne laittaisin! Tuntuu että se olisi jotenkin kesken.

    Vastaa
  177. Pia

    Laittaisin hyllyt ruokailutilan tyhjälle seinälle

    Vastaa
  178. Niina

    Olohuoneeseen

    Vastaa
  179. Milla

    Laittaisin nää mun oman huoneen tyhjälle seinälle, sängyn yläpuolelle, johon oon harkinnut jo tauluja tai just jotain hyllyä, mitä ei oikeen oo löytynyt, mutta nää hyllyt on ihan super kivan näköset ja nää sopis täydellisesti mun huoneen sisustukseen.

    Vastaa
  180. Henna-Marja

    Olohuoneeseen ehdottomasti, koska ainut huone jonka tyhjille seinille kaipaisi jotain piristystä!

    Vastaa
  181. Milla K

    Oijoi, olohuoneeseen!

    Vastaa
  182. Krista

    Onpas somat hyllyt! 🙂 Laittaisin hyllyt ehkä sängyni molemmin puolin yöpöytien yläpuolelle, sillä sinne kaivattaisiin jotain seinälle. Edistäisi ehkä tätä ikuisuusprojektia mikä kotini on. 😀

    Vastaa
  183. Olivia

    Mä laittaisin nämä Super kauniit hyllyt olohuoneeseen, koska seinät ovat tyhjät ja äiti on yrittänyt etsiä hyllyhyllyjä olohuoneeseen mutta ei ole löytänyt.

    Vastaa
  184. Jasmin Heikkilä

    Laittaisin ne minun makuuhuoneen meikkipöydän eteen.

    Vastaa
  185. Sanni

    Makuuhuoneeseen, olenkin juuri etsiskellyt sinne sopivaa hyllyä ja nämä olisivat täydelliset!

    Vastaa
  186. Jenna

    Miten ihanat <3 Hyllyt löytäisivät paikan ehdottomasti keittiöstä

    Vastaa
  187. sofia

    Laittaisin huoneeseen pöydäks koska mulla on niin pieni huone niin sinne ei mahdu mitään joka osuu lattiaan paitsi sänky ja peinpöytä ja toinen menis vaatekomeroon kyllyks johon voi laittaa pientä tavaraa

    Vastaa
  188. Aleksi

    Laittaisin hyllyn omaan asuntoo, kunhan sinne muuttamaan pääsen. Omistan jo joitain tauluja itsekin, mutten haluaisi asunnon seiniä pelkästään niillä täyttää ja tällanen tois vähän jotain erinlaista

    Vastaa
  189. Erika

    Joko vessan tyhjälle seinälle vaikka sivellin purkeille tai oman huoneen seinälle

    Vastaa
  190. Reeta

    Laittaisin hyllyt tyhjään eteiseeni 🙂

    Vastaa
  191. Tarja repo

    Mahtavat hyllyt sopisivat eteiseemme.

    Vastaa
  192. Heidi

    Ehdottomasti uuteen kotiini olohuoneeseen 🙂

    Vastaa
  193. Aino

    Laittaisin hyllyt synkkään ja tylsään eteiseemme. Iso valkoinen seinä huutaa hyllyä, mutta oikeanlaista ei ole ennen tätä tullut vastaan! Näen jo kuinka toiselle hyllylle laittaisin pienen viherkasvin ja toiselle kynttilän tuomaan valoa!

    Vastaa
  194. Jemina

    Ihanat!!! Makuuhuoneeseen ehdottomasti!

    Vastaa
  195. Sebastian

    Laittaisin keittiöön,ruokailukulma tai omaan huoneeseen

    Vastaa
    • Sebastian

      Tai antaisin lahjaksi

  196. Anskuu

    Olohuoneeseen tai sitten makkariin yöpöydiksi.

    Vastaa
  197. Ida

    Makuuhuoneeseen jonka seinät huutaa tyhjyyttään!

    Vastaa
  198. Mette

    Laittaisin hyllyt huoneeseeni. Kun ensimmäistä kertaa näin jossakin sun videolla noi hyllyt oli heti mielen päällä et pakko saada tollaset. Tykkään sun sisutustyylistä tosi paljon ja inspiroidun kehittelemään kaikenlaista lumoavaa ja kaunista huoneeseeni. Jatka tulevaisuudessa sisustus videoita tekemistä! Oot ihana❤

    Vastaa
  199. Virpi

    Minun olohuoneen tyhjä seinä huutaa niitä tänne

    Vastaa
  200. Anna

    Laittaisin noi mun mustalle seinälle olohuoneessa 🙂

    Vastaa
  201. IIDA

    Laittaisin nuo hyllyt minun omaan makuuhuoneeseen,sillä makuuhuoneeni seinältä on noin. puolisen vuotta sitten otettu pois hylly joten seisäni on edelleen tyhjä sillä en ole saanut aikaiseksi hommata uutta joten nuo tulisivat tarpeen.

    Vastaa
  202. Roni

    Laittaisin hyllyt omaan huoneeseeni, koska huoneeni on moderni ja skandinaavinen ja ne sopisi todella hyvin tänne. Seinillä on tauluja liikaa, niin vaihtaisin ne hyllyihin.

    Vastaa
  203. Netta Holmberh

    Laittaisin varmasti nuo hyllyt huoneseeni, koska beiget seinät huutavat tyhjyyttä en ole keksinyt mitään niille, niin nämä hyllyt voisivat olla hyvät minun seinälle!

    Vastaa
  204. Taneli Roos

    Laittaisin sen mun huoneen seinälle sängyn yläpuolella puolelle.

    Vastaa
  205. Taneli Roos

    Btw oot ihan paras tubettaja

    Vastaa
  206. Mandimai Sundberg

    Laittaisin ehdottomasti eteisen käytävälle tänne mun pieneen mustavalkoiseen opiskelijakämppään, kun on pitänyt jo kauan jotain eteisen käytävän seinälle keksiä. IKEAn hyllyköt ei oikeen nappaa ja muut onkin opiskelijabudjetille liikaa, jonka takia useat koriste-esineet ovat kaapin pohjalla laatikoissa !

    Vastaa
  207. Terhi Lohi

    Meidän kodin keittiöön ruokapöydän päälle seinälle 🙂 Se seinä on aina ollut tyhjänä. Oon haaveillut siihen jotain hyllyä, mutta en ole vielä löytänyt oikein mielekästä. Nämä olis upeat siihen 🙂

    Vastaa
  208. annika laine

    Meillä muutto viikon päästä, ja olohuoneessa on harmaa seinä, johon en ole keksinyt vielä mitään kivaa laitettavaa. Nää ois ihan täydelliset siihen

    Vastaa
  209. Annika Koskela

    Laittaisin hyllyt ehdottomasti parvekkeelle

    Vastaa
  210. Eero (lvhti)

    Minulla on aivan törkeä tapetti nykyisessä asunnossani yhdellä näkyvällä seinällä. Kikat alkavat loppumaan kesken, koska en halua väkisin vääntäen seinälle mitään turhakkeita ripustella. Olen jakanut seinän 3 blokkiin; muoti, toteemieläimet ja päänvaiva, muotiosassa on lehtihyllyä ja loius vuittonin taulu. Eläin blokkissa on leijonaa ja tiikeriä. Mutta kolmas blokki sisältää vasta ison peilin ja tyhjä kehys odottamassa inspiraatiota. Nämä hyllyt loisivat täydellisen blokin peilin päällä. Tykkään sisustuksessa opiskelijabudjetin rajoissa tuosa luxus tunnelmaa asuntoon juurikin yksityiskohdilla. Näiden upeiden hyllyjen ilme täydentäisivät seinän kokonaisuuden ja toimivisat myös funktionaalisena hajuvesiel paikkana.

    Vastaa
  211. saimi

    Olkkariin utteen kämppään noi ois kyl mahtavat

    Vastaa
  212. Sonja

    Se tulisi meidän huoneeseen kun mun sisko etsii super ihanaa hyllyä ja meillä on sisustus projekti kesken niin aijoin ilahdutaa sen hyllylläja se tulisi meidän huoneen väri mailmoihin sopimaan joten ois kiva saada tollanen

    Vastaa
  213. Reetta

    Mun huoneesee sänkyy vastapäät ❤

    Vastaa
  214. Milla k

    Iiiiiiiihaaqanaaaat hyllyt!!! Paikka olisi ehdottomasti makuu huoneen seinällä rakastan noita hyllyjä!!!

    Vastaa
  215. Anniina öhrling

    Makuuhuoneeseen, työpöydän yläpuolelle tuomasn kaunista tunnelmaa

    Vastaa
  216. Ari Suhonen

    Laittaisin hyllyn parvikerroksen tiiliseinään kiinni vierekkäin. Valkoiset hyllyt voisivat luoda kivan kontrastin harmaan tuulin kanssa. Hyllyt näkyisivät olohuoneeseeni myös, koska kyseessä on parvikerros. Minusta hyllyt sopisivat täydellisesti seinään ja kyseessä olisi tuote mikä harvalla löytyy!!!!!!

    Vastaa
  217. Domppa

    Ehdottomasti omaan huoneeseen täyttämään tyhjää huonettani!

    Onnea osallistujille❤

    Ja kiva ku pidät tälläsii arvontoi naag❤

    Vastaa
  218. Siiri pihlajamaa

    Laittaisin hyllyt yöpöydäksi, sillä olen juuri sanut parvisängyn ja norm pöytä ei enää käy joten jonkun hyllyn tarvitsen ja nuo ovat täydelliset! Toisen hyllyn laitan joko “yöpöydän” viereen, tai alle sillä makkarissa on aina tarvetta hylly tilalle

    Vastaa
  219. Anna

    Pistäisin hyllyt makuuhuoneeseen tuomaan tunnelmaa

    Vastaa
  220. Janina A

    Eteiseen laittaisin ❤ oisinpa onnellinen jos voittaisin

    Vastaa
  221. Jonna S

    Olohuoneen seinälle laittaisin!

    Vastaa
  222. Karoliina

    Olen ihastellut tätä hyllyä muissakin blogeissa jo hetken, toi design on jotenkin niin simppeli mutta ovela. Sopisi tosi hyvin mun ahtaaseen yksiöön yöpöydäksi.

    Vastaa
  223. Sanna Heino

    Moderniin Beach Houseeni tai makuuhuoneeseen… niin huikeet!

    Vastaa
  224. Anne

    Keittiön seinä täälläkin tulisi kyseeseen. En vain ole keksinyt siihen mitään, kolme vuotta kohta pähkäillyt ja nää on sellaset kevyen oloiset hyllyt mitkä varmasti kävisi !

    Vastaa
  225. Laura

    Nämä tulisi meillä makuuhuoneeseen yöpöytien päälle.

    Vastaa
  226. Katriina

    Olohuoneeseen sillä teemme juuri tällä hetkellä olkkari remppaa ja nää sopisi sinne täydellisesti!

    Vastaa
  227. Karoliina

    Omaan huoneeseen, sillä seinät ovat todella tyhjät.

    Vastaa
  228. Inna

    Laittaisin hyllyt poikaystäväni ja minun ensimmäiseen yhteiseen asuntoon ja ripustaisin ne olohuoneeseen/keittiöön!

    Vastaa
  229. Vilma

    Laittaisin ne mun huoneen tyhjyyttä ammottavalle seinälle (kirjaimellisesti) sopia nimittäin siihen täydellisesti❤️

    Vastaa
  230. Senni Vuorimäki

    Hyllyt olis kyllä aika kivat,kun tätä tavaraakin löytyy. Laittaisin toki omaan huoneeseen:)

    Vastaa
  231. Jenna

    Makuuhuoneeseen! Nämä ovat juuri se, mitä olen sinne etsinyt tietämättä mitä edes etsin. Ja nimenomaan valkoisena sopisivat täydellisesti.

    Vastaa
  232. Aino

    Laittaisin sellaisen hyllyn omaan tulevaan kämppääni koska olen sellainen sisustus friikki

    Vastaa
  233. Xeveliina

    Meillä tehtiin juuri remontti ja täydellinen muodonmuutos makuuhuoneeseen. Emme raaskineet pilata seiniä millään tavaroilla tai tauluilla ennenkuin löydämme täydelliset, mutta tässä se unelmien hylly nyt olisi ihan varoittamatta! 🙂

    Vastaa
  234. Roosa

    Olohuoneeseen täydentämään jo valmiiksi mustavalkoista sisustusta❤

    Vastaa
  235. Johanna Reijonen

    Makuhuoneen seinällä olis paikka

    Vastaa
  236. Roosa

    Ruokailutilaan. Voisimpa laittaa tähän kuvan, miten hyvin sopis! Oon kaavaillu erilaisia, mut nämä ois täydelliset!

    Vastaa
  237. Janica Lehtonen

    Antaisin toisen ehkä äidilleni tai molemmat synttärilahjana tai sitten laitan molemmat “omaan huoneeseeni” Noi on niinku ihan sika siistit❤️

    Vastaa
  238. Katja

    Laittaisin sängyn yläpuolelle silmäpariksi 🙂

    Vastaa
  239. Rosa Rautiainen

    Antaisin lahjaksi äidille, joka aivan varmasti laittaisi hyllyt olohuoneeseen ❤️

    Vastaa
  240. Henna

    Laittaisin nuo meidän uuden asunnon seinälle, johon muutetaan kohta. Noihin saisi esille kivoimmat tavarat!

    Vastaa
  241. Vera Jylhä-Vuorio

    Pistäisin hyllyn sängyn yläpuolella olevalle seinälle, koska seinällä ei ole yhtään koristetta tai hylly. Ja kun näin ne hyllyt niin tiesin samantien että ne sopisivat minun huoneeseeni. Lisäksi rakasta teidän sisustusta Janne & Valtteri niin omakin huone on mustavalkoinen.

    Vastaa
  242. Nina Alakopsa

    Laittaisin ne olohuoneeseen, näyttäisivät ihanalta ja kevyeltä ruskealla tehosteseinällä. ❤️

    Vastaa
  243. Emma Laitinen

    Mä laittaisin nämä niin meidän tyhjälle olohuoneen seinälle, johon en ole löytänyt mitään kivaa neljään vuoteen, joka ollaan nykyisessä asunnossa asuttu O_o…
    Nämä on jotain super kaunista ja niin sopisi meidän valkoiselle seinälle! 🙂

    Vastaa
  244. Katja

    Itse asun yksiössä ja yksi iso tyhjä seinä häirinnyt jo pitemmän aikaa, koska mitään sopivaa ei vaan meinaa löytyä. Nämä sopisivat juuri täydellisesti siihen sängyn yläpuolelle, koska ovat niin simppelit ja samalla tyylikkäät!

    Vastaa
  245. Suvi Viitasaari

    Juurikin keittiön seinälle nämä ihanuudet pääsisivät. ☺

    Vastaa
  246. Tuuli

    Laittaisin tuon aitan hirsiseinään. Kävisi sinne hyvin.

    Vastaa
  247. Onni

    Ehdottomasti antaisin tyttöystävälle meidän uuteen kotiin koska se on keskeneräinen ja laitettaisiin olohuoneeseen

    Vastaa
  248. Onni

    Laitettaisiin minun ja minun tyttöystävän uuteen kotiin olohuoneeseen koska talo on keskeneräinen ja nuo hyllyt sopisivat täydellisesti sinne

    Vastaa
  249. Inka

    Jaan juuri remontoidun huoneeni siskoni kanssa ja hyllyt sopisivat täydellisesti yöpöydiksi kerrossängyn viereen

    Vastaa
  250. Anni

    Makkariin sängyn yläpuolelle, sillä se seinä oikein huutaa tyhjyyttään kun en oo keksinyt miten sitä koristaisi, mutta noi hyllyt ois just täydelliset!

    Vastaa
  251. Myy

    Ystäväni muuttaa ja antaisin ne tuparilahjaksi sillä omaan asuntoon ei saa kiinnittää mitään seiniin

    Vastaa
  252. Nelli

    Ihanat! Laittaisin ehdottomasti tulevaan omaan kotiin vaikkapa olohuoneeseen tai sängyn yläpuolelle makkariin 🙂

    Vastaa
  253. Clara Korkeamäki

    Omaan huoneeseen tai olohuoneeseen koska sinne päälle olisi kiva laittaa kynttilöitä ja muuta kivaa ja tarpeellista tavaraa

    Vastaa
  254. Ulla

    Olisivat täydelliset juuri remontoituun keittiöön ❤️

    Vastaa
  255. Aino immonen

    Kivat hyllyt ! laittaisin olohuoneeseen 🙂

    Vastaa
  256. Vilma

    Oi että! Noi sopis mun eteiseen kuin nyrkki silmään

    Vastaa
  257. Eveliina

    Pistäisin sängyn yläpuolelle

    Vastaa
  258. Ronja

    Ollaan pitkään perheen kanssa mietitty mitä laittaisimme olohuoneeseen tyhjälle seinälle. Tässä olisi hyvä ja tyylikäs ratkaisu.

    Vastaa
  259. Niina

    Keittiöön menis meilläkin, olis juurikin sopiva paikka keittiön ja olkkarin välissä, näkyis hienosti kumpaankin tilaan!

    Vastaa
  260. Hannele/Täyttä Elämää

    Tyttöjen huoneen uutta, harmaata seinää vasten valkoiset hyllyt näyttäis erittäin hyvältä 🙂

    Vastaa
  261. Salla

    Olohuoneseen tai makuuhuoneeseen sopisi todella hyvib 🙂

    Vastaa
  262. Amanda

    Nämä hyllyt pääsisivät ehdottomasti koristamaan vasta remontoidun mustavalkoisen parvekkeeni seiniä! Hyllyt ovat jo itsessään näyttävät ja upeaa designia, joten asettaisin niille vain kynttilät tunnelmaa luomaan.

    Vastaa
  263. Katjuuuuus

    Laittaisin olohuoneeseen seinälle joka huutaa tyhjyyttä XD

    Vastaa
  264. Milla

    Makuuhuoneeseen koska se on tällä hetkellä melko tyhjä ja hyllyt toisivat sinne ihanan lisän ja saisi makuuhuoneeni näyttämään kivalta

    Vastaa
  265. Janita

    Jos voittaisin hyllyt, ne saisivat asunnostani paikan olohuoneen seinältä. 🙂

    Vastaa
  266. Aava

    Laittaisin hyllyt eteiseen tai sitten huoneeseeni

    Vastaa
  267. Susanna

    Makuuhuoneeseen, koska siellä seinillä ei oo tällä hetkellä mitään 😀

    Vastaa
  268. Mia

    Nää hyllyt ois aivan mahtavat olohuoneessa, saisin vanhan rohmuskan pois kuleksimasta =)

    Vastaa
  269. Mari

    Uuden kotimme makkariin tai olkkariin ☺️

    Vastaa
  270. Neea Mäkelä

    Omaan huoneeseen. Muutettiin kuukausi sitten ja seinät tuntuvat vielä tyhjiltä.

    Vastaa
  271. Janette

    Laittaisin hyllyt huoneeseeni, sängyn yläpuolelle ❤

    Vastaa
  272. Miina

    Laittaisin omaan huoneeseeni. Ja hyllyihin tulisi kukkia ja kaktuksia. Talvisin ehkä kynttilöitä.

    Vastaa
  273. Milja

    Viikon päästä muutto ensimmäiseen omaan kotiin ja nämä päätyisivät varmasti olohuoneeseen. Ihanat!

    Vastaa
  274. Aleksi

    Nämä hyllyt sopisi erinomaisesti tunnelman luomiseen mökille! 🙂

    Vastaa
  275. Emilia

    Hyllyt menisi ehdottomasti olohuoneeseen, sillä juuri omaan kotiin muutettuani en ole löytänyt seinille vielä mitään kiinnostavaa sisustuselementtiä.
    Sisustuksemme on hyvin musta-valko-harmaa painotteista, joten hyllyt olisi täydelliset! 🙂
    Ihana postaus!

    Vastaa
  276. Minja

    Tulevaan “lukioasuntooni”. Olisi kiva saada sinne ihana sisustus sillä rakastan sisustamista

    Vastaa
  277. Emilia

    Ollaan parin kuukauden sisällä muuttamassa ja sinne uuteen kotiin ollaan mietitty uutta sisustusta mun huoneeseen. Siitä huoneesta tulee tosi mustavalkonen ja muutenki saman tyylinen ku noi hyllyt, joten sinne mä ne pistäisin.

    Vastaa
  278. Kia

    Laittaisin ne meidän ‘olohuoneen’ seinälle ikkunan viereen 🙂 asun siis yksiössä.

    Vastaa
  279. Sini Laitinen

    Laittaisin meidän olohuoneen seinälle peilin ja kahden kivitaulun kaveriksi.

    Vastaa
  280. Jasmin Luukkonen

    Laittaisin hyllyt omaan huoneeseen ne sopisivat sisustukseen mainiosti

    Vastaa
  281. Eve

    Laittaisin hyllyt lastenhuoneesen.

    Vastaa
  282. Kosti

    Laittaisin mun huoneeseen ne toisivat sinne uutta vivahdetta

    Vastaa
  283. Nuutti

    Moi Janne! Pistäisin tämän hyllyn keittiöön, kyllä keittiöön, koska se tuo ihanan tunnelman kun on hylly+kynttilät siinä ruokapöydässä oman perheen kanssa! PS. Lucky on ihana ❤

    Vastaa
    • Nuutti

      Ruokapöydän äärellä*

  284. Lotta Tauriainen

    Makuuhuoneeseen, koska ne sopisivat täydellisesti huoneen mustavalkoiseen teemaan!

    Vastaa
  285. Kati

    Meidän uuden ihan ikioman kodin olohuoneen seinälle, johon muutamme reilun viikon päästä, kaksi päivää häidemme jälkeen 🙂 !

    Vastaa
  286. EMMIPAULIINA

    Jos voittaisin niin sijottaisin hyllyt makkariin tai eteiseen 🙂

    Vastaa
  287. Jonna

    Hyllyt pääsisivät meidän olohuoneen seinälle joka on huutanut tyhjyyttä jo ikuisuuden. Hyllyt sopisivat myös hyvin meidän sisustukseen ja toimisivat eritoten katseenvangitsijoina 🙂

    Vastaa
  288. Sanna

    Laittaisin tulevaaan asuntoon olohuoneeseen tai keittiöön

    Vastaa
  289. Jasmina

    Me olemme poikaystäväni kanssa syksyllä muuttamassa ensimmäiseen yhteiseen kotiin ja meillä ei vielä sinne oikein ostettuna mitään niin nämä menisivät ihanasti olohuoneen seinälle tai sitten eteiseen 🙂

    Vastaa
  290. Katri

    Laittaisin hyllyt olohuoneen seinälle 🙂

    Vastaa
  291. Mimi

    Luultavasti makkariin tai olohuoneeseen, ne varmasti sopisivat kumpaan tahansa!

    Vastaa
  292. Emma.S

    Laittaisin nuo hyllyt makuuhuoneeseen koska se siellä on aina ollut todella tyhjää se sopisi myös todella hyvin miun uuden kirjahyllyn kanssa oot rakas ♥

    Vastaa
  293. Sanna

    Makuhuoneessa seinä on jo pitkän kaivannut jotain ja sehän olisi nyt tässä

    Vastaa
  294. Sini

    Olohuoneeseen laittaisin

    Vastaa
  295. Sara

    Uuteen tulevaan kämppääni olohuoneeseen!

    Vastaa
  296. JennaO

    Makuuhuoneeseen! Meille on tulossa makuuhuoneeseen kaunis musta sängynpääty, nää kävis täydellisesti yhteen sen kanssa!

    Vastaa
  297. EMMA

    Mun ja mun miehen uuden talon yläkertaan yhtee huoneesee mitä mies on rempannu ja se huone on kohta valmis ja siitä tulee kuulemma mun meikkihuone 🙂

    Vastaa
  298. Jenna P

    Laittaisin meikkipöydän yläpuolelle ja hyllyille esim. Kukat ja meikki koreja. Voisin myös antaa kaverille syntymäpäivä lahjaksi koska hän on myös kova sisustamaan.

    Vastaa
  299. Lyydia Sundberg

    Oman huomen seinälle laittaisin oon aina haaveillut tollaset hyllyt mutta en ole ikinä saanut sellaisia

    Vastaa
  300. Thinky

    Uuteen kotiini , joka on itseasiassa aika vanha 😀 Vuonna 1926 rakennettu talo Oulussa 🙂
    Hyllyt toisivat tänne kivaa modernia kontrastia!

    Vastaa
  301. Saara

    Eteiseen 🙂

    Vastaa
  302. Pauliina

    Laittaisin hyllyt mustavalkoiseen asuntoomme käytävän seinälle, joka aukeaa olohuoneeseen. Jotain tuon tyylistä olen etsinytkin.

    Vastaa
  303. Saara

    Ehdottomasti uuteen kesähuoneeseni, joka aijon sisustaa tyylistäni poiketen mustavalkoiseksi

    Vastaa
  304. Saara

    Olkkariin!

    Vastaa
  305. Jenni

    Keittiöön, keittiön tyhjää täynnä oleville seinille. Oisi kun luodut keittiöömme.

    Vastaa
  306. Venla Välimäki

    Ehdottomasti antaisin äidilleni lahjaksi,sillä hän rakastaa sisustaa!❤️

    Vastaa
  307. Samiira

    Makuuhuoneeseen sängyn yläpuolella.By the way meidän kielellä naag tarkoittaa naista :)!

    Vastaa
  308. Niina

    Uuden kotini olohuoneen seinälle! ❤️

    Vastaa
  309. Pauliina

    18-vuotiaan tyttären ensimmäisen oman kodin keittiöön olisivat ihan täydelliset

    Vastaa
  310. Tiina

    Varmaan eteisen aulaan sopis seinälle kauniisti

    Vastaa
  311. tea

    Noi hyllyt sopisi ihanasti meidän pitkälle käytävälle, sillä käytävä on todella tyhjä ja aika ankea, mutta noi hyllyt toisivat siihen tunnelmaa.:D

    Vastaa
  312. Peppi

    Laittaisin noi olohuoneeseen tai minunhuoneeseen noi on tosi kivat❤

    Vastaa
  313. Riikka

    Muutan uuteen asuntoon ja kivitalo on rakennettu 1940 ja nämä hyllyt kävisi sinne kuin nenäpäähän 🙂

    Vastaa
  314. Veera

    Makuuhuoneeseen,koska siellä seinät vielä sen verran tyhjänä ja nämä hyllyt sopisi niiiin hyvin mun uuden rakkauden eli kokovartalopeilin kanssa yhteen!

    Vastaa
  315. Eetu

    Omaan huoneeseeni koska huoneeni seinillä ei ole mitään ja sinne haluaisin jotain 🙂

    Vastaa
  316. JANTZKI

    Laittaisin ehdottomasti hyllyt asuntoni sisäänkäynnin yhtedessä olevalle pitkälle käytävälle koristamaan muutoin tyhjää seinää. Asettaisin tasoille joko pienet tuikut tai muutaman matkamuistoesineen, joita olen kerännyt reissuiltani. Toisaalta pikkiriikkiset köynnöskasvit ruukuissaan sopisivat myös!

    Vastaa
  317. Jukka K

    Mulla ei oo mitään hyllyjä olohuoneessa. Olis sika makee saada tuollaiset olkkariin. Valko/mustaan sisustukseen sopivat… Ihan itte nauttisin noista osana sisustusta

    Vastaa
  318. Nenne

    Monipuolisuutensa ansiosta voisin nähdä hyllyt kaksiomme jokaisella seinällä 😀
    Näin äkkiseltään päätettynä sijoittaisin hyllyt varmaankim eteiseen heti ns.ensimmäisiksi kun tulee sisään – olis aika katseenvangitsijat 🙂

    Vastaa
  319. Christian

    Laittaisin omaan huoneeseen tuomaan kivan lisän tähän tylsään luolaan!

    Vastaa
  320. Hanna

    Uuden kodin keittiöön.

    Vastaa
  321. Julia

    Laittaisin varmaan mun huoneeseen tai olohuoneeseen. Nää on tosi kivat

    Vastaa
  322. Tare

    Noi olis tosi hienot meidän pojan huoneeseen tai sit eteiseen jos ei pikku herra kelpuutakkaan 🙂

    Vastaa
  323. Vilma

    Laittaisin hylly omaan huoneeseeni, koska seinäni ovat aivain tyhjät ja en ole keksinyt mitään mitä laittaa mutta nyt! Nämä hyllyt ovat ❤️❤️❤️❤️

    Vastaa
  324. Kirsi

    Laittaisin nuo hyllyt ehdottomasti meidän uuden sohvan yläpuolelle olohuoneeseen. Meidän kämpän sisustus on muutenkin todella yksinkertainen, väritykseltään harmaa-musta-valkoinen, joten sopisivat täydellisesti meille. 🙂

    Vastaa
  325. anna s.

    Olohuoneeseen sopisi todella hyvin 🙂

    Vastaa
  326. Helen

    Olohuoneen ja makuhuoneiden väliselle “käytävälle”.

    Vastaa
  327. Tiia

    Laittaisin eteiseen tai kylpyhuoneeseen isolle harmaatiiliselle seinälle 🙂

    Vastaa
  328. Sari

    Olen juuri muuttamassa uuteen kotiin, joten mahdollisia tyhjiä seiniä on monta :). Mutta mahdollisesti eteiseen.

    Vastaa
  329. eläinfriikki

    mä laittaisin ne omaan huoneeseeni jossa on aikalailla musta&valkoinen sisustus ja noiden päälle/sisälle(?) pistäsisin varmaan kuvat edesmenneistä koirista ja ympärille pari tuikkua.

    Vastaa
  330. Jere

    Säilytystasoiksi vuoteen molemmin puolin, takana efektiseinä ja fight club, pinguin power animal -taulu

    Vastaa
  331. Minhu

    Kyllä nämä pääsis heti ulko-oven vastakkaiselle seinälle kiinnittämään vieraitten huomion

    Vastaa
  332. Tanja

    Olohuoneessa olisivat kauniita.

    Vastaa
  333. Mm

    Olkkariin 🙂

    Vastaa
  334. Aikku

    On sitte komeet; olkkariin paraatipaikalle 🙂

    Vastaa
  335. Karo

    Ehdottomasti eteiseen, jossa on musta pinnatuli ja nämä sopisivat täydellisesti siihen

    Vastaa
  336. Laura

    Ihanat hyllyt, makuuhuoneeseen päätyisivät meillä

    Vastaa
  337. JANNE ON BAE

    Hellou! Eli siis laittaisin kyseiset hyllyt makuuhuoneeseeni, sillä eräs makuhuoneen seinä sänkyni vierellä on aivan tyhjä ja muutenkin olen miettinyt sopivaa hyllyä siihen ja blogistasi ja youtubesta bongasin tämän arvonnan haha ja ne olisivat täydelliset sisustukseeni huomio että koko sisustus on valkoista työpöytä, verhot, säkkituoli, tuolit, kaapit yms 😀 Nuo hyllyt olisivat täydeliset tyhjälle seinälleni! WANT WANT WANT!!

    Vastaa
  338. Jonna

    Uuteen asuntooni jonka seinille en ole vielä kerennyt hankkia mitään ja nuo hyllyt aivan täydelliset sisutukseeni! Niihin pienet kaktukset niin aivan täydellistä!

    Vastaa
  339. Anni Järvensivu

    Ehdottomasti laittaisin olohuoneen seinään. Todella tyylikkäät hyllyt ovat.

    Vastaa
  340. Essi Huhtala

    Hyllyt sijoittuisi olohuoneeseen 🙂

    Vastaa
  341. Viveca Hindersson

    Eteiseen tai juuri rempatun keittiön seinälle!

    Vastaa
  342. Suvi

    Laittaisin hyllyt tulevaan asuntooni, kun lähden opiskelemaan toiselle paikkakunnalle syksyllä.

    Vastaa
  343. Sari

    Olohuoneeseen laittaisin, ovat upeat.

    Vastaa
  344. Miilu

    Laittaisin toisen hyllyistä eteiseen, tasolle saisi avaimet laskettua ja koirien hihnat saisi roikkumaan.

    Toisen hyllyistä laittaisin kylpyhuoneremontin yhteydessä kylppäriin, kylpyammeen päälle. Siihen saisi tuikkuja tunnelman luojaksi.

    Vastaa
  345. Anne

    Pikkuyksiössäni on aina tarve uusille tilaratkaisuille ja näillä saisin ihanasti lisättyä ryhtiä ja luonnetta asunnon yleisfiilikseen!

    Vastaa
  346. Oona

    Olohuoneeseen 🙂

    Vastaa
  347. Viola

    Laittaisin hyllyt eteiseni tyhjälle seinälle. Sais vihdoin eteiseenkin jotain järjestystä ja hyllyt seinille!

    Vastaa
  348. hilkka

    Takkahuoneeseen 🙂

    Vastaa
  349. Heidi

    Aivan ihanat hyllyt! Sopisi täydellisesti meidän sisustukseen. Nämä menisi ehdottomasti olkkariin 🙂

    Vastaa
  350. Viivi Vesa

    Oman huoneen seinälle

    Vastaa
  351. VIIVI

    Oman huoneen seinälle

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *